Terkkuja tropiikista, huutelen minä täältä Kampotin joen varrelta, tutun terassin penkiltä. Edessä kuppi kuumaa, silmät vielä hieman unisina. Selvisin tälläkin kertaa suhteellisen vähällä aikaerorasituksen suhteen. Mitä nyt koisasin viime yönä kymmenen tuntia, etenkin sen jälkeen kun blokkasin naapurista kuuluvan lauantai-iloittelun tunkemalla napit korville ja soitin omaa, asteen tai pari rauhallisempaa musiikkia.

Vietettiin aluksi muutama päivä Phnom Penhissä ja tällä kertaa jotenkin jopa onnistuin nauttimaan siitä. Ei pelottanut kertaakaan ja se on oikeastaan aika omituista tuossa kaupungissa. Varasin meille suhteellisen edullisen, mutta kivan hotellihuoneen huorakadun varrelta. Sen parvekkeelta näki maailmaa ihan toisesta näkökulmasta ja suihkusta virtasi lämmintä vettä. Kävimme tutussa kulmakuppilassa ryystämässä nuudelikeittoja, nautittiin älyttömän hyvästä jääkahvista.

Nyt olemme Kampotissa, paikassa, johon palaan jo kolmannen kerran. On hyvä olla, vaikka alkuun kaikki tuntuikin taas omituiselta. Mutta se onkin yksi niistä tunteista, joihin pitää reissatessa tottua.

Matkustukseni tänne kesti yhteensä lähes kolmekymmentä tuntia kaikkine välilaskuineen ja lentoineen. Niinä tunteina oli aikaa miettiä. Mietin myös blogia. Vihdoin, pitkästä aikaa, on oikeasti täysin hyvä mieli kirjoittaa. On jopa, uskaltaako tämän sanoa, hieman innostunut olo. Niinpä mietin, että mistä minä kirjoittaisin. Mihin suuntaan minä blogiani veisin. Nyt on siihen täydellinen rako.

Haluaisin kirjoittaa reissaamisesta. Siitä miten valmistautua pitkiin lentomatkoihin, mitä pakata mukaan, kyllä te tiedätte. Kiinnostaisiko teitä?

PS. Pahoittelut parin vuoden takaisista kuvista, kirjoitusmood on jo saatu korkattua, kameraa ei.