Samalla kun kaivelin kuvia pupusaarelta, törmäsin myös muutamaan kuvaan itsestäni. Vähän ovat ylivalottuneita, mutta ymmärrettä varmasti syyn. Aurinko oli juuri laskemassa ja meikäläisten pasta-annokset tulossa pöytään. Kampot oli siitä kummallinen mesta, että sieltä sai myös ehtaa italialaisen vääntämää fettucinia tai esimerkiksi turkkilaisten pyöräyttämiä falafeleja. Kambodzan oma keittiö kun ei ole ihan niin mielenkiintoinen, että sitä jaksaisi mässyttää kuukauden ja viisi päivää putkeen. Siksi siis välillä hairahduksia länsimaalaisten keittiöiden antimiin.

Mutta ruuasta vaatteisiin. Päällä meidän romanttisella ruokakoju-illallisella mulla oli ainoa pitkä mekko, jolla on suhteellisen helppoa pyöräillä. Se on juuri oikean mittainen, jotta ei häiritse ja juuri oikean levyinen, ettei sujahda pinnojen väliin. Ja on se muutenkin aika kiva. Kiitos vain Kampotin iltamarketti ja myyjä, joka tinkasi sen vitoseen.

Luulin muuten, etten ole enää kukkamekkotyttö, mutta kummasti tuo on eksynyt ylleni aina kun on vain sattunut olemaan puhtaana. En tiedä onko kuumuus sekoittanut pään vai oonko taas vaan pehmentynyt tälläisille vähän feminiinisemmille jutuille. Toisaalta julistin jo ostohetkellä, että haluan niin heittää tän seuraksi nahkarotsin ja jonkun isolierisen huopahatun päähän. Ehkä panikoin siis turhia.

PS. Kädessä näkyy muuten mun ensimmäinen ja suht epäonnistunut hennatatuointini. Kuvio on toki makea, mutta jostain syystä tuo väri jäi ihan laimeaksi. Nyyh.