HAVAINTOJA PUKEUTUMISESTA

Kun päivät kuluvat jälleen kerran vaatteiden ympäröimänä opinnäytetyön ja Kambodzan auringon sijaan, on niistä ehtinyt muodostumaan taas muutamia kestoajatuksia, joita huomaan pyöritteleväni päässäni toistuvasti.

Miksi ostaa kertakäyttöistä kun voi ostaa jotain sellaista, jonka voi ainakin olettaa kestävän seuraavat vuodet niin laatunsa kuin trendienkin puolesta? Eikä tässä aina päde edes vanha viisas sanonta: laadusta saa maksaa. Ei se aina edes maksa, tai ei sen ainakaan tarvitse olla se kaikista kallein vaihtoehto. Viisaammaksi näen sen, että perehtyy hieman materiaaleihin ja tsekkaa vaatteen läpi ennen kuin marssii sen kanssa kassalle. Jos langat sojottavat jo valmiiksi ja napit ovat tippumaisillaan hetkenä minä hyvänsä…ehkä jättäisin ostamatta. Samaa ajatustyötä suosittelen tekemään soviteltaessa. Jos joudut nykimään vaatetta kohtuuttoman paljon, jotta tunnet olosi siinä mukavaksi tai jos hiki kohoaa otsalle pelkästään vaatetta sovittaessa ei tilanne ole sen parempi ruuhkabussissa, jonka ilmastointi ei ole ihan riittävän tehokas.

Myönnän, olen tehnyt kummatkin virheet itsekkin. Surulla muistelen niitä vaatteita, joiden helman ompeleet purkautuivat ensimmäisen käyttökerran jälkeen tai puseroa, joka oli kuin kinkun paistopussi hengittävyysasteeltaan.

Niin ja ne trendit. Seuraa vain niitä, jotka oikeasti tuntuvat omilta eivätkä tunnu päälleliimatuilta itselläsi. Joskus on ihan jees myös vaan fanitella trendejä ilman että hankkii niitä itselleen. Ja sitten kun joku tuntuukin ihan just omalta, kannattaa mennä sen fiiliksen mukana!

Sanoo muuten neiti, joka on tehnyt tänä kesänä useammankin trendikkään hankinnan ihan normaaleista ketjuliikkeistä. Muutama niistä on tällä hetkellä kovassa ylikulutuksessa, kuten nämä kuvissa näkyvät farkut ja korvakorut. Muutamaa en malta odottaa käyttäväni kunhan ilmat hieman viilenevät.

Miksi vaatteidenkin suhteen tulee välillä ns. massakausia? Ihan edellistä kappaletta sivuten siis tämä huomautus.

Olenko ainoa, joka saattaa olla välillä ostelematta pidemmän aikaa, koska ei oikein ole tarvetta tai kaupoista ei vaan löydy mieleisiä ja sitten toisaalta joinain kuukausina räjäyttää pankin(tai ainakin pankkitilinsä) totaalisesti? Mulla on just nyt tämä viimeisenä kuvailtu vaihe. Viime talvena shoppailin ihan minimaalisen vähän ja nyt tuntuu että keksin uusia tarpeita joka viikko. Onneksi itsekuria sentään sen verran, että ihan jokaista mielitekoa ei tule toteutettua, hehe.

Miksi olemme niin kriittisiä itsellemme ja siihen millainen vaate saa meidät näyttämään hyvältä? Jos nimeäisin yhden asian, josta en ole nauttinut sitten niin ollenkaan niiden vuosien aikana kun olen työskennellyt palvelevissa naisten vaateliikkeissä, se olisi loputon itsekritiikki. Milloin joku on liian lyhyt, pitkä, lihava, laiha, muodokas, muodoton….voisin jatkaa listaa aika paljon vielä rumemmillakin sanoilla.

Näistä haukuista, jotka on kohdistettu ihmisen itsensä toimesta omaa vartaloaan kohtaan, ei tule hyvä mieli varmaan kenellekkään. Ei ainakaan minulle, joka kuuntelen niitä päivästä toiseen, mutta en usko että tulee sille toisellekkaan osapuolelle. Jos olisin samassa tilassa itsetuntoni kanssa kun olin joskus kuusitoista kesäisenä, saattaisin alkaa itsekkin miettimään, että olenko minäkin huono, kun vaatteeni ovat useimmiten kokoa 42.

No en oo, jos jota kuta jäi mietityttämään. Toivon myös syvällä sydämessäni ettei näitä sanoja käytetä lasten kuullen kotona. Miltä mahtaisi kuulostaa, jos oma äiti haukkuisi itseään ja kehoaan? Opetelkaa naiset rakkaat rakastamaan itseänne just sellaisina kuin olette!

Miksi minut määritellään ulkopuolisen silmin boheemiksi, vaikka pukeudun suurimman osan ajasta simppeleihin t-paitoihin ja farkkuihin? Tai ehkäpä ”ongelmana” onkin se, että minä miellän tuon sanan niin eri tavalla. Sana boheemi piirtää verkkokalvoilleni Kaakkois-Aasiassa reissaavan rastatukan, jonka kalastajahousut lepattavat tuulessa ja ranteita koristaa sata ja yksi erilaista rannekorua reissujen varsilta. Olen nähnyt näitä ihan muutaman, joten ehkä mun tunnelataus sanalle on erilainen.

Miten sä kuvailisit mun tyyliä yhdellä adjektiivilla?

Ja siis miksi määrittelen elämääni aina niin vahvasti vaatteiden kautta? Huomaan sen jälleen nyt, kun sisälläni elävä pieni materialisti suunnittelee jo valmiiksi toimistoasuja uuden duunin alkamista odotellessa ja tekee hankintoja, jotka ovat tietysti täysin välttämättömiä. Niin kuin vaikka midimittainen Michael Korsin kukkamekko, joka liehuu joka suunnasta ja helmasta sekä näyttää sopivan asialliselta ja öh…boheemilta yhtä aikaa. (Poistanko tuon aikaisemman ihmettelyni? EN.) Taikka mokkanahkaiset mulet, joissa on naurettavan ohut pohja mutta makea ulkonäkö. Veikkaan että ovat ihanat juurikin siellä toimiston seinien sisällä, mutta eivät syrjäytä tennareitani ihan kovin todennäköisesti.

Huomaan myös usein menneisyyttä miettiessäni linkittäväni tietyt ajanjaksot tiettyisiin vaatteisiin tai asusteisiin. Ehkä tämä on joku tällaisen visuaalisen ihmisen kirous, who knows. Tai vorssalaisittain vois vaikka sanoa, ketä näistä tietää.

YKSINKERTAISTA

Vaatekaapin puolella on ollut meneillään jo jonkin aikaa jonkinasteinen puhdistus. Tai no, kolme vuotta voidaan kai luokitella jo jokseenkin pitkäksi ajanjaksoksi. Silloin jouduin luopumaan vaatehuoneestani, joka oli isompi kuin nykyisen kodin kylpyhuone, pakkaamaan jokaikisen sinne kertyneen vaatekappaleen ja muuttamaan ne Hermanniin.

Oli järkyttävää myöntää itselleen, kuinka paljon niitä vaatteita silloin olikaan. Kaksi vaatekaappia ja muutama lipasto täyttyi ihan kepoisasti. Nykyisin mulla on yksi kaapinruppana, jossa on tanko ja neljä lankakorilaatikkoa. Yksi hylly neulepuseroille. Ja en ole vieläkään valmis. Olenkohan ikinä?

Olen myynyt, antanut ja kierrättänyt vaatteitani, niitä joita ostin jokin omituinen hullunkiilto silmissäni jo useita vuosia sitten, niin urakalla, että vaatekaappi alkaa ihan oikeasti näyttämään aika järkevältä. On siellä vieläkin muutama sellainen, jotka voisi laittaa kiertoon ja kyllä ne varmasti laitankin, kunhan taas kerkiän.

Uusiakin vaatteita olen ostanut, tänä kesänä taas poikkeuksellisen paljon. Mutta sille oli yksinkertainen syykin. Eivät tuntuneet ne kaapissa olevat enää oikein omilta. Ei vaikka miten koitin niitä pukea. Huomasin ja huomaan edelleenkin, kaipaavani perusvaatteita. T-paitoja kimonojen alle, trikoisia arkimekkoja. En tiedä miten en ole ikinä sellaisia tajunnut ostaa.

Pelkistetymmät vaatteet kiinnostaa, on kiinnostanut jo jonkin aikaa. Toki olen edelleenkin perso kuoseille, väljille leikkauksille ja sen sellaiselle. Ei minusta minimalistia kai saisi tekemälläkään, enkä ole sellaiseksi pyrkimässä. Mutta tyylillä on tapana muuttua, veivata edestakaisin. Viime kesänä tykkäsin pukeutua vähän boheemimmin, tänä kesänä liputan lisäksi tällaisten vähän yksinkertaisempien asujen puolesta.

Tai no, en minä pukeutumistani toisaalta sen kummemmin edes pohdiskele silloin kun avaan kaapin. Otan sieltä sitä, mikä tuntuu hyvältä. Nyt lähiviikkoina hyvältä on tuntunut kokomusta, farkkupaidat ja kaikki muu sellainen sopivan seesteinen. Sitä sellaista pukeutumista toivoisin muillekkin. Että mennään ihan vaan oman mielen mukaisesti, ei niinkään aina trendeihin katsoen. Koitetaan ostaa vaatteita, joita voi käyttää tänä kesänä ja kolmena seuraavanakin. Vaatteita, jotka päällä on hyvä olla ja jotka ilmentää meitä itseämme.

Tämä asu näyttää ihan minun tältä kesältä. Olen kulkenut joko lenkkareissa tai sandaaleissa, riippuen siitä, olenko ollut töissä vai vapaalla. Käyttänyt mustia farkkuja, sopivasti mekkoja ja joka ikinen päivä kangaskassia. Ja hyvä on ollut.