SHOPPING TIPS FOR THE WEEKEND

Sattuisko lompakossa polttelemaan seteleitä, jotka suorastaan haluisivat tulla tuhlatuksi? Vai pitäiskö sitä hankkia jotain fiksua puettavaa nyt, kun nenänpää jäätyy aamulla heti, kun sen tuikkaa ulkoilmaan?

Mulla ois muutama vinkki, jolla saattais ehkä päästä eroon niistä ylimääräsistä roposista sekä löytää vaatekaappiin hieman spessumpaa täytettä. Tähän ei oikeastaan vaadita kuin se, että sijaintisi on viikonloppuna Helsinki ja olet hionut kyynärpäätaktiikkasi äärimmilleen.

Perjantaina starttaa meinaans Cape Universalin perinteiset ystävämyynnit, joiden viimevuotisesta saaliistani kuvaa tuossa alempana. Kauppaa hierotaan perjantaina kello aamu ysistä ilta kasiin, lauantaina puolestaan ysistä kuuteen ja sunnuntaina ysistä viiteen. Valikoimaa on kuulemma tällä kertaa enemmän kuin koskaan, mikä tarkoittaa sitten että sitä on aivan pirusti. Merkeistä edustettuna mm. Vans, Brixton, Colourwear yms. Osoite on sama vanha Kiviaidankatu 2 C ja Lauttasaari. Menkää sankoin joukoin paikalle.

Mutta menkää ennen sunnuntaita! Silloin olis meinaan Ruoholahdessa Kaapelin Kirppis, johon pystytään oma osio myös meillä bloggaajille. Kesän kiukkupäivinä tapahtunut kaappien siivous tuotti tulosta ja mun sunnuntaiaamuinen tehtäväni onkin raahata noin kuusi säkillistä kamaa jollain ihmeteolla Hermannista aiemmin mainittuun määränpäähän.

Kirppis on auki Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa sunnuntaina kello kahdestatoista kello viiteen. Tulkaa sinne ja tulkaa ostamaan mun kuteeni. Lupaan, että tuotot menee vähentämättömänä meitsin matkakassan kerrytykseen. (Miettikää, saisitte paaaljon postauksia Aasian auringon alta!) Tai voipi olla että joudun tarjoamaan jonkun kunnon mättöpäivällisen viattomalle apukaverilleni.

Mä kun en oo ihan varma, että käsittikö mihin se meni lupautumaan…