IHAN RELASTI VAA

Tiedättekö millä saa stressaantuneemmankin naisen hieman rauhoittumaan?

Siihen tarvitaan muutama ystävä, yökyläilyä, reilusti safkaa ja niin paljon elämästä länkyttämistä, että menisi jo jostain terapiaretriitistä. Eilen alko näyttämään koko nainenkin jo vähän relammalta, vaikka olin majoittanut vasta yhden yhtäkkiä luokseni ilmaantuneen Lauran ja nukkunut pitkästä aikaa ilman herätyskellon pirinää. Pienestä näyttää olevan välillä kiinni.

MEKKO H&M/ NEULEPAITA INDISKA/ HATTU 2NDHAND/ REPPU* VANS/ NILKKURIT NELLY/
*saatu blogin kautta

Nyt ajattelin jatkaa relailua Tiiamarin kera. Saatetaan ehkä olla koko päivä tekemättä yhtään mitään. Kuulostaa musta aika pirun hyvältä kylläkin. Ensi viikon koululla asuminenkaan ei tunnu yhtään niin pahalta, kun tietää, että nyt on aikaa vähän rauhottua.

MORO

Ei, tää ei ole mikään epätoivoinen avunhuuto tai mitään muutakaan niin dramaattista (vaikka tänään on kyllä ollut pinna väsymyksestä niin kireellä, että ansaitsisin jonkun draamakuningatar-ansiomerkin). Tää on vaan koulujuttujen kanssa painiskelevan Pauliinan morotus ja varoitus, että tällä viikolla voi olla vähän hiljaista. Siinä vaiheessa kun koulutöiden parissa vietetyt tunnit alkaa olemaan 12 tuntia per päivä, alkaa lievästi sanottuna vähän jumituttaan blogin kanssa.

Lupaan palata loppuviikosta, kun on yksi kaavoitukseen liittyvä palautus ja logistiikan tentti takana päin. (Tahtoisin myös mainita, että aloitin tänään miesten pukumalliston suunnittelun. Miesten puvut on mulle yhtä tuttuja kuin….en ees löydä mitään vertauskuvaa. Ei oo tuttuja.) Sitä ennen aattelin helistä ihan vaan koulukavereiden kesken, te saatte siltä säästyä!

PS. Selfie eiliseltä, instagramin puolella saattaakin olla jotain eloa, vaikka täällä ois hiljasta. Meitsin löytää sieltä edelleenkin nimellä @piukkuu.

TBT: JOKA JOULUKUINEN KOULUSTRESSI

Voi koulustressi. Se jyrää päälle niin valtavalla voimalla, että olen oikeasti ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että tekisi hieman mieli luovuttaa. Mutta koska luonteeni ei ikimaailmassa antaisi moista periksi, pusken eteenpäin sellaisella hullulla suomalaisella sisulla. Kyllä te tiiätte. Sellasella itsepäisellä ja hallitsemattomalla.

Siitäkin huolimatta, jos omistaisin nyt aikakoneen, tekisin kaksi asiaa. Ensinnäkin, palaisin tuonne vuoden taakse, jolloin opiskelu oli ihanan leppoisaa. Ravistelisin, sanoisin että nauti nyt likka ja lätkäisisin toisen croisantin tenttiinlukuhetkeä ilahduttamaan. Toisekseen, palaisin tämän vuoden syksyyn. Oli tiedossa, että talvesta on tulossa erityisen rankka ja työmäärältään lähinnä kuormittava, mutta ajattelin selviäväni siitä keposeen. Ja selviänkin. Jos ei lasketa sitä yhtä pirun kurssia, jonka palautukseen on kuukausi ja se on edelleen alkutekijöissään. Noita suunnittelutöitä kun ei vaan oikein rykäistä kasaan sinä kuuluisana viimeisenä iltana.

Ehkä käyn ostamassa kokonaisen pussillisen croisantteja ja linnoutaudun koko viikonlopuksi neljän seinän sisälle? Luulisi piirtämisen ja värien suunnittelun menemän kepoisampaan, kun tankkaa välillä vähän hiilareita. Tai sitten alan kunnon rappioromanttiseksi suunnittelijarentuksi ja haen potun viiniä. Tai molemmat?

Joulukuu on muutenkin ehkä se kuukausista kurjin, omalla tavallaan. Kaikki deadlinet ängetään samaan sumppuun ja siinä samassa pitäisi vielä istua illat ompelukoneella joululahjoja vääntämässä sekä muutenkin ehkä luomassa jonkinlaista joulumieltä itselleen. No kateissa on ja vahvasti. Mulle paras joululahja(joogamaton ja Marimekon astioiden) lisäksi olisi ehdottomasti kasa aikaa ja energiaa. Tai oikeastaan oon jo aika iloinen, jos saan sen takaraivossa kummittelevan suunnittelutehtävän siihen jamaan, että pääsen tekemään lopun luovan työn joululomalla ja kasata sen heti kun opinahjo jälleen avaa oveensa. Tai ei ne kiinni ole vieläkään, vaikka meillä ei virallisesti tunteja enää olekkaan. Oletettavasti istun siellä kuitenkin siihen asti, kunnes on pakko lähteä Forssaan päin pyhiä juhlimaan.