Päätöksenteon vaikeus & Marimekko Karla -laukku

 

Olen normaalisti hyvä tekemään päätöksiä. Luotan intuitioon, fiilikseen, ensituntumaan. Pystyn tekemään päätöksen hyvin monesta asiasta ihan sadasosa sekunnissa. Isompia, esimerkiksi tulevaisuuteen liittyviä päätöksiä saatan miettiä hetken, mutta yleensä vain siksi, että se koskettaa myös jotakuta muuta. Teen miljoonia pieniä päätöksiä töissä joka päivä. Jos näen jotain mistä en pidä, sanon sen. Jos joku sanavalinta särähtää korvaani, vaihdan sen. 

Toisaalta, olen aivan jumalaton jahkaili. Jahkailen silloin, kun päätöksentekoa voi pitkittää tai kun minulla on aivan liikaa vaihtoehtoja. Jahkailen asioissa, joilla ei oikeastaan ole yhtään mitään merkitystä. Saatan ahdistua ruokalistasta, jossa on liikaa vaihtoehtoja. Päädyn aina tilaamaan jotain aivan älytöntä, mistä en edes pidä. Ahdistun sovituskopissa, kun mietin, että kumman värinen kauluspaita on parempi. Aika usein teen väärän päätöksen. Ja voi jeesus miten ahdistun tilanteessa, kun joku pyytää minua päättämään että mitä tehdään illalla.

 

 

Pohdin tämän kuvissa näkyvän Marimekon Karla-laukun ostamista ikuisuuden. Niin pienen ikuisuuden, että kun sen vihdoin ostin, en voinut olla miettimättä, että miksi en ole omistanut tätä jo kahta vuotta. Päätöksentekoa pohjustin tutustumalla, sovittelemalla ja miettimällä, että kyllästynköhän laukun muotoiluun. No en kyllästynyt tässä kahdessa vuodessakaan, jonka käytin pohtimiseen, joten tuskin kyllästyn ihan heti näin käytössäkään.

Laukussa tiivistyi hienosti se päätöksenteon vaikeus, johon satunnaisesti omalla kohdallani havahdun. Jahkailulle ja päätöksen eon pitkittämiselle ei ole syytä, mutta koska minulla on mahdollisuus pitkittää, teen sen. Mieletöntä miten hölmö voi pieni ihminen olla.  

 

 

Varmaan sanomattakin selvää, että pitkän pohdinnan jälkeen ostettu Karla on ollut joka pennin arvoinen. Se on keikkunut mukanani ostopäivästä lähtien lähes jokaisena päivänä. Arkisin sen seurana on Marimekon Lolly -reppu, jossa kulkee läppäri ja eväsrasiani. Vapaalla sen seurana on milloin mikäkin kangaskassi, jossa kuljetan satunnaisia neulepaitoja tai kauppaostoksia.

Olen yhdellä sanalla sanottuna: tyyyyyyy-ty-väi-nen. Jos joku muu vielä pähkäilee oman Karlansa ostamista, niin vakuutan sinut viiden kohdan listalla, joka vapauttaa sinut päätöksenteon vaikeudesta. 

 

 

Kokemuksia Marimekko Karla -laukusta

 

  • Karla laukun nahka on ihanan pehmoinen ja joustava, eikä siinä muutaman kuukauden päivittäisen käytön jälkeen näy vielä mitään kulumaa tai naarmuja
  • Laukku nielee sisäänsä yllättävän paljon tavaraa, oikeastaan kaiken mitä olen sinne halunnut mahduttaa
  • En ole vielä pukeutunut yhteenkään sellaiseen asuun, johon Karla -laukku ei sopisi
  • Hihna on minusta/minulle juuri sopivan mittainen
  • Viimeistykset ja laukun yksityiskohdat ovat laadukkaat ja ihanan simppelit

 

Ta-daa! Voit lopettaa pähkäilysi ja kotiuttaa oman pikku Karlasi, jotta voimme yhdessä soluttautua Helsingin kantakaupunkiin, jossa noin joka toinen kantaa tätä samaa, unelmanpehmeää nahkaveskaa. Niin paitsi että…montakohan väriä näistä olikaan tällä hetkellä saatavilla? 

 

NEULEPAIDAN UUMENISSA

Mä olen nykyään aivan mahdoton vilukissa.

En tiedä mikä on sekoittanut termostaatin. Ehkä uskomattoman lämmin kesä ja siihen vielä päälle kaikki ne talvikuukaudet Aasiassa. Keho on ehkä pikku hiljaa totuttautunut niin vahvasti lämpöön, että tällainen pienikin ilmojen viileneminen tuntuu luissa ja ytimissä.

Vilukisuilun seurauksena vaatekaapin hyllyt ovat alkaneet täyttymään villaneuleista tässä viime vuosina. Tämä syksy varsinkin oli sellainen, että siirryin suoraan hellemekoista neuleisiin. Tätä tilannetta on edesauttanut etenkin meidän toimisto, jonka ilmastointi on mun mieleeni vähän turhankin tehokas. Ei siinä, neuleet on mahtavia. Varsinkin silloin, kun ovat syöneet sisäänsä mahdollisimman paljon luonnonkuituja.

Tämä vihreä COS:sin oversize-neule tuli vastaan kierrätysryhmässä ja se oli menoa se, vaikka en ymmärtänyt tällaista elämääni kaipaavani. Mutta onhan se aika mahtava. Iso ja pörröinen ja ihan mahdottoman vihreä. Kuvissa väri ei oikein edes pääse oikeuksiinsa, se on luonnossa vielä töpäkämpi. Työkaverini nimittikin sen jo ystävällisesti joulukuuseksi. Jos tekee mieli lähteä ”ugly christmas sweater”-teemaan, voin vaan ommella tähän muutamia joulupalloja.

Väri on sama herkullinen vihreä, tai ehkä hieman tummempi, kuin siinä hetki sitten kuvatussa vihreässä trenssitakissa. En ole muuten lähiaikoina saanut mistään vaattesta niin paljon kehuja kuin siitä takista.

Yhdistin neuleen vapaapäivänäni rennosti farkkutakkiin, joka on muuten sekin 2ndhand-löytöjä. Duunissa neule oli hauska yhdistelmä juurikin sen vihreän trenssin kanssa. Yhden värin ympärille kootut asut ovat olleet kovaa kamaa viime vuosina ja kikka toimi tässäkin tapauksessa.

Vihreä neule ja ylipäänsä ne vaatekaapin pidemmät neuleet saivat myös lämpöisen kaverin, kun löysin duunipaikan valikoimasta ehkä parhaimman keksinnön ikinä: fleecepinnoitetut tekonahkalegginsit! Oli muuten suhteellisen pelottava sana kirjoitettavaksi, en ajatellut enää hypettäväni legginsejä missään muodossa, mutta niin se pieni trendipiiri taas pyörähti.

Kapea lahkeet ovat omiaan isojen neuleiden ja oversize-yläosien kanssa. Kun pyöritään vielä plussakeleillä, olen kääräissyt lahkeet reippaasti ylös. Vaikka viluinen olenkin, rakastan silti paljaita nilkkoja, eikä niitä oikeastaan edes palella. Ovat varmaan karaistuneet omistajansa idioottimaisuuden takia.

Talvella legginsien kapea lahje menee hyvin maihareiden ja nilkkureiden sisään, jotka asiasta kolmanteen pitäisi toimittaa suutarin hellään huomaan, ennen kuin on liian myöhäistä. Eli toisin sanoen maa valkoisena ja varpaat kohmeessa.

Uusista legginseistäni uumoilen tämän syksyn ja talven jumituspöksyjä. Yleensä en hamstraa, mutta nyt jopa mietin, että ostaisinko samantien toiset. Jos vaikka jotain ikävää sattuisi ja joutuisin kohta elämään ilman fleecelegginsejäni. Noin aukikirjoitettuna kuulostaa oikeudelta ja kohtuudelta.

Farkkutakki Monki/ Neulepaita Cos/ Tekonahkalegginsit Vila/ Tennarit Adidas/ Laukku Springfield/ 

4+1 LEMPPARIA

1. Alennusmyynnit ja hillityt täsmäiskut niihin. Olen uskaltautunut jo muutamaan liikkeeseen sisään ja poistunut sieltä maltillisten, mutta mielestäni oikein tarpeellisten ostosten kanssa. Pystyraidat ja ruudut yllättäen viehättävät (miten niin trendien orja after all) ja olenkin kiikuttanut muutaman vaatekappaleen kotiin näillä kuoseilla varustettuna.

Tämä punainen raitakaunotar on yksi niistä. Ikuista fanitusta tunnen raitojen lisäksi tälläisiä kevyitä puuvillapaitoja kohtaan, joita voi käyttää vaikka ulkona meinaisi kuinka sulaa yllättävän helleaallon seurauksena. Röyhelöhihat ja nappilista selän puolella eivät haitanneet nekään. Nämä tällaiset paidat on hyviä myös siitä, että ne voi huoletta siirtää normivaatetuksen joukosta reissuvaatteisiin, sitten kun tuntuu ettei niitä ehkä kotisuomessa tule enää käytettyä. Sikäli mikäli sitä tulee taas reissuun lähdettyä.

Suuntasin askeleeni tällä viikolla myös työpaikkani vierestä löytyvään Lindexiin, kun huomasin heidän ikkunoissaan punaiset julisteet. Alusvaatevarastoni kaipasi kipeästi päivitystä ja mikäpä parempi hetki täydennykselle kuin kesäalet. Suosittelen käyttämään tilanteen hyödyksi. Terveisin en edes muista, koska viimeksi olisin ostanut kasan yhtä kauniita alushousuja pilkkahintaan. Tai ylipäänsä ostanut alushousuja.

2. Iltapalat ja yhteiset iltahetket poikaystävän kanssa. Niille osaa taas antaa kummasti painoarvoa, kun mennä palasin taas vaatekauppaan, tuohon iltavuorojen luvattuun maahan. Eipä siinä, työtä kuin työtä, mutta välillä se hieman harmittaa, kun toisen  työpäivä alkaa seitsemältä aamulla ja omani loppuu harmillisen usein yhdeksältä illalla. No ainakin niitä vähiä yhteisiä hetkiä oppii taas arvostamaan. Varsinkin kun tuli taas vietettyä melkein puoli vuotta paitana ja perseenä.

Iltapalasta vielä sellainen sivuhuomautus, että jos ette ole vielä ostaneet tuoreita marjoja niin herranjumala ostakaa. Mikään ei huuda yhtä paljoa kesää kuin mansikoihin päätetty lounas, välipalaksi natustetut kirsikat ja iltajugun sekaan ripotellut pensasmustikat.

3. Yllättäen venähtäneet hiukset ja niiden ihmettely. Olin täysin vakuuttunut, että tulisin leikkaamaan hiukseni kevään korvilla jälleen lyhyiksi tai ainakin tuohon solisluihin. Jotenkin se sitten vain jäi ja yhtäkkiä hiukset ovatkin venähtäneet pituutta ihan mielettömästi. Mukavaa vaihtelua ulkonäköön vaikka myönnän, että pitkien hiusten kanssa eläminen on huomattavasti raskaampaa kuin lyhyiden. Saa nähdä kuinka pian kyllästyn ja painelen kampaajan tuoliin.

Näiden pitkien hiusten myötä elämääni on muuten palanneet sellaiset omituiset asiat kuin hiusten säännöllinen harjaaminen, hoitoaineen käyttö pesun jälkeen sekä hiusten letitys yön ajaksi. Onkohan ihan hukkaan heitettyä aikaa.

4. Kultaiset asusteet ja yksityiskohdat. Onko se kesä vai mikä, mutta kulta tuntuu just nyt todella omalta. Useimpina päivinä puen vähintään kultaiset nappikorvikset, ranteeseen samaa sävyä toistavan kellon ja nenälle nämä viimeisen vuoden ehdottomat luottoarskat.

Huomasinpa yhtenä päivänä, että myös kesän luottokassini vetoketjut ovat kultaiset niin kuin työpäivinä useimmiten jaloissa olevien Adidasten leimatkin. Tai mitä mä valehtelen, ei se mitään sattumaa ollut. Onpahan helppo mätsäillä kun kaikki asusteet on yhtäkkiä vaihtunut ympärillä kultaiseksi.

+1 Se että kuvia voi ottaa melkeinpä milloin huvittaa. Tai voihan niitä muutenkin, mutta näin kesäkuun yöttöminä öinä niitä voi ottaa ilman pelkoa siitä, että valo loppuisi kesken. Nämäkin myöhäisillan kuvat on hieman ehkä hämyisiä, mutta pidin tunnelmasta niin paljon, että annoin niiden ollakin sellaisia. Hurraa Suomen kesä, joka kerrankin tunnut kesältä. Oot ihana!