Miksi se menee aina niin, että kun itseltään kieltää jotain tai edes pikkuisen yrittää rajoittaa, niin sitten sitä asiaa tuntuu tekevän kokoajan. Miettikääpäs vaikka. Jos päätätte, että lopetatte sokerin syönnin, niin eikö vaan tekisi mieli hipsiä irtokarkkilaarien ääreen, vaikka normaalisti niitä ostaa ehkä kerran vuodessa tai silloin kun menee elokuviin? Tai jos päätätte, ettette enää ikinä ota yhteytä johonkin tiettyyn kaksilahkeiseen, niin tuntuu, ettei saa ajatuksiaan siirrettyä millään toisaalle?
Meikä meinaan teki sen virheen, että meni lupaamaan itselleen, että nyt säästetään muija rahaa. No en elele ihan niin leveesti kuin normaalisti, jossa olen siis todella hyvä, mutta jotenkin tuntuu että rahaa palaa silti vaan. Tai ehkä mä sitten vaan tiedostan jotenkin paremmin sen, kuinka usein mä sitä korttiani vinguttelen. Hyvänä esimerkkinä muuten nämä kuvat tämän päiväisen asun yksityiskohdista, joiden ottamiseen oli aikaa ehkä minuutti, koska oli kamala kiire. Siis kiire terassille syömään vajaan parinkympin kasvisruokaa.
No taputan itteeni olalle sitten jostain muusta. Niinku vaikka siitä, että mulla on ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin tumman siniset farkut. Ei ehkä sieltä klassisimmasta päästä, mutta ovat kuitenkin. Mä kun olen aina ollut vähän huono ostelemaan näitä perusvaatteita. Lisäksi antaisin itselleni kunniamaininnan siitä, että sain ekaa kertaa vedettyä ylleni tuon ikuisuuksia sitten kirpparilta haalitun silkkiliivin. Se on aivan ihana, niin keveä ja kauniin värinen, mutta en ole osannut pukea sitä kaveriksi oikein millekkään. Enpä olisi uskonut, että sen käyttämiseen vaadittaisiin pari juurikin niitä tummansinisiä farkkuja.
Siispä tänään opimme, että on ihan turha kieltää itseltään shoppailua, vaan kannattaa mieluummin mennä ostamaan itselleen uudet farkut! Eiku….
