LEHTIKAALISALAATTI

Olen tässä lähipäivinä ajatunut tylsyyksissäni lukemaan likaisten iltapäivälehtien artikkeleja. Masokistista toimintaa, varsinkin jos on tällainen satunnaisesti hyvinkin ärsyytyvä ihminen. Ihan koko lööppikimaraa en nyt viitsi alkaa ruotimaan, vaan lähinnä aattelin avautua tästä joka tammikuisesta laihdutus-jupakasta.

Ei, en näe mitään pahaa siinä, että haluaa elää terveellisemmin ja ehkä siinä samassa pudottaa ylimääräiset kilonsa. Mutta miksi, oi miksi lehdet on täynnä jotain valmiita ruokapäiväkirjoja, joita noudattamalla sitten putoaa sen ja sen verran ylimääräistä vyötäröltä. Eikö me ihmiset oikeasti enää osata kuunnella omaa kroppaamme? Eihän meidän kaikkien elimistö nyt millään voi toimia ihan identtisesti?

Vai oonko mä vaan itse seonnut, kun oikeasti syön nykyisin sen mukaan, että mitä kroppani tuntuu tarvitsevan. (Tosin se ei tainnut tarvita ihan niin montaa suklaakonvehtia jouluna…) Tai mitä jääkaapista tuntuu löytyvän. Tänään teki mieli jotain vihreää, jotain raikasta ja jotain, mikä pitää nälkää loitolla ilman ähkyä. Toisinaan sitten vartalo huutaa hiilareita, toisinaan esim rasvaisia avokadoja.

Näitä kahta periaatetta yhdistelemällä syntyi tämän päiväinen salaatti. Siskon jääkaapista löytyi sekalainen sakki pinaattia, rucolaa ja muita vihreitä sekä lehtikaalia. Heitin ne kulhon pohjalle, lorautin kevyesti oliiviöljyä päälle, rouhaisin suolaa ja annoin niille kunnon hieronnan. Tai lähinnä lehtikaalille siis. Päälle raastoin muutaman porkkanan, halkaisin kananmunia ja rouhin mustapippuria. Lautasella lisäsin päälle vielä siemeniä ja pähkinöitä ja oi että oli hyvää.

Mitäs teidän kroppanne on huutanut näin joulun jälkeen? Veikkaan etten ole ainoa ketä sai totaalisen ähkykohtauksen lomasyömisestä.

TBT: SAFKA ENNEN KAIKKEA

Rakastan uusia alkuja, kyllä te sen tiedätte. Rakastan sitä, että kouluvuosi alkaa ja kuvittelen kuinka tänä vuonna pukeudun skarpisti kaikkiin makeisiin jakkuihin, joita mulla on tangollinen vaatekaapissa. No en mä niihin ikinä pukeudu. Rakastan sitä, miten lupaan tehdä jotain säännöllisesti, niin kuin vaikka aamujoogan tai hiusten harjaamisen. Jälkimmäinen on muuten haastavampi rasti allekirjoittaneelle, uskokaa tai älkää.

Rakastan tammikuuta ja sitä lupausta, mitä se pitää sisällään kuin salaa. Rakastan sitä, että otan itseäni niskasta kiinni ja teen asioita. Olisi jotenkin mahtavaa, jos ei tarvitsisi niitä uusia alkuja. Jos vain alottaisi jokaisen päivänsä kuuliaisesti joogalla, ahmisi kaikki kirjat kirjahyllystään ja söisi suklaata vain silloin tällöin.

Mutta ei se niin mene, ei ainakaan minulla. En tiedä olenko perusluonteeltani laiska vai tylsistyjä. Ehkä molempia. Tänä vuonna en ajatellut lupailla ihmeempiä. Ihmeempiä tarkoittaa tietusti sitä, että lupasin itselleni keskittyä tänä vuonna omaan hyvinvointiini.

Pipo ei ole kovinkaan kireällä, mutta sopivasti kuitenkin. Tahdon syödä vähän paremmin eli lähinnä lopettaa talvikuukausina ilmestyneen sokerin ja turhien hiilihydraattien syömisen ja palata jonkinlaiseen ruotuun. Sen ei luulisi olevan kovinkaan vaikeaa. Tahdon tuntea itseni terveeksi eli toisin sanoen pitää kehostani parempaa huolta. Suklaan mussuttamisen lisäksi liikunta on jäänyt aivan liian vähiin ja se näkyy. En edes tahdo tempaista tähän mitään selityksiä, vaan tahdon mielummin tempaista itseni pitkälle kävelylle. Puolen vuotta kiukutellut iskias voisi myös kadota tuhkana tuuleen. Tahdon myös voida henkisesti vähän paremmin. Oletan sen seuraavan, kun saan tätä muuta pakettia hieman kasaan.

Viime vuonna juhlistin uuden kuun alkamista siskoni ja serkkuni kanssa. En ollut kummoisellakaan juhlatuulella, vaan lähinnä kannoin särkynyttä sydäntä, mutta hyvää ruokaa jaksoin silti vääntää. Quinoa uunikasvisten kanssa passaisi oikein hyvin tähänkin hetkeen, mutta pikavisiittini ansiosta jääkaappi huutaa tyhjyyttään. Kippistän sen sijaan smoothiekipollani ja toivotan oikein makoista tammikuun ensimmäistä.

Viime vuotisen reseptin voi tsekata täältä!