WHEN IN CHIANG MAI

Mikä olisikaan reissuliisasta kamalampaa, kuin huomata, että reissaaminen alkaa tuntumaan jo pakkopullalta. Ihan heti ei tule ironisempaa sattumusta mieleen, varsinkaan, kun jaksan kotona ollessani aina vinkua reppuelämän perään. Tästä syystä viimeiset viikot reissussa on tullut vedettyä vähän tietynlaisella säästöliekillä. Vaikka onhan tämä nykyinen olinpaikkammekin, Chiang Mai, aika mukava.

Vuorien kupeessa sijaitsevaa kaupunkia nimitetään Pohjoisen pääkaupungiksi ja yllättävän monen tie tuntuu käyvän tänne, vaikkei reitti Bangkokista mikään lyhyin olekaan. Vaihtoehtona liikkumiselle on niin bussitkin kuin junatkin, mutta ne olivat tietysti Songkranin vuoksi ja meidän epäonneksemme jo täysin buukattuja pidemmäksi aikaa. Siispä jätimme osan omaisuudestamme Bangkokin majataloomme parinkymmenen bahtin maksua vastaan ja varasimme halvan lennon.

Mitä täällä sitten on tehtävää, kun ei kerran tarjolla ole rantaa ja biitsielämää?

Paljonkin, varsinkin jos tykkää hyppiä turistinähtävyyksien perässä tai osallistua maksullisille turistiretkille. Nämä eivät tosin ole ihan meidän palamme kakkua, mutta rennolle budjettireissullekkin riittää kyllä nähtävää ja fiilisteltävää.

Chiang Mai tuntuu olevan täynnä temppeleitä, enkä edes liioittele käyttäessäni sanaa täynnä. Vanhan kaupungin katuja kävellessä törmää jos jonkinlaiseen temppeliin ja niihin on iloksemme kaikkiin vapaa pääsy. Toki pienen lahjoitusten jättäminen on suotavaa, mutta ei mitenkään pakollista. Temppelialueet ovat usein vehreitä pieniä keitaita, joiden huikeat kullatut ikkunanpielet ja arkkitehtuuri saa huokeilemaan ihastuksesta. Joitain temppelialueita kunnostetaan ainakin tällä hetkellä, mutta muutamat työmaat eivät juuri haittaa, kun tarjontaa on niin laajasti.

Vanha kaupunki on myöskin oiva paikka bongailla muraaleja, tägejä ja makeita tarroja. Katutaiteen on annettu kukoistaa ja sitä näkyykin lähes jokaisella kadunpätkällä, varsinkin niillä hippasen syrjäisemmillä. Maalaukset luovat omaa tunnelmaansa ja tarroja bongaillessa on hauska huomata, että mähän olen nähnyt tämän saman kaksi vuotta sitten jossain ihan toisessa kohteessa. Maalausten vuoksi kaupunki muistuttaa mua myös jollain hassulla tavalla sekä Itä-Euroopasta että yhdestä Malesian lempparistani, Penangista.

Vaikka mun rakkauteni sykkiikin ankarasti Kambodzan keittiölle, ei Thaimaankaan ole hassumpi. Chiang Maista löytyy paljon ravintoloita, katukojuja sekä toreja, josta löytyy mitä mainiointa mahan täytettä. Sunnuntaisin järjestettävät markkinat Rachadamnoen Roadilla tarjovat tuliaisshoppailujen ohella mainion tilaisuuden tutustua katuruokailuun ja muina päivinä kannattaa jalkautua kaduille metsästämään apetta.

Mun ruokalistalla on tällä hetkellä vahvasti edustettuna vadillinen hedelmiä aamiaiseksi jugurtin ja pähkinämyslin kanssa, muutama thaikahvi ja mangoshake välipaloiksi sekä valtava pad thai eli paistetut nuudelit lounaaksi. Iltapalaksi käydään usein ostelemassa jotain pientä kojuista, esimerkiksi roteja banaanilla, jotka maksavat naurettavat 50 senttiä kipaleelta. Ruokailu täällä on halpaa ja helppoa, kunhan viitsii nähdä ensin hieman vaivaa hyvien paikkojen löytämiseksi.

Lopuksi on pakko kiitellä kaupunkia siitä, miten vehreänä se on saatu pidettyä. Huoneemme parvekkeelta saa ihailtua banaanipuiden katveessa hengailevaa alttaria ja melkein jokaisessa kadun kulmassa ja nurkassa jököttää jonkinnäköinen puu. Temppelialueet, ne vasta ilostuttavan kukkivia ovatkin. Harvemman kaupungin keskusta on kokonaisuudessaan näin trooppinen ja värikäs, kuin Chiang Main.

Olimme aluksi ajatelleet viettää kaupungissa vain viikon ja jatkaa sitten eteenpäin, ehkä Paihin tai jonnekkin rannalle pötköttelemään. Mutta päätimmekin, että täällä on ihan mukava. Ensi viikolla otamme suunnan taas kohti Bangkokia, toivottavasti junalla tällä kertaa, ja vietämme siellä vielä viikon ennen kotiinpaluuta. Ei pitäisi olla ongelmallista, meikällä kun on suunnitelmissa käydä kurkkaamassa kaupungin shoppailutarjonnat ja päästään me treffaamaan mun lentoemäntänä työskentelevää ystävääkin, joka sattuu olemaan kaupungissa samaan aikaan.

NELJÄ KUUKAUTTA, YKSI JÄLJELLÄ

Aika kuluu täällä kummallista tahtia. Joskus se tuntuu tahmealta, kun sitä ei saisi kulumaan ollenkaan. Naputtaa pöydän pintaa, pelaa korttia, tilaa päivän kolmannen hedelmäshaken ihan vain kuluttaakseen aikaa.

Toisaalta se juoksee, ihan mieletöntä vauhtia. Olen ollut nyt neljä kuukautta reissussa. Neljä kuukautta lähes paikallaan, samassa kaupungissa. Olemme tehneet ja nähneet, ihan mielettömästi, toisaalta taas emme yhtään mitään. Tutustuneet uusiin ihmisiin, saaneet vieraita Suomesta. Tuntuu kuin olisin ollut täällä viikon tai kaksi. Toisaalta ikuisuuden. Onkohan vaikeaa palata arkeen Suomessa, sitä ajatusta olemme pyöritelleet päässämme viime viikkoina.

Olen ollut nyt noin neljä viikkoa avaamatta blogia. Se tuntuu vähältä, mutta samalla kirjoitustaito tuntuu taas kadonneen. Tekee hyvää pitää taukoa kun juttu ei tunnu luistavan, toisaalta aloittaminen on niin vaikeaa, että ei kannattaisi. Aloitan siis pehmeästi.

Olisi kai helpompi lopettaa, kun blogiarkisto rajoittuu tältä vuodelta vain hassuun muutamaan, mutta en minä enää osaa, olen kirjoittanut niin kauan. Koitan lohduttautua sillä, että elämässä tulee kausia. Nyt on sellainen, että luovuus on ollut tauolla. Se palaa usein, kun palaan kotiin. Nurinkurista, mutta näin se tuntuu olevan. Aina haaveissani kuvittelen, miten minä reissussa kirjoitan ja luon, mutta pettymyksekseni pääni toimii paremmin Suomessa.

Me olemme lähdössä ylihuomenna, vaihtamassa maata, kaupunkia, valuuttaa ja kieltä. Se tuntuu näin neljän kuukauden jälkeen sekä jännittävältä että pelottavalta. Olisi ehkä mukavampaa viettää loppuaika täällä, vielä viimeinen kuukausi Kambodzassa. Mutta on olo, että on aika lähteä. Menemme siis Thaimaahan, katsomaan mitä sillä olisi tarjota. Määränpäätä emme vielä tarkalleen tiedä, mutta suunta on pohjoiseen.

Toisaalta on helpompi lähteä jo nyt. Tuntuisi niin karulta vaihtaa Kambodzan lämpö, toinen kotinsa, suoraan Suomen kevääseen. Vaikka toisaalta odotan sitäkin innolla. Ja sitä mitä keväällä on tarjota. Sen voin jo kertoa, että taisimme löytää itsellemme uuden kodin. Sitten kun vielä nappaisi työpaikan kanssa, niin voisi heittää stressin kotiin paluusta romukoppaan.

MUUTTUVIA TEKIJÖITÄ

Hieman venähti tämä ennen joulua mainitsemani loistokas paluu bloggaamisen pariin. Tuli hieman muuttuvia tekijöitä, nimittäin. Ensinnäkin se luonnollisin, eli viisi päivää ilman yhteyksiä ulkomaailmaan. Teki muuten hyvää. Sitten päättivät serkku ja serkun poikaystävä jäädä seuraksi vielä muutamaksi yöksi, joten sitten otettiin yhteisistä hetkistä kaikki ilo irti.

Ennen uutta vuotta erosivat polut. Toinen seurue jatkoi matkaansa rajan yli Thaimaan puolelle, meidän oli määrä varata bussiliput toiselle rajalle, Vietnamiin. Siinä majoitusta kytätessä yhtäkkiä kuultiinkin, että läheltä oli juuri vapautunut vuokrakämppä. Sellainen, jonka perään oltiin vähän jo udeltu.

Vaihtui Phu Quocin hiekkarannat sitten lennosta. Pidennettiin meikälikan viisumia ja vuokrattiin oma asunto. Sellainen aika suloinen, vaikka itse sanonkin. On oma pieni kuisti ruokapöydällä ja kuistin syrjässä pieni keittiö. Sellainen, jossa voi hyvin pyöräyttää aamiaispuurot tai haudutella inkivääriteetä. ei sen kummempaa. Ja sitten on yksi iso huone, jossa on ihan yhtä iso sänky. Hyvä nukkua, vaikka onkin niin kova, että alaselkää kivistää välillä aamuisin. Huoneen kyljessä on oma vessa, lämpimällä suihkulla. Aika luksuksesta siis puhutaan, näin kuukauden bungalowissa asumisen jälkeen.

Vähän häiritse keskittymistä, kun piti muuttaa ja sitten koluta toreja tinkaamassa. Tiskiaineen, hyttyssavujen ja lusikoiden ostaminen on yllättävän hankalaa, kun ei ole harmaintakaan aavistusta mistä niitä etsisi tai mitä niiden kuuluisi maksaa. Vähän hemmottelinikin itseäni ja ostin käytettyjä astioita, niin kauniita, että joudun ne kyllä raahaamaan kotiinkin. Ei poikaystävän mielestä mikään maailman parhain idea, emmehän edes tiedä miten kauan aiomme Kampotissa asua ja mitä reittejä vielä himaan palaamme, mutta ei kai pari lautasta niin kamalasti kamgaskassin pohjalla paina.

Muuttohälinän keskellä juhlittiin vaihtuvaa vuotta muutaman mojiton voimalla, kärsittiin pikkuinen krapula ja aloitettiin sitten vasta toisena päivänä vähän paremmalla jalalla. Turvotin aamupuuron riisimaitoon, pilkoin päälle muutamia peukalon kokoisia makeita banaaneja. Tein lempeän aamujoogan ja otin kylmän suihkun. Yhtään lupausta en tehnyt, nautin vain siitä, että uusi vuosi tuli ja pyyhki vanhan pois mennessään.

Sitten iski aivan järkyttävän kamala vatsatauti ja pilasi mun hyvin alkaneen zen-tilani mennessään. En tiedä mitä söin tai jätin syömättä, mutta kipeäksi tulin. Heräsin aamuyöllä kireäksi turvonneeseen vatsakumpuun ja sekavaan oloon. Hetkeä myöhemmin syleilinkin jo vessanpyttyä. Yhden yön juoksin sitten vessassa, seuraavan päivän nukuin ja hikoilin. Kuume nousi niin korkeaksi, että tuntui kun jäsenet olisivat olleet tulessa. Niitä hetkiä reissussa, kun tuntuu ihan ookoolta vähän itkustaa ja kaivata kotiin.

Nyt on tauti pikku hiljaa selätetty ja on pakko mainita, että ei tule ihan kamalasti kaivattua. Bloggaamista sen sijaan on ikävä ja nyt, täällä uudessa hiljaisessa poterossa, on siihen aika mainio mahdollisuus. Nettiyhteys pelaa moitteetta ja aamurauhaakin koettelee lähinnä Jeren kuorsaus ja naapurin lapsen säännölliset kiukkukohtaukset. Siispä hetki aamulla ennen kahvia olkoon taas pyhitetty läppärille.