SAFKAA MAANANTAISTA PERJANTAIHIN + ARVONTA

Kaupallinen yhteistyö

Meikäläisen keittiössä tapahtuu harvase päivä. Ei aina mitään niin ihmeellistä, eikä aina ihan niin onnistuneita tuotoksia, mutta suurimmaksi osaksi ne menee kyllä ihan tyytyväisesti ääntä kohden. Paljon puputetaan kasviksia, juureksia ja muuta terveellistä, mutta myös niitä saatanallisia hiilareita. Jos näitä kahta saa vielä yhdistettyä, niin sen parempi.

Myös minä mimmi oon mukana meidän Bella-blogien Safkaa-kamppiksessa. Kirjan kirjoittaja Hanna Gullichsen haastoi meidät kokkaamaan jonkun annoksen uudesta kirjastaan Safkaa maanantaista perjantaihin. Ruokafilosofiaani kunnioittaen valitsin reseptin, joka kantaa yksinkertaisesti nimeä ”Pinaattia, leivänmuruja ja pastaa”.

Älkää hämmentykö noista kuvan tomaateista, ne ei todellisuudessa meinaan edes kuulu reseptiin. Mulla on tapana tehdä itse aika pirunmoisen hyvää pastaa, johon tulee pinaatin lisäksi mm. fetaa ja tomaattia. Jonkun aivopierun johdosta tomaatit siis päätyivät näihinkin kuviin. Todellisuudessa niitä ei siis tarvita, unohtakaa ne!

Sen sijaan ruokaan tarvitaan(tämä resepeti on muuten yhdelle):
– yksi valkosipulin kynsi
– 2 ruokalusikallista voita
– 100 grammaa tuoretta pinaattia
– puolikkaan sitruunan mehu
– suolaa ja mustapippuria
– 40 grammaa pastaa (nuo mun nykeröni on muuten Pirkan Parhaat-sarjan
nauhapastaa. On aika hyvvee!)
– sitruunan kuoriraastetta (unohtu, hups…)
– paistettuja leviänmuruja (leivänkäntty paistetaan pannulla
valkosipulin, chilin, voin ja öljyn kanssa)

1. Paista pieneksi viipaloitua valkosipulia hetki voissa miedolla lämmöllä, lisää puolet pinaatista, kääntele hetki ja mausta sitruunamehulla, suolalla sekä pippurilla.
Hauduta muutama minuutti.
2. Nosta runsaassa suolassa keitetty pasta pannulle ja lisää mukaan loput pinaatit
ja sekoittele hetken aikaa.
3. Siirrä komeus lautaselle ja koristele sitruunankuorella ja paistetuilla leivänmuruilla. Syö!

Itse ruuan valmistaminen kävi aika näppärästi. Mulla on ainoastaan muutama huomio. 1) Älä ole idiootti ja aloita pastan keittämistä yhtaikaa pinaatin paistamisen kanssa. Pinaatti menee helposti yli ja muuttuu harmaaksi. Odota suosiolla siihen asti, kun pasta on heitetty keitinveteen ja virittele sitten vasta pannu tulille. 2) Paista niitä leivänmuruja aika reilusti. Ne menee parempiin suihin ennen kuin huomaatkaan. 3) Ihan rohkeesti lue vaan sitä kirjaa, ei oo mikään häpee tarkistaa välissä että mitäääääs sitä pitikään tehdä.

Annos oli kaikkiaan aika maittava. Oon niin jumittunut siihen omaan pinaattipasta-versiooni, että oli kiva kokeilla välillä jotain muutakin. Varsinkin leivänmurut olivat hauska lisä, joita ei oo ikinä itse tullut paahdeltua muuta kuin salaatin tai keiton päälle. Pastaan en ole ikinä tajunnut niitä ympätä. Toisaalta en oo ihan varma että voittaako tää sitä omaa sörssellystäni. Saako näin ees sanoa?

Annos on muuten suunniteltu yhdelle siksi, että se kuuluu kirjan mukaan puputtaa yksinään, mieluiten television ääressä. Pasta on mullakin usein ruokalistalla juuri silloin, kun en oikein jaksa tehdä mitään, vaan hengailla vaan sohvalla kirjan kanssa.

Onko teillä jotain ruokaa, jota teette normaalisti yksin ollessanne ja kenties pikku hiilarinhimoissanne?

PST! Vastanneiden kesken arvotaan kolme Safkaa maanantaista sunnuntaihin-kirjaa
sekä Safkaa ja vinkkua -viiniopasta.