Voidaanko muistikortin tyhjentäminen koneelle nähdä jo eräänlaisena kehitysasteena? Jos minulta kysytään, niin ehdottomasti voi. Sellaista tää arkeen palaaminen meinaan on nyt ollut. Pienen pieniä askelia kohti jonkinlaista, mutta kuitenkin taas vähän erilaista arkea.

Jokainen uusi kokemus, kohtaamani ihminen ja näkemäni maa muuttaa mua aina hitusen. En tiedä onko muutokset millään tapaa loogisia, mutta huomaan niiden aina tulevan. 

Tällä kertaa mukaan tarttui jotain ihmeellistä rauhallisuutta. Ei ole kiire siirtää kuvia koneelle, ei kiire kirjoittaa. Ei ole kiire varata pesutupaa eikä tehdä kaikkia juoksevia asioita sillä samalla minuutilla kun ne tulevat mieleen. Asioilla kun on tapana hoitua, vaikka niihin suhtautuisi hieman vähemmälläkin stressillä.

Ette te minua eilen kaivanneet, vaikken tullutkaan kirjoittamaan, vaikka niin olin suunnitellutkin. Sen sijaan meikä kävi katsomassa ystäväänsä, kokkaili pitkästä aikaa taas itselleen ihan omassa keittiössään ja sammahdin unille jo hieman kymmenen jälkeen. Maailma ei kaatunut ja kaikilla, tai ainakin minulla, on hyvä mieli.

Hyvä mieli tulee myös katsellessa noita muutamaa kuvaa, jotka poimin arkistosta ensimmäisenä. Nyt kun vihdoin oli pääkoppani mukaan sopiva aika siirtää kuvat koneelle. Siinä pieni kisuraukka, buddhalaisen temppelin sivukujalla. Maukumassa varmaan auringolle, joka porotti niin pirun kuumasti Phnom Penhin yllä. Minäkin voisin maukua samalle pallolle nyt ja komentaa sitä lämmittämään edes hippusen enemmän täällä Suomessakin.

Ettei käy niin, että tämä kisuraukka lähtee taas takaisin.