PEHMOISISSA TUNNELMISSA

Joulu on kulunut aika pehmoisesti. Oon hengaillut siskon kanssa sohvalla mätsäävissä pyjamissa ja villasukissa. Syönyt suklaata koko vuoden edestä ja katsellut elokuvan toisensa perään. Vieraillut sukulaisilla, nähnyt ystäviä, juonut muutaman lasin punaviiniä. Jumittanut yhdessä ja samassa paisleykuvioisessa kietaisumekossa illat, päivisin sukeltanut mitä pörröisimpiin neulepuseroihin.

NEULEPAITA* OBJECT/ HUOPAHATTU* BRIXTON/
NAHKABYYSAT JA LAUKKU 2NDHAND/ NILKKURIT* DINSKO/
*saatu blogin kautta

Niin kuin vaikka tuohon jo aiemmin esittelemääni mohairkaunokaiseen. Napattiin siitä muutama kuva Emmin kanssa jo viime viikolla, mutta oikeastaan oisin voinut käpötellä samoissa kamppeissa vaikka tänään. Paitsi että tänään kyllä vähän laiskotti, ja puin vaan lökärit ja neuleen pyjaman päälle, kun lähdin lenkityttämään koiraani. Mutta siis periaattessa joo. Ja periaatteessa lomallahan saa ottaa vähän rennommin.