TB VUOTEEN 2013

Koska viime heinäkuun blogiarkisto ammottaa edelleenkin tyhjyyttä, otin aikakoneella matkan vielä kauemmaksi, kesään 2013. Ja täähän oli paljon kivempaa. Ehkä siksi, että ympäristö on niin eri. Ehkä koska kuvaustyyli on hieman muuttunut. Tuntuu, kuin nämä kuvat olisi ottanut joko vieras, vaikka silti aistin oman jälkeni jokaisesta.

Tuo viimeinen kesä forssalaisena oli mukava. Lähistön vehreät lenkkipolut tallaantu sileiksi kun meikä lönkytteli siellä, erityisesti sateen jälkeisinä raikkaina hetkinä. Serkkulikan kanssa oli hauskaa asua ja oltiin kaiken kukkuraksi vielä samassa puutarhassa duunissa. Töiden jälkeen sotkettiin konkelit sauhuen ostamaan bisseä ja kokkaamaan. Tai istuttamaan kukkia omalle pienelle parvekkeelle. Muistan myös sen heinäkuisen päivän, kun sain tulokset koulusta. En tiennyt miten päin olisin ollut, siksakkasin vaan ympäriinsä ja meinasin itkeä.

Aika paljon on muuttunut tuon jälkeen. Ja tulee muuttumaankin. Tuntuu, että tuulet puhaltelee taas. Tekee mieli pakata taas kamansa ja lähteä johonkin. Mut jos tuo koulu nyt ensin.

TBT: UUSI FLEDA, UUSI PAULIINA

Nyt kun katselen vuoden takaisia asukuvia, niin on pakko sanoa: parasta mitä oon pitkästä aikaa tehnyt ulkonäölleni, oli tuo himppasen lyhyempi fleda. Ihan oikeasti. Välillä tekee vain hyvää tehdä jotain erilaista. Vähän ravistella itseään. Ehkä vähän järkyttää kanssaeläjiä.

Toisaalta musta tuntuu, että se toissasyksyinen violetti hiuskuontalo oli monelle paljon rajumman oloinen muutos. Mulle se ei ollut sitä. Jostain syystä en ole ennen ollut niin moksiskaan hiusten väristä, kunhan ne on pitkät. Jollain tapaa varmaan pidin niitä suojamuurinani. Tai jonain naisellisuuden osoituksena tässä muuten hivenen jätkämäisessä olemuksessani.

Mutta kyllä kannatti istahtaa kampaajan tuoliin. Kyllä kannatti purra hammastaan ja ilmoittaa että ’vähän tohon solisluiden alapuolelle’. Kannatti järkyttyä peilikuvastaan ja kannatti harjoitella laittamaan uusi tukkansa uudella tavalla.

Jotenkin tuo kuontalon muutos näkyy myös tuossa mun pukeutumisessani. En osaa ihan tarkkaan eritellä, että miten, mutta jotenkin. Tai ehkä se on vaan joku fiilis mikä näistä välittyy? En tiiä. Mutta tukka näyttää hyvältä! Vähän se on lyhyempi kuin nyt, ja huomattavasti tummempi. Mutta oikein passeli.

taidan pätkäistä hiukseni lyhyiksi taas kesällä. Tai viimeistään syksyllä.
Tai ehkä jo ihan pian.

KAKSKYTKOLME

Heräsin tänään vuoden vanhempana.

En huomannut mitään erityistä muutosta. Alaselkä jomotti, niin kuin sen on ollut tapana tehdä viimeiset puoli vuotta. Venyttelin vuoteessa, sitä kutsutaan muistaakseni lapsiasennoksi ja mietin, että huomaanko jotain muita muutoksia. Fyysisiä en niinkään, henkisiä ehkä senkin edestä. Tuntuu hölmöltä analysoida itseään, mutta olen kasvanut(vai ihan vain muuttunut?) jollain tapaa ihan valtavasti. Kaksikymmentäkaksivuotiaasta kaksikymmentäkolmevuotiaaksi on ollut aikamoinen matka. Ei kauhean helppo, mutta ainakin sain sen kuljettua. Ja mukaan on tarttunut niin paljon uutta, aina ihmisistä kokemuksiin, etten vaihtaisi sitä mihinkään.

Viime vuonna ostin itselleni synttärilahjaksi mitä luultavimmin uuden vaatteen ja pullon valkkaria. Tänään ostin ison puskan basilikaa ja noh, join jääkaapista viikonlopulta jääneet valkkarit. Maistuivat suhteellisen hyvältä pinaattipastan kaverina.

Mutta niin, tuolta näyttää nyt sitten minä kaksikymmentäkolmevuotiaana, synttäripuska kätösissä. Aika iso nainen jo, mutta edelleenkään en ajatellut kasvaa aikuiseksi. Peter Pan-syndrooma on ja pitää. Samoin kuin pörröinen tukka ja koko hammasrivistön paljastava virnistys. Niillä ajattelin selvitä seuraavastakin vuodesta.

Tai oikeastaan odotan jo innolla, mitä ehtii tapahtua seuraavan vuoden aikana.

PS. ehkä yksi huvittavimmista asioista syntymäajassani on muuten se, kun saa sanoa henkilötunnuksensa jollekkin. ”Juu se on yksysiyksyksysiyks.” Mainittakoon että loppuosaankin sisältyy samanmoisia numeroita.