Permanentti & Rahuan elvyttävät tuotteet

Rahuan tuotteet saatu testaukseen, kiitos Sugar Helsinki!

 

Olen hiusasiossa puuduttavan tylsää sorttia, varsinkin nykyisin, kun en ole moneen vuoteen enää värjännyt hiuksiani. Hiustyylini uudistuu lähinnä yhdellä tavalla: leikkaamalla. Mutta leikkaustyyleissäkin suosin hyvin klassista linjaa, myönnettäköön. 

Viime tammikuussa tylsistyin kuitenkin hiuksiini totaalisesti ja varasin spontaanisti ajan permanenttiin. Joo-o, se ois kaikki tai ei mitään tälle neidille.

Toivoin permanentilta rakennetta ja isoja, korkkiruuvimaisia kiharoita, jotka toisivat ryhtiä aina yhtä lättänään hiustyyliini. En tiedä oliko vika odotuksissani vai itselleni entuudestaan tuntemattomasta kampaajassa, mutta en ollut lopputulokseen tyytyväinen.

 

Tältä mun hiukset näytti tauotta melkein puoli vuotta – en tykännyt. 

 

Upean kiharapilven sijaan sainkin hieman pikanuudeleita muistuttavan, peruukkimaisen kasan, joka ei asettunut millään kauniisti. Ostin uuden föönin, marssin kemppariin ostamaan kiharavoiteen sekä muotovaahdon ja testailin niin curly girl-metodit kuin kampaajien vinkit. Mutta ei se oikein asettunut, vaikka kuinka hymyssä suin sitä koitin pöyhiä. Vaihtoehtoja tuntui olevan kaksi. Joko kiharavoide ja diffuuseri, jolloin hius oli nuudelimainen tai luonnostaan kuivatus, jolloin hius oli kaikista tököteistä huolimatta pörröinen (kuten kuvassa). En tykännyt kummastakaan.

Keväämmällä varasin ajan toiselle kampaajalle, joka sai taidokkaalla leikkauksella hiuksen hieman paremmin käsiteltäviksi, mutta kiharat itsessään olivat edelleen itselleni epämieluisat. Ainoa toivo, jolla sain hiukset ruotuun oli niiden lisäkihartaminen. Siispä kiharapuikko kuumenemaan ja kihartamaan kiharan päälle. Ihan älytöntä puuhaa, tiedän.

Nykyisellään permanenttini alkaa olemaan jo aikalailla loiventunut. Hius kihartuu kyllä edelleen, mutta saan sen myös vain loivalle laineelle, kun kampaan sen hoitoaineen vaikuttaessa ja vielä kerran pesun jälkeen. Helpotus on ollut suuri.

 

 

Mitenkään hirveän suurta tuhoa permanentti ei hyväkuntoiseen hiukseeni saanut aikaiseksi, onneksi. Tuhot ovat tällä kertaa enemmänkin henkisellä puolella, kun en ole ollut sinut hiusteni kanssa. Hius kuitenkin on tuntunut hieman normaalia kuivemmalta, jonka olen varmaankin itse aiheuttanut ahkeralla kihartamisella. Pelastavaksi enkelisiksi saapui Rahua, jonka hoitavat tuotteet palauttivat hiuksiin kimmoisuuden ja kiillon. Hiukset tuntuvat jo melkein omilta.

Rahuan tuotteet on valmistettu Amazonin sademetsästä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti kerätyistä kasveista. Niiden ytimessä toimii rahuaöljy, joka sisältämiensä Omega-9 rasvahappojen avulla ravitsee, vahvistaa ja uudistaa hiuksia. Tuotteissa käytetty kvinoa puolestaan elvyttää ja kosteuttaa.

 

Rahua Classic Shampoo | Kokemuksia

  •  Miellyttävä tuoksu ja koostumus, joka vaahtoutuu juuri sopivasti
  • Pesee hiukset hyvin ja jättää hiukset ilmaviksi sekä kevyiksi
  • On jo itsessään todella hoitava, joten hoitoaineen skippaaminen ei haittaa ollenkaan
  • Hiukset kiiltävät ja näyttävät todella hyväkuntoisilta
  • Helposti oireileva päänahkani on täysin onnellinen
  • Ainoa miinus: hiukset rasvoittuvat suhteellisen nopeasti pesun jäljiltä eli ei ole itselleni ehkä tarpeeksi pesevä 

 

Rahua Voluminous Conditioner | Kokemuksia

  • Ei latista tai ylihoida: hiukset ovat pehmeät, mutta ilmavat
  • Pesun jälkeinen hiusten selvittäminen on todella helppoa
  • Miellyttävä tuoksu ja kevyt koostumus, jota voi surutta hieroa aina päänahkaan asti
  • Monitoimituote, sillä voidaan käyttää myös hiuksiin jätettävänä hoitoaineena

 

Hiukseni vajaa kahdeksan kuukautta permanentin jälkeen..kiharrettuna.

 

Tällä hetkellä olen hiuksiini taas sangen tyytyväinen, vaikka keväällä meinasin menettää omituisen kiharakasani kanssa hermot ihan totaalisesti. Hius asettuu paremmin nyt, kun kihara on hieman loiventunut ja ei vaadi enää valtavasti työtä. Jumalattomasti aikaa vievän diffuuserilla kuivaamisen olen unohtanut täysin ja olen kehittänyt oman rutiinin, jolla saan hiuksiini loivahkon ja itseni näköisen kiharan. Siis tuollaisen, joka on näkyvissä yllä olevassa kuvassa. Se vaatii hyvät, kosteuttavat tuotteet, hieman ylimääräistä kampaamista ja muutaman kihartimella väännetyn kiharan. 

En niinkään kadu permanentin ottamista, mutta en kyllä ottaisi sitä uudelleenkaan. Syynä se, että tulokset eivät olleet sitä, mitä mielikuvissani olin ajatellut. Permanentti ei helpottanut aamujani vaan teki niistä entistä vaikeampia. Enkä oikein pitänyt siitä, miten säkkäräinen kiharasta tuli, vaikka nimenomaan pyysin loivaa kiharaa (nopeasta tai vaikka välittömästä suoristumisesta huolimatta). Long story short: mieti kahdesti ja tiedosta se, millaiset kiharat permanentti sinulle taikoo ennen kampaajan tuoliin istahtamista. 

Ei oo tukkakriisien voittanutta, sanokaa mun sanoneen!

 

Timma alennuskoodi GNZMGE

Uiskentelen välillä niin syvissä vaatevesissä, että unohdan täysin millä muilla tavoin siihen omaan ulkonäköön voi vaikuttaa. Hieno esimerkki tästä oli se, miten tuskailin tylsäksi käyneen vaatevarastoni kanssa ja tajusin, että ei se ongelma niissä vaatteissa ollutkaan. En valaistunut ja löytänyt tietä ulos turhamaisuuden kehästä, vaan varasin kampaajan.

Mun hiusten pätkiminen on muuten nykyisin täysin spontaania. Yksi kaunis päivä kyllästyn, seuraavana istun jo kampaajan tuolissa. Lisäksi kun luovuin värjäämisestä nelisen vuotta sitten, ei hirveästi ole vaihtoehtoja kun kaipaa vaihtelua. Sakset viuhumaan tai hyvästit muutokselle.

Tällä kertaa sakset viuhahtivat ihan kunnolla. Olin lopen kyllästynyt raskaaseen ja paksuun kuontaloon, joka ei tuntunut asettuvan millään. Siispä se oli joka toinen päivä kiinni ja noh, joka toinen päivä kiinni. Lähinnä nutturan paikka tuntui vaihtuvan.

Kampaajan lattialle jäi ihan valtava määrä hiuksia. Sen lisäksi että pituutta nipsaistiin reilusti, myös paksuudesta rokotettiin kunnolla. Halleluja ohennussakset, päänahkani sää jälleen happea. Ja hiuksetkin tuntuvat paljon kuohkeammilta, kun niillä on vähän tilaa olla.

Päätös oli spontaani ja äärimmäisen nopea, mutta se kannatti. Varasin ajan edellisenä iltana ja seuraavan päivän lounastauolla istahdin jo kampaajan tuoliin. Ja niin vaan tuntui että koko vaatekaappi ja muija uudistui, kun hiukset vähenivät. Erittäin fresh olo, vaikka itse sanonkin.

Timma – kokemuksia:

Onneksi on Timma, sillä muutoin nämä mun spontaanit vedot eivät ehkä onnistuisi. Tutustuin palveluun jo muutama vuosi sitten blogiyhteistyön merkeissä ja se on jäänyt käyttöön senkin jälkeen. Timma on yksinkertaisuudessaan puhelimeen ladattava appi, josta voi varata nopealla aikataululla aikoja mm. kampaajalle, hierontaan ja vähän kaikkeen maan ja taivaan välillä. Hinnat on yleensä inan listahintoja halvempia, mikä tuskin haittaa ketään. Testasin tällä kertaa ihan randomilla uutta paikkaa, johon mulla on noin viiden minuutin kävelymatka kotoolta ja en joutunut pettymään. Vai mitä ootte mieltä? 

Pst! Tekisikö mieli kokeilla Timmaa ja saada vielä alennusta kaiken kukkuraksi?

Timma alennuskoodi / Timma kampanjakoodi oikeuttaa 5 euron alennukseen!

Kirjaudu palveluun (Timma > Oma-tili > Lunasta lahjakortti tai kampanjakoodi), ja syötä  kenttään GNZMGE. Timma alennuskoodi / kampanjakoodi oikeuttaa sut 5 euron alennukseen, jonka saat heti käyttöösi! Niin ja tämä ei ole mikään yhteistyö vaan ihan se normi alekoodi, jonka saat itsekkin ongittua palvelusta ulos ja jaettua kavereillesi.

3+1 MIELENKIINNONKOHDETTA JUST NYT

 

Olen listaihminen ja teen listan aina, kun on jotain listattavaa. Tapa on ollut osana elämääni aina, on ne listat sitten syntyneet kalenterin sivuille tai inspiraatiokollaasin uumeniin. Nyttemmin huomaan listojen siirtyneen blogiini. Ehkä kaipaa hieman jäsentelyä tämäkin, vaikka myönnän, että voisin koittaa rimpuilla näistä eroon. Mutta jospa vielä kerta kiellon päälle.

Siispä lista siitä, mikä kiinnostaa tällä viikolla?

 

 

Vaatteissa?

Syksy ja se tunne, kun voi poistua ulko-ovesta neulepuserossa. Se on muuten sellainen tunne, jota ei uskoisi kaipaavansa. Mutta silti havahdun siihen tasaisesti. Jokaisen lämpimän kesän ja ulkomailla vietetyn talven jälkeen. On ihana pukeutua lämpimästi, turvallisesti. Kääriytyä. Farkut, jakut ja kerrokset, kaikki niin kaivattua vaihtelua.

Syksy on myös hyvä aika käydä vaatekaappia läpi ja miettiä, mitä ei tullut käytettyä edellisellä sesongilla. Itse viikkailin juuri tänään siivouksen ohessa kirpparikasaan kimonoita ja muita iloisen värikkäitä vaatekappaleita, joihin en ole koskenut ainakaan kahteen kesään. Niin ja laitoin syrjään ne, joita ennustelen rakastavani vielä ensi kesänäkin.

 

 

Kosmetiikassa?

Kaikki puhdistava. En tiedä onko se tuo pitkä helteinen kesä vai sen kääntymisen seuraavaksi vuodenajaksi, mutta naama tuntuu tukkoiselta ja rasvoittuvalta. Sellaiselta, että tekee yhtaikaa mieli kuoria ja kosteuttaa. Jynssätä ja jättää totaalisen rauhaan. Olen kävellyt kultaista keskitietä ja puunannut maltilla. Lempicomboni tällä hetkellä on puhdistava naamio ja sen jälkeinen öljykylpy.

Ongelmia tuottaa myös jumalatonta tahtia rasvoittuvat hiukset. Tekisi mieleni jysäyttää päähän hiusväri ensimmäistä kertaa neljään vuoteen ja nauttia sen tuomasta karheudesta, mutta koitan olla maltillinen. Saatoin myös yksi ilta epätoivon iskiessä googlettaa permanenttia ja se itseasiassa jopa houkuttelisi, jos ei kuumottaisi ihan yhtä paljoa. Jos jollain on ratkaisu ”hiukseni rasvoittuvat vuorokaudessa”- pulmaan, otan sen ilolla vastaan.

 

 

Duunissa? 

Elän edelleenkin kunnon honeymoon-vaihetta uuden työni kanssa ja hyvä niin. Erityisen mukavalta tuntui tällä viikolla se, kun sain yhdistettyä työviikkooni muutaman etäpäivän. Parasta, kun aamukahvin jälkeen voi edelleen pyjamassaan aloittaa työnteon suoraan sängystä. Vaikka jotenkin uumoilen, että pääni ei kyllä kestäisi kotoa työskentelyä juuri tuota kahta vuorokautta pidempään.

+1 Antti Tuiskun Antti Tapani, jota kuuntelen äänikirjana BookBeatista. Olin ihan hullu Antti-fani silloin, kun Ensimmäinen julkaistiin. Osaan edelleen ne kaikki kappaleet ulkoa. Tartuin kirjaan mielenkiinnosta, en odottaen oikein mitään. Mutta se onkin ihan tosi mielenkiintoinen ja valottaa kokoajan sellaista alaa, josta minulle itselläni ei ole ennakkoon hajuakaan. Suosittelen.