KYNSILAKKAVAUHKOILIJAN HILLITTY PALUU

Entinen kynsilakkavauhkoilija minussa on päässyt hieman rauhoittumaan. Ei sillä, kynteni ovat edelleenkin aina lakattuina, varpaankynsiä myöden. Myös talvella. Kaikenlainen hifistely vain on jäänyt sikseen ja nautin lähinnä vain kauniin värisistä lakoista, joita on kiva sillöin tällöin mätsäillä vaatetukseen tai fiilikseen.

Vauhkoilun kaikottua on kaikonneet myös kynsilakkapostaukset, joita taisi parhaimmillaan tulla jossain välissä jokaikinen viikko. Milloin olin löytänyt jotain makeita tarroja, milloin lakannut viidellä eri glitterlakalla päällekkäin.

Teen erittäin hillityn paluun kynsilakkojen ääreen ja paljastan tämän hetkisen lakkaukseni, jonka seurauksena näyttää siltä, kuin sormenpäissäni killuisi purkkapala poikineen.

*kynsilakat saatu testaukseen blogin kautta

Kynsilakat ovat molemmat Essien, muutaman vuoden vanhoja, mutta edelleen vaan toimivat pirun hyvin. Valkoinen mattalakka on kai tarkoitettu alunperin räikeiden neonlakkojen pohjustukseen, mutta olen käyttänyt sitä enemmänkin ihan vain itsenään. Sävy on nimeltään tyhjentävästi blanc.

Tänään ei kuitenkaan jostain syystä tehnyt mieli olla mattainen, vaan hiukan helmiäinen. Siispä valitsin päälle vienosti valoa taittavan päällyslakan. Se on puolestaan nimeltään pure pearlfection. Hehe, oon niin yksinkertainen, että oikeasti viihdytyn näistä kynsilakkojen nerokkaista nimistä.

Mitä teillä on tänään kynsissänne?