LEMPIKOSMETIIKKA 6/2017

Ajatushautumossa syntynyttä: alan listaamaan lempikosmetiikkatuotteita säännöllisen epäsäännöllisesti, kun sellaisia popsahtaa ilmoille. Tämä ihan toiston välttämiseksi, jota ilmenee aina rankasti, kun listailen ”tällä hetkellä käytössä olevia”-tuotteita, jotka ovat säännöllisessä käytössä uudelleen ja uudelleen. Kelleen ei varmaan tullut yllätyksenä että rakastan esimerkiksi arganöljyä ja Hurraw!:n huulirasvoja, hehe.

Ensimmäiseen uutuus-satsiin pääsi jo aikamoinen kattaus, varmaankin ihan siksi, että nyt reissusta tulleena tuli osteltua uutta ja muutenkin tartuttua ihan erityisellä innolla kosmetiikkapurkkeihin.

Lätinät sikseen, tässä tämän hetkisiä lemppareita:

Kotiinpaluun jälkeen mun kroppa kuivahti ihan totaalisesti. Päänahka kutisi sekä hilseili, mutta siihen löytyi apu keittiönkaapeista. Olen alkanut levittelemään noin kerran viikossa ennen hiustenpesua päänahkaan kookosöljyä, joka rauhoittaa ja kosteuttaa sitä juuri sopivasti. Toinen totaalikuivuminen tapahtui huulille. Kuivuus oli sitä luokkaa, että niitä kiristi ja sattui ihan kamalasti, pahemmin kuin kovilla pakkasilla. Luottohuulirasva auttoi jonkun verran, mutta lopullinen pelastus oli Madaran Hemp Hemp huulivoide. Jojobaöljyä ja karitevoita sisältävä voide kosteutti ja rauhoitti tehokkaasti jo muutamassa päivässä. Nyt kun huulet ovat jo rauhoittuneet, olen jättänyt voiteen yöpöydälle, josta levittelen sitä aina illalla tehokosteuttamaan yön ajaksi.

Mun kynnet on vihdoin palautuneet talvella sairastetusta enterorokosta. Odottelin kauhulla niiden putoamista (älä googleta ikinä oireita, sama se mikä tauti kyseessä), mutta en lopulta joutunut luopumaan kuin toisesta pikkuvarpaan kynnestä, joka sekin lähti vasta kun alle oli kasvanut uusi. Sormien kynnet olivat aluksi tosi ohuet ja liuskottuvat, mutta ne ovat jo vahvistuneet ja näyttävät samoilta kuin ennen reissuakin, huh. Siispä kynsilakkailu on saanut jatkua tuttuun tahtiin eli usein.

Kynsilakoissa mä vannon Essien nimeen, joten ei kumma, että tämäkin lemppari on kyseisen yrityksen. Essien Gel setter on kiistatta paras päälilakka, jota olen ikinä kokeillut. Se tekee nuhruisemmastakin lakkauksesta upean, antamalla sille geelilakkausmaisen(?) kiiltävän pinnan sekä saa lopputuloksen kestämään uskomattoman pitkään. Nämäkin kuvissa näkyvät vihreät kynnet poistin viiden päivän käytössäolon jälkeen lähes virheettöminä, ihan vain siksi kun pääsin jo kyllästymään.

Jos osaan jossain asiassa olla turhamainen, niin hampaideni kanssa. Ne on aina ollut yksi lempipiirteistäni, joten luonnollisesti haluan pitää niistä huolta, vaikka se onkin tarkoittanut ylimääräisten kemikaalien tunkemista elimistööni. Aiemmin valkaistut hampaani olivat ottaneet taas epätoivottua pinttymää pintaansa ja päätin tällä kertaa marssia valkaisun sijasta Ruohonjuureen ja testata hehkutettua luonnollista hampaidenvalkaisuainetta. Black&White Tooth Polish rokotti lompakkoa vain naurettavat kaksikymppiä, joka sai mut hieman skeptiseksi. Mutta kas vain, sinne lähti pinttymät, ihan muutaman hassun käyttökerran jälkeen. Jopa alarivin kulmahampaiden alareuna, joka on aina jäänyt jopa valkaisussa inan tummemmaksi, on nyt puhdistunut. Hurraa luonnonkosmetiikka ja kemikaaliton valkaisu!

Samalla Ruohonjuuren reissulla ostin myös Schmidt’sin deodorantin, koska oletin, että duunissa voisi laittaa kainaloihinsa jotain kristallideodoranttia jykevämpää. Olen aikaisemminkin hehkuttanut näitä, mutta tämä oli ensimmäinen puikko, jonka ostin ja ajattelin että se vaatii vielä omat ylistyksensä. Tämä nimittäin levittyy mielestäni paremmin kuin ne minipurkit, joita aikaisemmin testailin. Jättipeukku, jos olet samanlainen hikoilija kuin meikäläinen, mutta haluat silti pysyä dödöjen kanssa ekolinjalla.

Madaran nokkosvoide pääsi myös mukaan kuviin, kun sain sen vihdoinkin korkattua ja todettua, että se mahtaa olla parasta rasvaa, jota olen koskaan naamaani sivellyt. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että jopa minun voimakkaasti rasvoittuva ja usein naamarasvoista finneilemään ryhtyvä ihoni rakastaa tätä. Sipaisen tätä itse aamuisin meikin alle, mutta tätä monitoimivoidettahan voi käyttää myös esimerkiksi kuiville käsille tai vartalolle. Ihan tämä ei vielä arganöljyä syrjäytä, mutta melkein.

Madaran huulivoide, Essien kynsilakka sekä Madaran nokkosvoide saatu testaukseen blogin kautta.