Aihearkisto: outfit

25.7.2019

Päätöksenteon vaikeus & Marimekko Karla -laukku

 

Olen normaalisti hyvä tekemään päätöksiä. Luotan intuitioon, fiilikseen, ensituntumaan. Pystyn tekemään päätöksen hyvin monesta asiasta ihan sadasosa sekunnissa. Isompia, esimerkiksi tulevaisuuteen liittyviä päätöksiä saatan miettiä hetken, mutta yleensä vain siksi, että se koskettaa myös jotakuta muuta. Teen miljoonia pieniä päätöksiä töissä joka päivä. Jos näen jotain mistä en pidä, sanon sen. Jos joku sanavalinta särähtää korvaani, vaihdan sen. 

Toisaalta, olen aivan jumalaton jahkaili. Jahkailen silloin, kun päätöksentekoa voi pitkittää tai kun minulla on aivan liikaa vaihtoehtoja. Jahkailen asioissa, joilla ei oikeastaan ole yhtään mitään merkitystä. Saatan ahdistua ruokalistasta, jossa on liikaa vaihtoehtoja. Päädyn aina tilaamaan jotain aivan älytöntä, mistä en edes pidä. Ahdistun sovituskopissa, kun mietin, että kumman värinen kauluspaita on parempi. Aika usein teen väärän päätöksen. Ja voi jeesus miten ahdistun tilanteessa, kun joku pyytää minua päättämään että mitä tehdään illalla.

 

 

Pohdin tämän kuvissa näkyvän Marimekon Karla-laukun ostamista ikuisuuden. Niin pienen ikuisuuden, että kun sen vihdoin ostin, en voinut olla miettimättä, että miksi en ole omistanut tätä jo kahta vuotta. Päätöksentekoa pohjustin tutustumalla, sovittelemalla ja miettimällä, että kyllästynköhän laukun muotoiluun. No en kyllästynyt tässä kahdessa vuodessakaan, jonka käytin pohtimiseen, joten tuskin kyllästyn ihan heti näin käytössäkään.

Laukussa tiivistyi hienosti se päätöksenteon vaikeus, johon satunnaisesti omalla kohdallani havahdun. Jahkailulle ja päätöksen eon pitkittämiselle ei ole syytä, mutta koska minulla on mahdollisuus pitkittää, teen sen. Mieletöntä miten hölmö voi pieni ihminen olla.  

 

 

Varmaan sanomattakin selvää, että pitkän pohdinnan jälkeen ostettu Karla on ollut joka pennin arvoinen. Se on keikkunut mukanani ostopäivästä lähtien lähes jokaisena päivänä. Arkisin sen seurana on Marimekon Lolly -reppu, jossa kulkee läppäri ja eväsrasiani. Vapaalla sen seurana on milloin mikäkin kangaskassi, jossa kuljetan satunnaisia neulepaitoja tai kauppaostoksia.

Olen yhdellä sanalla sanottuna: tyyyyyyy-ty-väi-nen. Jos joku muu vielä pähkäilee oman Karlansa ostamista, niin vakuutan sinut viiden kohdan listalla, joka vapauttaa sinut päätöksenteon vaikeudesta. 

 

 

Kokemuksia Marimekko Karla -laukusta

 

  • Karla laukun nahka on ihanan pehmoinen ja joustava, eikä siinä muutaman kuukauden päivittäisen käytön jälkeen näy vielä mitään kulumaa tai naarmuja
  • Laukku nielee sisäänsä yllättävän paljon tavaraa, oikeastaan kaiken mitä olen sinne halunnut mahduttaa
  • En ole vielä pukeutunut yhteenkään sellaiseen asuun, johon Karla -laukku ei sopisi
  • Hihna on minusta/minulle juuri sopivan mittainen
  • Viimeistykset ja laukun yksityiskohdat ovat laadukkaat ja ihanan simppelit

 

Ta-daa! Voit lopettaa pähkäilysi ja kotiuttaa oman pikku Karlasi, jotta voimme yhdessä soluttautua Helsingin kantakaupunkiin, jossa noin joka toinen kantaa tätä samaa, unelmanpehmeää nahkaveskaa. Niin paitsi että…montakohan väriä näistä olikaan tällä hetkellä saatavilla? 

 

11.7.2019

Viittä vaille kolmekymmentä

 

Huomaan tulleeni vanhaksi. En nyt ihan kamalan vanhaksi, mutta kuitenkin huomattavasti vanhemmaksi kuin aikaisemmin. Kolmekymppisyys alkaa kolkuttelemaan vasta muutaman vuoden päästä, mutta jostain syystä merkit ovat ilmassa jo nyt. 

Listasin ne teillekkin, nimittäin merkit, joista tunnistat vanhuuden vihdoin saapuneen. Ja huomauttaisin, että kun ne tulee tällälailla kakskytseitsemänvuotiaan suusta, niin en ottaisi kovin vakavasti vaikka vakavastiotettava tahtoisin toki ollakkin. 

Kun näkökyky pettää

Huomasin ensimmäiset merkit talvella. Pää särki niin pirusti ja jatkuvalla syötöllä. Koinpa ensimmäiset migreeniputketkin pitkään aikaan. Asia helpotti silmälaseilla. Siis sil-mä-la-seil-la. Ei sillä, olin jo ennestäänkin totaalisen sokea, nyt vain tarvitsin yhden -0.15 lisää. Kuulostaa vähältä, mutta tuntuu hedarilta. Marssiminen silmälääkäriin ja poistuminen -6 -vahvuuksilla olevien rillien kanssa auttoi. Opettelin samaan syssyyn pitämään silmälaseja ihan arkisessa elämässä, siis muutoinkin kuin kotisohvalla köllötellen. Kommentit olivat luokkaa: ”siis onko sulla lasit?”, ”näytätpä jotenkin, erilaiselta” ja ”varastitko noi kekkoselta?”. Jäi kokeilu aika lyhyeen ja nykyisin käytän taas sujuvasti piilolinssejä päivittäin. 

 

 

Kun käyt säännöllisesti hoidattamassa kauneuttasi

Olen luullut että olen kauneudenhoidossani omatoiminen, mutta ehei. Olen viimeisen muutaman kuukauden aikana geelilakannut sekä sormeni että varpaani, kestotaivuttanut ripseni, värjännyt sekä ripseni että kulmakarvani ja sokeroinut kehostani about kaiken muun paitsi nuo edellämainitut, jotka kävin vartavasten värjäämässä. Kuulostaa hurjalta pynttäämiseltä, mutta ei eroa kyllä ketään huomaa. Paitsi minä tietysti. Olen ulkoistanut oman kauneudenhoitoni kolmannelle osapuolelle, jotta voin rauhassa laiskotella ja ihastella geelilakattuja kynsiäni ja sileitä sääriäni tekemättä niiden eteen yhtään mitään.

 

 

Kun iltaruutineistasi tulee enemmänkin rituaali

Kauas on kaikonneet ajat, jolloin iltapuhteiksi riitti hampaiden pesu ja pisu. Iltarutiinista on tullut hullu rituaali, joka pitää sisällään milloin mitäkin. Olenko syönyt liikaa suolaa? Juu olen, joten juon viisi litraa vettä, kupin vihreää teetä ja seison käsilläni, jotta silmäpussit eivät peitä näkökenttää aamulla. Olenko vähän väsähtäneen näköinen? Juu olen, joten läträän naamaani AHA-kuorinnan, kollageenintuotantoa herättelevän seerumin, hyalyronihappoa sisältävän silmänympärysseerumin ja lopuksi kylven öljyssä päästä varpaisiin, ihan vaan varmuudeksi. 

Kun kaupan ihanin vaate on kauluspaita

Iskimme taannoin toukokuussa ystäväni Jennin kanssa kaupoille. Sellaisella mielettömällä mimmi-energialla, jolloin pörssi aukeaa ja missään ei säästellä. Ihan varmasti tiedätte mitä tarkoitan. No, kaiken tämän energian saattelemina ostimme molemmat kauluspaidat. Minä valkoisen (tämän kuvissa näkyvän) ja Jenni mustan. Voitteko kuvitella sitä pettymyksen määrää, kun suuri ristiretkemme päättyi tällaiseen maltilliseen, jopa hieman vaatimattomaan saaliiseen? Valtava. 

Huomaan muutoinkin tietynlaista muutosta vaatekaapissani. Pukeutumisestani on jossain välissä tullut kovin järkevää ja tylsää. Joo-o, tylsää. Talvella, aikana, josta ette toki tiedä mitään, koska blogilakko, pukeuduin noin viitenä päivänä viikossa mustaan pooloneuleeseen. Sellaineen saatanan kalliseen ja hienoon mohair-merinoneuleeseen, mutta silti, pukeuduin siihen lähes joka päivä. Pukeuduin siihen niin paljon, että kollegani Saija pyysi, että voisin siirtää sen talvisäilöön. Kesäkuussa toteutuin pyynnön, mutta on nyt jo vähän ikävä. 

 

Kauluspaita COS | Hame 2ndhand | Lenkkarit Nilson | Aurinkolasit Celine | Verkkokassi H&M |

 

Kun sunnuntaina on kivempi siivota kuin olla krapulassa

Entinen bileprinsessa-minäni järkyttyisi kun tietäisi monestako viinilasillisesta tai after-oluesta olen kieltäytynyt viimeisen vuoden aikana. Kieltäydyn siksi, että sunnuntaisin on minusta paljon kivempaa pestä pyykkiä kuin maata krapulakoomassa sängyn pohjalla. Ei sillä etteikö humala olisi kiva, mutta krapula ei ole. Näin taannoin jossain meemin, jossa kahdenksantoistavuotiaan krapulaan viitattiin iloisella lenkkeily-kuvalla ja kakskytseitsemänvuotiaan krapulaan happiviiksillä. Allekirjoitan tämän mestariteoksen täysin. Ylipäänsä krapula, milloin siitä tuli näin hirveä? Lue edellä oleva Maija Vilkkumaan Mun elämä-biisin tahtiin.

Tosin sovittiin jo ennakkoon ystäväni Lauran kanssa, että tänä viikonloppuna juodaan viiniä. Koska kolme viikkoa on täysin oikea aika viittä vaille kolmekymppiselle selvitä edellisestä illanvietosta. Että ei tässä nyt ihan ikäloppuja vielä olla. 

4.7.2019

Kesäpukeutumisesta tai sen olemattomuudesta

 

Termostaattini on taatusti rikkoutunut Aasian lämmössä vietettyjen vuosien seurauksena. Männäviikolla, hellettä 26 astetta, havahduin siihen tosiasiaan, että kiskon trenssitakkia niskaani työmatkalle, jottei vaan tulisi vilu. Harvinaisen kovaa varmaan saisi pyöräillä, että itsensä saisi tuolla kilometrin matkalla jäätymään, mutta aina on toki hyvä pelata varman päälle. Sadepäivän iskiessä kaivan mohairneuleet kaapista ulos ja muhin niissä tyytyväisenä työpöytäni ääressä, sormet kahvikuppia vasten lämmitellen. Varsinainen seksihelle koettelee tätä toimiston tätiä siis. 

 

 

Ei sillä, että harmittaisi tämä termostaattini temppuilu, sillä en innostu kesävaatteista noin hirveästi muutenkaan. Ainakaan just-nyt-tällä-hetkellä. Kesäpukeutuminen on sanana sellainen, että mielikuvissani assosioin sen yhteyteen hulmuavia, hippasen boheemeja mekkoja, remmisandaaleja ja kaikkea muuta, mitä katalogi tarjoaa lomakauteen. Upeaa, ajattelen, mutta tunnen tämän loma-asun sopivan itseäni paremmin sille onnekkaalle, joka viettää kesänsä biitsillä makoillen. Kun kesä kuluu töissä, on boheemin mekon sijaan niskassa useimmiten ihan tuikitavalliset työvaatteet.

On minulla myös yksi kesäpukeutumisen muoto, jota en voi sietää ollenkaan, myönnettäköön nyt samaan hengenvetoon.

Nimittäin kertakäyttöiset, järkyttävän huonolaatuiset viiden euron rytkylät, jotka joutaisivat mielestäni vain ja ainoastaan roskakoriin. Tai sinnehän ne lopulta joutuvatkin, kun muutaman pesun jälkeen nyppyyntyvät ja kuolevat surullisena pois. Tämän lisäksi niukat, paljastavat ja heppoisen oloiset kesähetkulat eivät sytytä. Olen vakaasti ja vanhanaikaisesti sitä mieltä, että katselen ventovieraan pakaraposkia mieluiten ja ainoastaan uimahallin saunassa ja sielläkään en mieluusti kovin läheltä. Tämä vakava ja konservatiivinen toimiston täti on nyt paasauksensa paasannut, pahoittelen jo ennakkoon ja siirryn takaisin aiheeseen.

 

 

Mihin minä, paasaava vilukissa sitten olen pukeutunut työpäivinäni? Lähinnä leveisiin lahkeisiin, kauluspaitoihin, tuiki tavallisiin t-paitoihin ja noh, aika paljon kyllä niihin mekkoihinkin. Ei mitään hirveen uutta eikä jännittävää, mutta visuaalisesti juuri sitä, mistä minun (huomio: voidaan olla eri mieltä, se on ihan jees!) silmäni pitää tällä hetkellä. Olen myös ostanut levottoman määrän uusia kesävaatteita: muun muassa oranssit hamppushortsit (joita virallisesti jo rakastan, ensi kesänä naimisiin), kukallisen mekon, joka vilkkui muutama postaus aikaisemmin sekä nämä kuvissa näkyvät leopardipöksyt. Näistä kaksi viimeisintä on päässyt työkäyttöönkin, shortsit assosioin enemmän vapaa-aikaan.

Olen miksannut niin töissä kuin vapaallakin sekaisin uutta sekä vanhaa, kerrostanut kauluspaitoja ja collegepuseroita sekä yhdistellyt muhkeita villaneuleita ohuen ohuisiin hameisiin. Ollut täydellisiä pukeutumissäitä siis, ainakin tämän rikkinäisen termostaattini kanssa. Olen myös houkutellut poikaystävää tasaisesti kameran taakse ja koneelta löytyykin liuta asukuvia, jotka odottavat vain julkaisu-napin painallusta. Toivottavasti kiinnostaa tai mies meni ja uhrautui turhaan.

 

Mokkatakki Relove/ Mohairneule Object/Kekäle/ Housut H&M/ Sneakerit Blue on Blue/Kekäle/ Laukku Marimekko/ 

 

Kuvissa yksi kesäinen taidonnäytteeni asusta, jossa voisin mennä tällä hetkellä oikeastaan mihin vaan – niin sinne toimistoon täteilemään kun vaikka kavereiden kanssa kaljalle. Kuvatkin voisivat olla tältä viikolta, sillä pukeuduin exact samoihin vaatteisiin kaksi päivää takaperin. Ja itseasiassa tuohon neulepuseroon kaksi päivää putkeen. Sen sijaan nämä kuvat ovat toukokuulta tai korkeintaan kesäkuun alulta, jolloin oli vielä ihan normaalia kulkea neulepaidassa. Eilisessä (kuolemanhiljaisessa) toimistossa sen sijaan olin hieman korni näky.

Pärjäilen, mutta hieman myös mietiskelen, että mihin meinasin sitten talvipakkasilla pukeutua.