Syksy haukkasi johonkin kuukauden, elämänmullistukset toisen. Siispä muistui mieleeni vasta viikonloppuna, että määhän kyselin teiltä jossain vaiheessa, että millaisia postauksia toivoisitte täältä löytyvän. Ideoita saa heitellä edelleenkin tai oikeastaan aina, mutta nappasin nyt tuolta kommenttikasasta yhden.

Sen inspiroimana kasasin ikkunalaudalle kasan kirjoja, joita olen viime aikoina lukenut. Paljon olen kyllä lukenut muutakin, mutta ne eivät olleet joko kuvan arvoisia tai ovat palautuneet aikapäiviä sitten kirjaston hellään huomaan.

Kasan päälimmäisenä olevan Tove Janssonin luin eräs viikonloppu, kun köröttelin bussissa kohti Tamperetta moikkaamaan serkkulikkaani. Muumilaakson marraskuu toimii aina, varsinkin silloin, kun syksyn masentavuus meinaa ottaa vallan. Sen sanoissa on jotain yksinkertaisen lohdullista.

Kaksikko Muumien alla tuli puolestaan mukanani Tampereelta Helsinkiin, nappasin ne mukaani samaisen serkun kirjahyllyltä. David Safierin Huono karma ei meinannut oikein aluksi sytyttää, mutta loppujen lopuksi ahmaisin sen muutamassa päivässä. Se kertoo Samsarasta eli elämän kiertokulusta ironistiseen sävyyn. Päivi Kanniston Elämäni nomadina on ollut lukulistalla ikuisuuden, mutta uskaltauduin tarttua siihen vasta nyt. Jos elämä kiertolaisena tai muuten vain sen käsittäminen kiinnostaa, suosittelen lukaisemaan. Itse epäröin, koska pelkäsin aiheen kahmaisevan mukanaan entisestään.

Umayya Abu-Hannahin Nurinkurin on löytö kierrätyskeskuksesta jo viime talvelta, mutta tartuin siihen vasta kesän lopulla. Muistan lukeneeni sekä tätä että pinon alimmaista, Cecilia Samartinin Kaunis sydän -kirjaa kesän viimeisinä lämpiminä päivinä. Heitin vain tyynyn tuuletusparvekkeelle ja uppouduin vieraisiin maailmoihin. Ensimmäisessä kiehtoi kerronnan kauneus, jonka avulla tunsi itsekin kasvavan Pohjois-Israelin etnisessä ympäristössä, toinen oli puolestaan ihan sydäntä särkevän surullinen rakkaustarina.

John Green ja Tim Sandlin pitivät mulle seuraa jo viime huhtikuussa Malesiassa, josta ne ostinkin, kun vihdoin löysin kirjakaupan, josta sai englannin kielisiä opuksia. Muistelen kumpaakin lämmöllä. Green sai mut itkemään vuolaasti, vaikka tiesin kyllä tarinan kulun, olinhan vuotta aikaisemmin itkenyt sille myös elokuvissa. Sandlinin tarinan muistan kutkuttavana, herättelevänä, naurettavana. En muista puoliakaan kirjan tapahtumista, mutta fiilis siitä on hyvä. Ehkäpä sen pitää päästä uusintakierrokselle.