PIN UP HAIR ROOM

Mulle tarjoutui tällä viikolla tilaisuus istahtahtaa kampaajan tuoliin blogiyhteistyönä. Kiljahtelin riemusta vapaaehtoisuuttani, sillä tämä mun kuontaloni on ollut ärsyttävän kulahtanut jo useamman kuukauden ajan. En vain ole saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään, hupsista. 

Mutta nyt on kuulkaas hienot hiukset. Mä kun matkustin eilen vapaapäivän kunniaksi Helsinkiin ja suuntasin kohti Punavuorta ja Pin Up Hair Room:ia. Siellä mua odotti Johanna, nuori, mutta älyttömän taitava kampaaja, jonka kanssa me yhdessä ideoitiin hiukan piristystä mun haivenilleni. 

2013-02-274263

Liikeellä oli myynnissä pieni mutta sitäkin ihanamman näköinen valikoima hoitotuotteita. Mä ihastelin erityisesti noita Davinesin puteleita sekä KC Professionalin uutta No Nothing Very Sensitive-tuotesarjaa. Jälkimmäisiä tarvitsee käydä tutkiskelemassa uudestaan paremmalla ajalla, sen verta mielenkiintoisilta nuo kotimaiset tuotteet näyttivät pikaisella vilkaisulla. 

2013-02-272

Tiskin takana hihittelemässä itse Johanna. Hän on ollut töissä kyseisessä paikassa niin lyhyen aikaa, ettei hänen tietojaan ole vielä yrityksen nettisivuilla(clikiti click), mutta hänet saa kiinni ihan normaalisti joko puhelimitse tai sähköpostitse. Yhteystiedot löytyvät tuolta postauksen alareunasta!

2013-02-271

288

2013-02-27

En tiedä olenko ikinä käynyt noin kotoisassa tai rennossa kampaamossa. Taustalla soi hyvä musiikki, tytöt olivat mukavia ja takahuoneen puolelta kävi välillä moikkaamassa ihana koirakaveri. Meikäläinen visuaalisena ihmisenä tykkäsi paljon myös tuosta sisustuksesta. Ei sinänsä varmaan mitenkään yllättävää, että mun hyväksynnän saa puolelleen valkoisilla pinnoilla, vanhalla puulla ja tyttömäisillä yksityiskohdilla…. 

2942013-02-273

Mä kerkesin räpsäsemään muutaman erittäin edustavan kuvan itsestänkin sillä aikaa kun Johanna hääräili sekoittelemassa hiusvärejä ja keittelemässä mulle teetä. Tuosta ennen-kuvasta huomaa hyvin hiusten huolestuttavan tilanteen. Se ei ollut oikein minkään värinen ja noh….hiukan räjähtänyt joka suhteessa. Foliot päässä mä puolestaan ihastelin sitä, kuinka tarkka Johanna oikein olikaan. En valehtele ollenkaan, jos sanon, että en löytänyt pisaraakaan hiusväriä mistään sieltä, missä sitä ei kuulunutkin olla. Ja näytänhän mä lisäksi myös vähän joltain satelliitilta. 

Mun toiveeni olivat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaiset: lisää vaaleaa latvaan ja tummaa tyveen sekä ylikasvaneen, suoran otsatukan uudelleen muokkaus. Loput jätin Johannan vastuulle, joka löysikin mun tyveeni ihanan intensiivisen tumman ruskean sekä latvoihin kauniita hiekkaisia sävyjä. Leikkaus on mun mielestä myös todella kiva. Latvoista lähti kaikki se kuiva hapsu ja etuhiukset ovat nyt ihanan keveät ja helpot käsitellä. Ei enää sitä tasapaksua klimppiä tuossa toisella sivulla. Mitäs te tykkäätte? 

27.2


Pin Up Hair Room:n yhteystiedot:

Sepänkatu 9

00150 HELSINKI

040 963 6557

hairpinuphair@gmail.com

Iso kiitos ja halaus vielä Johannalle, jonka ansioista meikäläinen on tällä hetkellä(ja pitkästä aikaa) oikein tyytyväinen hiuksiinsa. Kysykää vaikka Emmiltä, joka joutui kuuntelemaan varmaan neljä tuntia meikäläisen hypetystä siitä, kuinka mun hiukset ”on niin ihanat ja kevyet ja kauniit ja sileät jajajjajjaja”.

Kiinnostaisko nämäkin?