Tällä viikolla on ollut ihan totaalinen ahdistus oman ulkoisen habituksen suhteen. Jatkuvasti sellainen olo, etten edes tunnista sitä mörrimöykkyä, joka mua peilistä kurkistaa.

Naama näyttää näppyläiseltä ja jotenkin väärältä, tukka on kokoajan olevinaan likainen ja sojottaa ihan minne itse haluaa ja vaatekaapissakin tuntuu olevan tasan yksi vaate minkä haluaisin pukea päälleni. Se on harmaa trikoomekko, jonka asustin tänäänkin mielikuvituksellisesti mustilla lenkkareilla ja nahkatakilla. Tukka oli nutturalla ja naama sillä kuuluisalla norsun alapäällä jo ennen kuin poistuin ulos kotiovesta. Ei siis hyvä ollenkaan.

Onneksi viime viikolla asiat oli paremmin ja kuvakansioita kaivelemalla koitin lohduttaa itseäni, että en mä oikeasti aina ole tälläinen ihmishirviö. Joskus kun sattuu kohdalle myös niitä hyviä hiuspäiviä ja hymy on leveä.

En tiedä onko omituisempaa se, että vielä tämänkin ikäisenä koen näin valtavia hetkittäisiä kriisejä ulkonäköni suhteen vai se, että ne edelleenkin vaikuttaa koko olemukseeni. Vai onko tää vaan sitä naisena olemisen ainaista tuskaa?

Enpä tiedä. Tiedän vain sen, että ajattelin imaista tuon kuvien iloisen mielen nyt itseeni ja painua kuumaan suihkuun. Jospa tämän kiukun alta kuorituisi se normaali Pauliina.