Ajattelin palata vielä hetkeksi vuoden 2017 tunnelmiin, ennen kuin siirryn täällä blogissakin elelemään tätä kuluvaa vuotta, josta povaan asiaan kuuluvasti tietysti aivan mahtavaa. Takaisinheitto tsempparina toimii tällä kertaa Instagramin parhaimmisto eli kuvat, joista te seuraajani ja ne, jotka nauttivat sanallisen muodon sijaan pelkistä kuvista, tykkäsitte eniten.
KUVA-1
Uuden kodin ja kesän aurinkoisten päivien onnea. Iltapainotteisen myymälätyön parhaita puolia oli ehdottomasti kiireettömät aamut omassa yksinäisyydessä. Aloitin usein päivän avaamalla parvekkeen oven, vääntämällä sälekaihtimet auki ja laittamalla musiikit soimaan. Aamupala hetki sai kestää niin kauan kuin huvitti. En keksi juuri nyt mitään parempaa kuin nuo tuollaiset kiireettömät aamut kotona.
KUVA-2
Viime vuonna Kampotissa syntyneet koiranpennut saavat edelleen sydämen sykkyrälle niitä ajatellessa. Yksi niistä jäi tänne mamansa seuraksi ja se sai nimekseen hieman suomalaisittain Popi, jonka väänsin päässäni kun kaikki kutsuivat sitä sen ensimmäisinä viikkoina vain puppyksi.
KUVA-3
Joku muukin ilmeisesti fanittaa Marimekkoa, kun näinkin vaatimaton kuva nousi parhaan yhdeksän joukkoon. Itse tykkään näiden kanssa sellaisesta suloisen sekavasta sekamelskasta ja ostan jokaista kuosia yhden tai kaksi.
KUVA-4
No Fafa’s, mitä muuta tästä nyt voisi sanoa? Meillä on tullut jo vähän huvittavakin perinne, että paukitaan falafeleille joka kerta heti Suomeen päästyämme. Tällä kertaa saattaa jäädä välistä, sillä suunnataan Helsingin sijasta luultavasti ensin vajaaksi viikoksi maalle ennen kuin meidän koti vapautuu alivuokralaisten käytöstä.
KUVA-5
Lisää Marimekkoa ja Lidlin kauraleipää, johon olen auttamatta koukussa. Kotona ollessani syön joka päivä ja söisin täälläkin, jos olisi tarjolla. Niin ja parhaita päällisiä ei muuten ole ah-niin-kuvauksellinen avokado vaan killeriyhdistelmä, johon kuuluu hummus, pinaatti, porkkana, luomugouda, paistettu kananmuna ja oluthiiva. Saispa yhden just nyt.
KUVA-6
Entinen kotimme apinalinnassa, jota luulin jääväni kaipaamaan ihan tosi kovasti, mutta toisin kävi. Olet ihana, mutta pääsin susta yli, sorppa.
KUVA-7
Yksi ihanimpia kesämuistoja on ehdottomasti juhannus maalla. Jätimme hieman kyseenalaisten kelien vuoksi saaristo-juhannuksen välistä ensimmäistä kertaa kai vuosikymmeneen, mutta se vaihtuikin ihanan leppoisaksi kesäillaksi maalaismaisemissa. Lämmitettiin palju tätini luona ja lilluttiin siellä siskon, serkun ja poikakaverin kanssa aamun tunneille asti.
KUVA-8
Olikohan muuten samainen reissu, kun kirmattiin salaa kotimatkan varrella jonkun pellolla keräilemässä niittykukkia ja raahattiin ne kaupunkiin muistuttamaan kesäöistä? Saattaa olla.
KUVA-9
Ja vielä yksi kuva uuden kodin onnea, jonka sisustin aika minibudjetilla tekemällä muutamia tekstiilihankintoja ja sijoittelemalla samat vanhat huonekalut ja taulut paikoilleen. Yksi suurimmista muutoksista mitä tehtiin oli tuo makuuhuoneen seinä. Ennen täysin valkoinen huone sai ihan uutta ryhtiä, kun kitattiin yksi reikäjuuston näköinen seinä tasaiseksi ja maalattiin se harmaansiniseksi. Tuolla kelpasi nukkua kylki kyljessä meidän hieman liian kapeassa sängyssä.