Juhannus on kaikista pyhäpäivistä ja kissanristiäisistä suosikkini. Yöttömän yön juhla on mielestäni parhaimmillaan hyvässä seurassa ja luonnon helmassa. Olen viettänyt juhannusta rankkasateessa saaristossa, kääriytyneenä villasukkiin ja -vilttiin, lätkien korttia ja lämmittäen saunaa. Yhden juhannuksen olen istunut vuoronperään paljussa ja pihasaunassa, ja kömpinyt sitten suorilta nukkumaan. Useimmiten olen viettänyt juhannuksen saaristossa kaukana sivistyksestä.
Tänä vuonna jäimme kotiin, Helsinkiin. Ilman sen kummempia syitä päätimme, että voisi olla aika viettää elämänsä ensimmäinen keskikesä kaupungissa.
Pelkäsin aluksi, että minulle rakas juhla ei tunnu miltään, jos jäämme kaupunkiin. Että se jää mieleeni vain yhtenä niistä kaikista viikonlopuista, jotka vietämme kotona. Kotihiiriä kun olemme. Lopulta tajusin, että tarvitsee vain tehdä jotain sellaista, mitä ei normaalisti tekisi.
Uusia perunoita ja lohta, pieni pullo Proseccoa. Hiukset kiharalle ja kesämekko niskaan. Puhelimeen kahden vuorokauden matkalippu ja reppuun mansikoita, virtapankki ja kaikkea muuta, mitä kesäisellä seikkailulla voisi kaivata.
Näillä varustuksilla päädyimme juhannusaattona kahvilaan, jonka pihapiiri oli kaunis ja omistaja puolestaan totaalisen hämmentävä tapaus. Bussin penkeille rouskuttamaan sipsejä, samalla kun ikkunan takana vaihtui maisema toiseen. Päädyimme Seurasaaren lähistölle katselemaan meren liplatusta, Sibeliuspuiston kulmille piknikille ja lopuksi Ravintola Meritallin terassille, josta avautuvat maisemat muistuttavat enemmänkin vanhaa Suomi-filmiä kuin hektistä Helsinkiä. Auringonlaskun aikaan kävimme ottamassa nämä kuvat meren rannassa, ennen kuin lähdimme kävelemään kohti keskustaa. Vielä ystävien kanssa yksille ja sitten kotiin nukkumaan.
Juhannuspäivänä retkikassi täyttyi muutamasta viinipullosta ja eväistä, kun suuntasimme Suomenlinnaan. Viimeistään Suomenlinnan lautalla iski juhannus-fiilis: merituuli kasvoilla ja odottava tunne rinnassa. Löysimme tuuliselta saarelta suojaisan kohdan, jossa tuntui hetken aikaa siltä, kun olisi ollut lomalla etelä-euroopassa. Oliko syynä tapas-henkiset eväämme, iholla lämmittävä aurinko vai kaiuttimista pauhaava italialainen musiikki, en ole aivan varma. Mutta oli mukavaa. Niin mukavaa, että hyvästeltiin ystävämme vasta kaksitoista tuntia myöhemmin, kun aurinko oli jo noussut toistamiseen ja päivä vaihtunut aika päiviä sitten.
Nyt jälkiviisaana, juhannuksen jälkeisenä maanantaina, kun aamukahvi on juotu ja uusi viikko korkattu, on hyvä summata itselleen selviytymiskeinot seuraavaa mahdollista kaupunki-juhannusta varten. Luulen että näillä kahdella pärjää, kunhan on alkujärkytyksestä selvinnyt: stressaa vähemmän, nauti enemmän.
MIDSUMMER2017
Juhannus vuosimallia 2017 olisi virallisesti taputeltu nyt, kun viikko vaihtui seuraavaan.
Blogia kauan seuranneet ehkä muistavatkin, että olen aikaisempina vuosina kerännyt kasaan porukan, jolla olemme lähteneet saaristoon mökkeilemään pidemmän kaavan kautta. On ollut maanteiden varsilta kerättyjä juhannusvihtoja, mielettömiä auringonlaskuja, rankkasateita, joiden vuoksi koko juhannus on vietetty neljän seinän sisällä ja laaja kirjo kasvoja vuosien saatossa.
Tänä vuonna perinne katkesi. Työvuoroa sateli siihen tahtiin, että olin duunissa torstaina iltaan asti ja seuraavan kerran jo sunnuntaina puoliltapäivin. Yhden yön vuoksi ei viitsi raahautua saaristoon, joten vietettiinkin juhannus vaan rauhaisasti maalaismaisemissa.
Ei toisaalta haitannut, oli oikein mukavaa näinkin. Viikonloppuvapaat ovat jääneet niin vähille, että oltiin ensimmäistä kertaa sukuloimassa aikoihin. Molempien äidit ja mammat moikkailtuamme kaarrettiin ruokakaupan kautta serkkulikan kotikotiin, kummitätini luokse, talonvahdeiksi.
Lämmitettiin palju ja istuttiin siellä kuin sillit sopassa niin kauan, kun alkoi hämärtymään. Mentiin ruuan kanssa sieltä mistä aita on matalin ja keitettiin valmiiksi savustetun lohen kylkeen muutamat potut ja väännettiin salaatin seuraksi tsatsikia. Kilisteltiin villasukat jaloissa keskikesälle, vaatteet noentuoksuisina ja posket punaisina saunomisesta. Torkahdeltiin jokainen vuorollamme, ennen auringonlaskua silti jokainen. Sen verran ollaan kai jo vanhoiksi tultu.
Meni se Juhannus näinkin, mutta ensi vuonna taidan paeta taas saaristoon. Siellä se todellinen juhannusfiilis piilottelee, sanokaa mun sanoneen.
KESKIKESÄN TAIKAA
Keskikesän juhla on ehdottomasti suosikkini kaikista juhlapyhistä, mitä kalenteriin on siunaantunut. Silloin pakataan autot täyteen hyvää ruokaa ja vielä parempia ystäviä. Körötellään Turun saaristoon. Itselläni taisi olla kahdeksas vuosi peräkkäin, jos muistan oikein. Joka vuosi haluan takaisin innokkaampana.
Ja kukapa ei pitäisi viikonlopusta mökillä, kaikkien ulottumattomissa. Jolloin pelataan lautapelejä ja otetaan tikkaskaboja. Lämmitellään saunaa ja sidotaan vihta. Syödään ainoastaan grilliruokaa ja otetaan pullean vatsan kanssa nokoset. Pulahdetaan viinin yllyttäminä kylmään mereen ja mennään vihdoin nukkumaan, kun ei olla varmoja, onko kyseessä auringonlasku vai -nousu.
Tänäkään vuonna ei tapahtunut poikkeusta. Edelleen saa juhannus mulle mielen herkäksi. Kun istuu laiturilla kylki kyljessä toisen kanssa ja katselee pastelleilla maalattua taivasta. Kun kuumassa saunassa tuoksuu tuore koivu tai kun sen jälkeen kömpii parvelle pehmoisen peiton alle koisimaan. Kun pukeutuu joko villasukkiin tai bikineihin. Kun nauraa katketakseen hölmöille jutuille.
Tulee sellainen olo, että ei viettäisi päiväänsä millään muulla tavalla.
Mutta se taika taitaakin olla siinä, että juhannus on vain kerran vuodessa.