Takataskussa lentoliput

 

Kiivaasti hakkaava syke, väkisin ulos pulppuava kikatus ja kestohymy. Vähintään tusina perhosta vatsassa lepattamassa. 

Saan tämän tunteen kehooni hyvin harvasta asiasta, mutta vahviten siitä hetkestä, kun olen juuri ostanut lentoliput. Se vapauden tunne, joka virtaa suonissa, on korvaamaton. Jos voisin, niin purkittaisin sitä hieman pahojen päivien varalle.

Tilanne menee jotakuinkin näin: Lentolippujen ostamisen hetkellä hikoilen ja jännitän – mitä jos nämä liput tästä menevät tai mikä tahansa muu asia maailmassa nitkahtaa juuri nyt pois paikoiltaan. Tätä vaihetta on myös usein seurannut kiivas hakukoneiden rämppääminen, kun olen etsinyt just ne lennot, joilla tulen tällä kertaa lentämään. Stressaavaa, myönnän, mutta kuuluu asiaan.

Kun lentoliput sitten tuskanhien ja käsien tärinän jälkeen kilahtavat sähköpostiin, alkaa euforia. Kikatan ja pompin, käyttäydyn kuin pikkulapsi eli itselleni suhteellisen epätyypillisesti. Vaikeasti selitettävä tunne, ehkä se on onni?

 

 

Tämä tunne ryöppysi hallitsemattomana ulos jälleen viime sunnuntaina. Ehkä jo arvasittekin (vähintään otsikosta), että kesäloman lentoliput on varattu.Ja vaikka kuinka käsi sydämelläni myönnän rakastavani työtäni, niin ai että tulee loma tarpeeseen.

Ajattelin viettää sellaisen loman, jona läppäri jää kotiin ja ainoa stressinaihe on se, missä muodossa aion nuudelini syödä seuraavalla aterialla. Sillä Kaakkois-Aasiaanhan me taas suunnataan, tuskin sitä olisi edes tarvinnut sanoa. 

 

Tällä kertaa kohde on kuitenkin uusi – Vietnam. 

Joku ehkä muistaakin surullisen kuuloisen yritelmämme päästä Kambodzasta maitse Vietnamiin ja luovutuksen, kun alla olleet bussit hajosivat viidettä kertaa matkan aikana? Minä ainakin muistan, vaikka olenkin jo tehnyt asiasta sovinnon maailmankaikkeuden kanssa. Kun maitse ei päässyt, menemme sitten lentäen. 

Olen viettänyt viisi talvea Kambodzassa, kaupungissa, josta kulkee Vietnamin rajalle noin tunnin. Olen itse asiassa käynytkin Vietnamissa useamman kerran. Tarkalleen ottaen leimaamassa passiini rajalla ja kääntynyt takaisin. Mutta ensimmäistä kertaa ihan oikeasti menen sinne. Ja ai että miten jännittää ja kutkuttaa ja tuntuu hyvältä.

Matkamme alkaa niinkin pian kuin kahden viikon kuluttua – kauaa eivät siis kerkeä liput taskussa polttelemaan. Odottaminen, pakkaaminen ja matkareitin suunnittelu toki on jo aloitettu. Vaikka myönnettäköön, männävuosiin verrattuna olen nykyään ihan todella lepsu reissumimmi, joka juuri ja juuri tsekkaa sen, että kuinka kauas joutuu aamulla varaamaltaan huoneelta kävelemään, jotta saisi kahvia. 

Siispä ulkoistan asian teille: Olisiko heittää vinkkejä siitä, mitä ehdottomasti kannattaa Vietnamissa kokea?