Viimeaikoina, olen tuijottanut kalenteriani ja miettinyt, että mihin tuo aika oikein karkaa. Syksy, jonka oletin tuntuvan pitkältä ja puuduttavalta, onkin vilahtanut jo melkein ohitse. Varattiin lentoliput jo syyskuussa, muistaakseni, ja oletettiin, että odotus tuntuu mielettömän pitkältä. Ei ole tuntunut, päinvastoin.

Viikot alkavat loppumaan ja vielä olisi vaikka mitä tehtävää. Paniikin en anna iskeä, se sekoittaisi pakkaa täysin turhaan, mutta ne sellaiset ”teen tämän sitten myöhemmin”-asiat alkavat olemaan nyt aika ajankohtaisia. Se olisi meinaan tasan kolme viikkoa, kun meidän nokka osoittaisi taas kohti Kaakkois-Aasiaa.

Tarkoituksenani on kirjoittaa palmun alla lähinnä oppariani, mutta blogiakin palan innosta päivittää, sitten kun siihen olisi taas aikaa. Esimerkiksi matkustamiseen liittyviä postausideoita otan ilolla vastaan. Joskus aikaa sitten joku toivoi, että avaisin hieman kustannuspolitiikkaa näiden pidempien reissujen osalta ja sitä olenkin muhitellut päässäni jo siihen pisteeseen, että se odottaa vain näppäimistön nakuttamista. Kunhan kerkeisin.

Viimeaikoina on kyllä ollut niin mielettömästi tekemistä, että en itseäni lähtisi ihan laiskottelustakaan syyttämään, vaikka to-do-lista aika pitkältä näyttääkin. Harjoittelujaksoni on muutamia hassuja päiviä vajaa valmis ja siirryn samassa yrityksessä luontevana jatkumona opinnäytetyötä kirjoittamaan. Se meinaisi sitä, että valmistun ensi keväänä. Pelottava ajatus jollain tapaa. Enoni vitsaili eilen, että olen erikoistunut etäopiskeluun toiselta puolen maapalloa ja on kyllä aivan oikeassa. Aloin miettimään, että millainen työpaikka sallisi etätyöskentelyn myös, tuskin kovinkaan moni.

Eikä niitä työaamujakaan, siis siinä työssä josta saan palkkaa, ole enää kovinkaan montaa. Alle kymmenen sanoisin summan mutikassa, ilman että vilkaisen kalenteriini. Olen ollut samassa myymälässä nyt toukokuun alusta lähtien ja tuntuu haikealta jättää mukavat työkaverit taakseen. Tosin myyjän tehtäviä en ihan pakosti tule ikävöimään. Vaikka kyllä minä myyntityöstä pidän ja se on minulle vielä kovin luontevaa. Silti olisi ehkä aika alkaa haastamaan itseään myös ammatillisesti. Tai sitten voi olla, että riemusta kiljuen palaan taas myyntitiskin ääreen ensi keväänä. Saas nähdä mihin tuo elämä taas kuljettaa, en nykyään oikein jaksa ottaa paineita.

Paitsi ehkä just nyt siitä, että pitäisi tehdä miljoona pientä asiaa vielä ennen töihin menoa. Kuten soittaa vakuutusyhtiöön ja ilmoittautua seminaariin, jossa esittelen opinnäytetyöni idean. Kuumottavan aikuismaista, sanoisin.