Viittä vaille kolmekymmentä

 

Huomaan tulleeni vanhaksi. En nyt ihan kamalan vanhaksi, mutta kuitenkin huomattavasti vanhemmaksi kuin aikaisemmin. Kolmekymppisyys alkaa kolkuttelemaan vasta muutaman vuoden päästä, mutta jostain syystä merkit ovat ilmassa jo nyt. 

Listasin ne teillekkin, nimittäin merkit, joista tunnistat vanhuuden vihdoin saapuneen. Ja huomauttaisin, että kun ne tulee tällälailla kakskytseitsemänvuotiaan suusta, niin en ottaisi kovin vakavasti vaikka vakavastiotettava tahtoisin toki ollakkin. 

Kun näkökyky pettää

Huomasin ensimmäiset merkit talvella. Pää särki niin pirusti ja jatkuvalla syötöllä. Koinpa ensimmäiset migreeniputketkin pitkään aikaan. Asia helpotti silmälaseilla. Siis sil-mä-la-seil-la. Ei sillä, olin jo ennestäänkin totaalisen sokea, nyt vain tarvitsin yhden -0.15 lisää. Kuulostaa vähältä, mutta tuntuu hedarilta. Marssiminen silmälääkäriin ja poistuminen -6 -vahvuuksilla olevien rillien kanssa auttoi. Opettelin samaan syssyyn pitämään silmälaseja ihan arkisessa elämässä, siis muutoinkin kuin kotisohvalla köllötellen. Kommentit olivat luokkaa: ”siis onko sulla lasit?”, ”näytätpä jotenkin, erilaiselta” ja ”varastitko noi kekkoselta?”. Jäi kokeilu aika lyhyeen ja nykyisin käytän taas sujuvasti piilolinssejä päivittäin. 

 

 

Kun käyt säännöllisesti hoidattamassa kauneuttasi

Olen luullut että olen kauneudenhoidossani omatoiminen, mutta ehei. Olen viimeisen muutaman kuukauden aikana geelilakannut sekä sormeni että varpaani, kestotaivuttanut ripseni, värjännyt sekä ripseni että kulmakarvani ja sokeroinut kehostani about kaiken muun paitsi nuo edellämainitut, jotka kävin vartavasten värjäämässä. Kuulostaa hurjalta pynttäämiseltä, mutta ei eroa kyllä ketään huomaa. Paitsi minä tietysti. Olen ulkoistanut oman kauneudenhoitoni kolmannelle osapuolelle, jotta voin rauhassa laiskotella ja ihastella geelilakattuja kynsiäni ja sileitä sääriäni tekemättä niiden eteen yhtään mitään.

 

 

Kun iltaruutineistasi tulee enemmänkin rituaali

Kauas on kaikonneet ajat, jolloin iltapuhteiksi riitti hampaiden pesu ja pisu. Iltarutiinista on tullut hullu rituaali, joka pitää sisällään milloin mitäkin. Olenko syönyt liikaa suolaa? Juu olen, joten juon viisi litraa vettä, kupin vihreää teetä ja seison käsilläni, jotta silmäpussit eivät peitä näkökenttää aamulla. Olenko vähän väsähtäneen näköinen? Juu olen, joten läträän naamaani AHA-kuorinnan, kollageenintuotantoa herättelevän seerumin, hyalyronihappoa sisältävän silmänympärysseerumin ja lopuksi kylven öljyssä päästä varpaisiin, ihan vaan varmuudeksi. 

Kun kaupan ihanin vaate on kauluspaita

Iskimme taannoin toukokuussa ystäväni Jennin kanssa kaupoille. Sellaisella mielettömällä mimmi-energialla, jolloin pörssi aukeaa ja missään ei säästellä. Ihan varmasti tiedätte mitä tarkoitan. No, kaiken tämän energian saattelemina ostimme molemmat kauluspaidat. Minä valkoisen (tämän kuvissa näkyvän) ja Jenni mustan. Voitteko kuvitella sitä pettymyksen määrää, kun suuri ristiretkemme päättyi tällaiseen maltilliseen, jopa hieman vaatimattomaan saaliiseen? Valtava. 

Huomaan muutoinkin tietynlaista muutosta vaatekaapissani. Pukeutumisestani on jossain välissä tullut kovin järkevää ja tylsää. Joo-o, tylsää. Talvella, aikana, josta ette toki tiedä mitään, koska blogilakko, pukeuduin noin viitenä päivänä viikossa mustaan pooloneuleeseen. Sellaineen saatanan kalliseen ja hienoon mohair-merinoneuleeseen, mutta silti, pukeuduin siihen lähes joka päivä. Pukeuduin siihen niin paljon, että kollegani Saija pyysi, että voisin siirtää sen talvisäilöön. Kesäkuussa toteutuin pyynnön, mutta on nyt jo vähän ikävä. 

 

Kauluspaita COS | Hame 2ndhand | Lenkkarit Nilson | Aurinkolasit Celine | Verkkokassi H&M |

 

Kun sunnuntaina on kivempi siivota kuin olla krapulassa

Entinen bileprinsessa-minäni järkyttyisi kun tietäisi monestako viinilasillisesta tai after-oluesta olen kieltäytynyt viimeisen vuoden aikana. Kieltäydyn siksi, että sunnuntaisin on minusta paljon kivempaa pestä pyykkiä kuin maata krapulakoomassa sängyn pohjalla. Ei sillä etteikö humala olisi kiva, mutta krapula ei ole. Näin taannoin jossain meemin, jossa kahdenksantoistavuotiaan krapulaan viitattiin iloisella lenkkeily-kuvalla ja kakskytseitsemänvuotiaan krapulaan happiviiksillä. Allekirjoitan tämän mestariteoksen täysin. Ylipäänsä krapula, milloin siitä tuli näin hirveä? Lue edellä oleva Maija Vilkkumaan Mun elämä-biisin tahtiin.

Tosin sovittiin jo ennakkoon ystäväni Lauran kanssa, että tänä viikonloppuna juodaan viiniä. Koska kolme viikkoa on täysin oikea aika viittä vaille kolmekymppiselle selvitä edellisestä illanvietosta. Että ei tässä nyt ihan ikäloppuja vielä olla. 

HAVAINTOJA PUKEUTUMISESTA

Kun päivät kuluvat jälleen kerran vaatteiden ympäröimänä opinnäytetyön ja Kambodzan auringon sijaan, on niistä ehtinyt muodostumaan taas muutamia kestoajatuksia, joita huomaan pyöritteleväni päässäni toistuvasti.

Miksi ostaa kertakäyttöistä kun voi ostaa jotain sellaista, jonka voi ainakin olettaa kestävän seuraavat vuodet niin laatunsa kuin trendienkin puolesta? Eikä tässä aina päde edes vanha viisas sanonta: laadusta saa maksaa. Ei se aina edes maksa, tai ei sen ainakaan tarvitse olla se kaikista kallein vaihtoehto. Viisaammaksi näen sen, että perehtyy hieman materiaaleihin ja tsekkaa vaatteen läpi ennen kuin marssii sen kanssa kassalle. Jos langat sojottavat jo valmiiksi ja napit ovat tippumaisillaan hetkenä minä hyvänsä…ehkä jättäisin ostamatta. Samaa ajatustyötä suosittelen tekemään soviteltaessa. Jos joudut nykimään vaatetta kohtuuttoman paljon, jotta tunnet olosi siinä mukavaksi tai jos hiki kohoaa otsalle pelkästään vaatetta sovittaessa ei tilanne ole sen parempi ruuhkabussissa, jonka ilmastointi ei ole ihan riittävän tehokas.

Myönnän, olen tehnyt kummatkin virheet itsekkin. Surulla muistelen niitä vaatteita, joiden helman ompeleet purkautuivat ensimmäisen käyttökerran jälkeen tai puseroa, joka oli kuin kinkun paistopussi hengittävyysasteeltaan.

Niin ja ne trendit. Seuraa vain niitä, jotka oikeasti tuntuvat omilta eivätkä tunnu päälleliimatuilta itselläsi. Joskus on ihan jees myös vaan fanitella trendejä ilman että hankkii niitä itselleen. Ja sitten kun joku tuntuukin ihan just omalta, kannattaa mennä sen fiiliksen mukana!

Sanoo muuten neiti, joka on tehnyt tänä kesänä useammankin trendikkään hankinnan ihan normaaleista ketjuliikkeistä. Muutama niistä on tällä hetkellä kovassa ylikulutuksessa, kuten nämä kuvissa näkyvät farkut ja korvakorut. Muutamaa en malta odottaa käyttäväni kunhan ilmat hieman viilenevät.

Miksi vaatteidenkin suhteen tulee välillä ns. massakausia? Ihan edellistä kappaletta sivuten siis tämä huomautus.

Olenko ainoa, joka saattaa olla välillä ostelematta pidemmän aikaa, koska ei oikein ole tarvetta tai kaupoista ei vaan löydy mieleisiä ja sitten toisaalta joinain kuukausina räjäyttää pankin(tai ainakin pankkitilinsä) totaalisesti? Mulla on just nyt tämä viimeisenä kuvailtu vaihe. Viime talvena shoppailin ihan minimaalisen vähän ja nyt tuntuu että keksin uusia tarpeita joka viikko. Onneksi itsekuria sentään sen verran, että ihan jokaista mielitekoa ei tule toteutettua, hehe.

Miksi olemme niin kriittisiä itsellemme ja siihen millainen vaate saa meidät näyttämään hyvältä? Jos nimeäisin yhden asian, josta en ole nauttinut sitten niin ollenkaan niiden vuosien aikana kun olen työskennellyt palvelevissa naisten vaateliikkeissä, se olisi loputon itsekritiikki. Milloin joku on liian lyhyt, pitkä, lihava, laiha, muodokas, muodoton….voisin jatkaa listaa aika paljon vielä rumemmillakin sanoilla.

Näistä haukuista, jotka on kohdistettu ihmisen itsensä toimesta omaa vartaloaan kohtaan, ei tule hyvä mieli varmaan kenellekkään. Ei ainakaan minulle, joka kuuntelen niitä päivästä toiseen, mutta en usko että tulee sille toisellekkaan osapuolelle. Jos olisin samassa tilassa itsetuntoni kanssa kun olin joskus kuusitoista kesäisenä, saattaisin alkaa itsekkin miettimään, että olenko minäkin huono, kun vaatteeni ovat useimmiten kokoa 42.

No en oo, jos jota kuta jäi mietityttämään. Toivon myös syvällä sydämessäni ettei näitä sanoja käytetä lasten kuullen kotona. Miltä mahtaisi kuulostaa, jos oma äiti haukkuisi itseään ja kehoaan? Opetelkaa naiset rakkaat rakastamaan itseänne just sellaisina kuin olette!

Miksi minut määritellään ulkopuolisen silmin boheemiksi, vaikka pukeudun suurimman osan ajasta simppeleihin t-paitoihin ja farkkuihin? Tai ehkäpä ”ongelmana” onkin se, että minä miellän tuon sanan niin eri tavalla. Sana boheemi piirtää verkkokalvoilleni Kaakkois-Aasiassa reissaavan rastatukan, jonka kalastajahousut lepattavat tuulessa ja ranteita koristaa sata ja yksi erilaista rannekorua reissujen varsilta. Olen nähnyt näitä ihan muutaman, joten ehkä mun tunnelataus sanalle on erilainen.

Miten sä kuvailisit mun tyyliä yhdellä adjektiivilla?

Ja siis miksi määrittelen elämääni aina niin vahvasti vaatteiden kautta? Huomaan sen jälleen nyt, kun sisälläni elävä pieni materialisti suunnittelee jo valmiiksi toimistoasuja uuden duunin alkamista odotellessa ja tekee hankintoja, jotka ovat tietysti täysin välttämättömiä. Niin kuin vaikka midimittainen Michael Korsin kukkamekko, joka liehuu joka suunnasta ja helmasta sekä näyttää sopivan asialliselta ja öh…boheemilta yhtä aikaa. (Poistanko tuon aikaisemman ihmettelyni? EN.) Taikka mokkanahkaiset mulet, joissa on naurettavan ohut pohja mutta makea ulkonäkö. Veikkaan että ovat ihanat juurikin siellä toimiston seinien sisällä, mutta eivät syrjäytä tennareitani ihan kovin todennäköisesti.

Huomaan myös usein menneisyyttä miettiessäni linkittäväni tietyt ajanjaksot tiettyisiin vaatteisiin tai asusteisiin. Ehkä tämä on joku tällaisen visuaalisen ihmisen kirous, who knows. Tai vorssalaisittain vois vaikka sanoa, ketä näistä tietää.