Tiedättekö, kun aina välillä kyllästyy omaan kotiinsa ihan totaalisesti. Kaikki huonekalut näyttää ihan nuhjusilta ja tekisi mieli ostaa vähintäänkin miljoona uutta tyynynpäällistä ja hankkiutua siinä samassa eroon kaikesta, mikä ärsyttää silmää.

Olen juuri siinä tilanteessa. Nökötin eilen koko päivän kotona läppärin kanssa ja siinä sivussa koitin hieman siivoilla kaaoksen partaalle joutunutta kotiani. Huomasin, että siivoukseni johti kokoajan enemmän siihen, että heittelin niitä hyvin harvoja koriste-esineitäni laatikoihin piiloon tai mietin, että miten voisin vaihtaa järjestystä.

Siihen samaan päättyi siivoamiseni viime viikollakin. Yhtenä päivänä raahasin puoli yhdentoista aikaan illalla lipastoa toiselle seinälle ja toisena järjestelin kirjahyllyni kirjoja värin mukaan.

Nyt kun katson näitä kuvia, vuoden takaa, niin jollain tapaa ymmärrän, että kanavoin tässä nyt ihan jotain muuta turhautumistani omiin huonekaluihini. Sillä kyllähän mä mun kodistani pidän, kaikkine sen sekaisine elementteineen. Mutta sitä en osaa sanoa, että minkä vuoksi minä sitten näin kotiani sätin tällä hetkellä. Miksei se tunnu raikkaalta, vaan niin pirun tunkkaiselta. Ehkä se siivoamisen loppuun saattaminen auttaisi.

Toisaalta, pidän näitä hulluuden puuskiani yllättävän hyödyllisinä. Niiden avulla omistan jatkuvasti vähemmän ja vähemmän tavaraa, kun nakkelen sitä kyllästyneenä menemään. Ja vähemmän on hyvä, sanon itselleni myös nyt, kun huomaan edelleenkin haaveilevani jostain uudesta, joka piristäisi kotiani.

Ehkäpä tilanne helpottaa taas, kun saan jonkin uuden mielenkiinnon kohteen. Tai kun aurinko suostuu taas pilkistämään ikkunasta saaden kaiken näyttämään miljoonasti harmonisemmalta.