TBT: KAUNIS TOUKOKUU, KAUNIS TALLINNA

Oi voi miten paljon tykkäänkään näistä kuvista, jotka napsin viime toukokuun loppulla, kun suuntasimme luokkakavereiden kanssa opintomatkalle niinkin eksoottiseen kohteeseen kuin Tallinnaan. Mutta tuolloin, koko vuoden kestäneen koulurupeaman jälkeen Tallinnakin tuntui ihan luksukselta. Loikoiltiin vihreällä nurmikolla ja mussutettiin kaupasta haalittuja eväitämme. Kipiteltiin mukulakivisiä katuja ristiin rastiin, minä tietenkin kamerani kanssa ja ostettiin kassi bisseä hotellihuoneeseen. Juotiin yhdet ja nukahdettiin Jennin kanssa urheiluteeveen pauhatessa taustalla. Ah, miten kliseisen tyttömäistä.

Mutta ne kuvat, kattellaanko niitä ihan vaan hiljaisuuden kera? Ei mulla oikein mitään olisikaan sanottavaa, kuin ehkä että miten kaunis voi kevät olla. Ihan mielettömän.

*Ajastettu silloin, kun maassa oli vielä lunta ja Vallilassa oli nukuttava neulepaita päällä, jos ei mielinyt tulla kipeäksi. Ehkä sekin saattaa vaikuttaa siihen, miksi nuo nupuillaan olevat puut ja sininen taivas näyttävät niin uskomattoman maagisilta.

TBT: ASUPALOJA VIIME MAALISKUULTA

Oi maaliskuu! Se tulee tänä vuonna olemaan ihan mieletön, mutta niin se oli viime vuonnakin. Viime maaliskuu oli se kuukausi, jolloinalkoi mun ensimmäinen kevääni Helsingissä. Ja miten mä rakastankaan Helsinkiä keväällä. Pikku hiljaa lumet alkaa sulaa ja elämä alkaa käynnistymään ihan uudella tavalla. Jostain saa sellaista energiaa, jolle heitti hyvästit puoli vuotta sitten iltojen hämärtyessä.

Kaiken kaikkiaan mieletöntä. Siksi mua kai vähän huvittaakin nää suht harmaaseen painottuvat asukokonaisuudet. Ei tainnut ihan vielä tuolloin näkyä ulos päin se riemu kevättä kohtaan? No, tänä vuonna uusi yritys.

PALA TAIVASTA

Perjantaina oli viikon paras hetki. Hyppäsin ratikasta koulun jälkeen ja lähdin talsimaan kotia kohden. Taivas oli pitkästä aikaa sininen, sellainen oikein hohtavan sininen. Aurinko paistoi ja kadut oli lakaistu hiekoista. Tuijotin pilvetöntä taivasta typerä virne naamallani ja nautin. Se on kummallista miten niinkin pieni asia voi saada ihmisen niin onnelliseksi.

Myös koti sai osansa auringosta. Kumpikin valtava ikkuna päästi sisälleen niin paljon valoa, vaikka ruudut kaipaisivatkin kipeästi kuuraamista, että kuin väkisin kaivoin kameran esille ja nappasin teillekkin muutaman kuvan tuosta ihmeestä. Perjantaina olin liian kiireinen julkaistakseni ne, mutta ehkä niillä onkin hyvä aloittaa maaliskuun ensimmäinen.

En malta odottaa, että miltä meidän koti näyttää kun palataan sen korkeiden seinien suojaan yhdessä muutaman kuukauden kuluttua. Kun valo on enemmänkin itseisarvo, kuin harvinaista herkkua. Luulen, että tulette hukkumaan kuvatulvaan, mutta olen ymmärtänyt, ettei se teitä ennekään ole juuri haitannut.

Aurinkoiseen mielikuvaan on hyvä lopettaa. Ajattelin pakata viikonlopun työrupeamasta väsyneen itseni peiton alle ja nukkua toivoen, että huomennakin saataisiin pala sinistä taivasta.