Aihearkisto: school

3.7.2018

HEI MÄ VALMISTUIN…JA TYÖLLISTYIN

Valmistuin reilu kuukausi sitten. Kuukauden päivät taas pureskelin aihetta, ennen kuin tulin sen tänne sanoittamaan. Koen tärkeäksi että sanoitan, sillä siitä on tullut tapa. Asiat saavat usein päätöksensä, kun ne kirjoittaa auki kaikkine ajatuksineen.

Vaikka ei ehkä ole parasta puhua päätöksestä, olisiko uuden kappaleen aloitus parempi?

Kulttuurialalle valmistuminen on vapaahyppy tuntemattomaan. Siinä pudotuksen aikana pitää saada kiinni jostain, jotta koko opiskelusta oli jotain hyötyä.

Totesin näin työhaastattelussa toissa viikolla ja tarkoitin jokaista sanaa. Kun otin opiskelupaikkani vastaan viisi vuotta sitten en ehkä täysin tajunnut, mihin olin pääni pistänyt. Sain opiskeluajastani paljon. Löysin sisältäni sellaisen luovuuden ja päämäärätietoisuuden, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Niiden voimin puristin koulutyöt kasaan kunnialla, vaikka deadlinet tuntuivat välillä mahdottomilta. Itse lisäsin soppaan vielä yhden ylimääräisen lusikan, kun annoin reissuelämän viedä. Välillä edelleen ihmettelen miten esimerkiksi sain yhden kokonaisen vuoden kurssit kasaan vajaassa viidessä kuukaudessa, jotta voisin iskeä lentoliput kouraan joulukuun alussa.

Opinnäytetyöni käsitteli sisällöntuottamista vaatetusbrändille, kanavana Instagram. Aihe yllätti hieman itsenikin, mutta toisaalta, se tuntui loppujen lopuksi vain ja ainoastaan loogiselta. Tuntui, että kaikki aikaisempi kokemukseni tiivistyi siihen. Kirjoittaminen oli helppoa ja vaalin sitä aikaa jo nyt lämmöllä. En keksisi parempaa miljöötä kirjoittamiselle kuin se kahvila Kambodzassa, jossa istuin sinnikkäästi niin kauan että työni valmistui.

Sain opinnäytetyöstäni erinomaisen arvosanan. Tunnen arvosanasta sekä ylpeyttä että hämmennystä. Nuorten naisten huijarisyndrooma on nykyään harmillisen yleistä ja minä olen heistä yksi.

Mitä minä haluaisin sitten tulevaisuudelta?

Siihen kysymykseen joutuu vastaamaan jokainen, joka on juuri valmistunut. Olen vältellyt kysymystä yhtä monta kertaa kuin se on kysyttykkin. Välttely on tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, sillä asiat olivat vielä hetki sitten aivan levällään. Hain aktiivisesti töitä kolmen kuukauden ajan. Välillä tuntui ettei tarjolla ole mitään kiinnostavaa tai koulutustani vastaavaa. Välillä tuntui ettei oma kokemukseni ja koulutukseni riitä niihin, jotka olisivat kiinnostavia.

Mutta minä sainkin kun sainkin kiinni tuon vapaapudotuksen aikana. Aika nopeasti jopa, jos saan itseäni hieman kehuskella. Ensi kuun alussa kun alkaisi uusi työ, josta olen sopivissa määrin innoissani. Työnkuvani on vielä hieman hajallaan, mutta sen verran voin avata, että tulen puuhailemaan vaatetusalan yrityksen kulisseissa, ainakin verkkokaupan ja sisältömarkkinoinnin parissa. Paljon uutta, paljon sellaista, jossa tiedän olevani jo hyvä.

Availen asiaa ehkä tuonnempana, jos teitä kiinnostaa ja jos koen sen tarpeelliseksi. Halusin vain jollain tapaa summata sen, mitä kaikkea tässä muutaman kuukauden aikana on tapahtunut. Miten sitä sai todistuksen kouraansa ja hyppäsi vastavalmistuneesta kokoaikaiseksi työntekijäksi. Kuulostaa hurjalta, mutta totta se on, varsinkin kun työsopimus on allekirjoitettu ja kesäduuneista irtisanouduttu. Huh.

24.4.2018

LIFE UPDATE

Elämä kotosalla on lähtenyt rullailemaan mukavasti. Olemme nähneet ystäviä ja perhettä, emme ehkä ihan niiden yli neljän kuukauden edestä, jotka olimme poissa, mutta paljon kuitenkin. Muistan jo suurin piirtein, mitä kaikkea normaalisti ostan ruokakaupasta, millä tavalla tykkään meikata ja millaiselta tuntuu nukkua omassa sängyssä. (Viimeisimpään vastaisin muuten että huonolta ja olemmekin päätyneet boheemisti siirtämään petauspatjamme olohuoneen paksun maton päälle uutta sänkyä odotellessa.)

Kulttuurishokki antaa vielä hieman odottaa itseään, vaikka myönnän, että muutaman kerran olen jo hieman haikaillut. Ja lähinnä siksi, että Helsingissä mylläävä merituuli on niin kylmä, että tekisi mieli sulloa itsensä untuvatakkiin kerälle ja unohtua sinne siksi aikaa, että ilma ihan oikeasti lämpenee. Näitä aurinkoisia kuvia meidän Malesian uima-altaalta oli myös himpun verran haastavaa katsella(lisäksi mietin sitä, että taidanpa juuri julkaista 10-vuotisen blogihistoriani ensimmäiset uikkarikuvat). Mutta ajattelin paikata tämänkin ongelman ja marssia jokin kaunis päivä uimahallille kausikorttia ostamaan.

Tuntuu, että en juuri nyt osaa oikein kirjoittaa muuta, kuin tämän mitä lukee yllä. On ihana, että kotiin paluu sujui niin hienosti, mutta jotenkin on kaikki vielä niin vaiheessa.

Tänään kävin viemässä opinnäytetyöni sidottavaksi ja vastailin viestiin koskien mahdollista työpaikkaani tulevaisuudessa. Hieman yli viikon päästä olen suorittanut seminaarin sekä kypsyysnäytteen ja saan virallisesti ilmoittaa olevani valmistumassa. Toivon myös, että siihen mennessä olen saanut tiedon mahdollisesta työllistymisestäni. Jännitän kumpaakin ihan mielettömästi, vaikka tiedän sen olevan turhaa. Mikäpä asia tässä maailmassa olisi stressaamisella parantunut?

Ymmärtänette varmasti, että on jotenkin vaikea saada kiinni ajatuksista, kun ei oikein vielä tiedä mihin suuntaan niitä suuntaisi ja miten päin tämän korttipakan kasaisi. Siksi siis vähän höttöistä tämä bloginkin sisältö, vaikka olen oikeastaan kuvannut tämän yhden kotiviikon aikana kameralleni enemmän sisältöä kuin aikoihin. Syytän keväistä valoa ja sitä faktaa, että on turhamaisen mukavaa olla omien kauniiden tavaroiden ympäröimänä.

Olisiko teillä jotain, mistä haluaisitte lukea?

Sisustusjutut inspiroivat itseäni tällä hetkellä ehkä eniten, joka on ihan luonnollista, kun laitellaan taas kotia kodin tuntuiseksi. Sen tiimoilta olenkin suunnitellut yhtä pientä yhteistyötä, jonka hedelmiä pääsette näkemään toukokuussa. Lisäksi olen päivittänyt vaatekaappiani aika urakalla ja kolunnut muun muassa kirpputoreilta aikamoisia helmiä, joten ehkä asukuvien pariin palaaminenkin voisi olla ihan hyvä idea. Näkisitte vähän, että mitä meikä oikein tällä hetkellä fanittaa. Vaikka hirmuisesti ei asiat ole muuttuneet. Laadukkaat matskut, kirppari löytöjen yhdistely uusiin trendeihin ja väljät linjat, niistä tuntuu olevan tämän hetkinenkin pukeutuminen tehty. Mutta tosiaan, sana vapaa, taas jälleen kerran!

20.3.2018

UUDEN ÄÄRELLÄ

Tuntuu, että elämä on juuri nyt uuden äärellä.

Se fiilis tuli äsken, kun polkaisin pyöräni Kampotin kaduille, suuntanani kahvila, jossa olen viettänyt läppärini kanssa luvattoman paljon aikaa kuluneina kuukausina. Tämä on ihan viimeisiä kertoja, kun minun on välttämätöntä tulla. Olen nauttinut rennosta fiiliksestä ja syönyt lempiaamupalaani, lohikäärmehedelmästä tehtyä jäätelöä ja rapeaksi paahdettua granolaa, jotka maistuu niin syntisen hyvältä, että tuntuu hieman rikolliselta edes kutsua niitä aamiaiseksi.

Mutta ennen kaikkea olen istunut täällä siksi, että olen kirjoittanut opinnäytetyötäni. Se on pian valmis.

Tänä syksynä tulee viisi vuotta siitä, kun aloitin opiskeluni. Aloitin silloin myös elämän, jota en tiennyt vielä olevankaan. Muutin Helsinkiin mieli täynnä kipinää, mutta en vielä tiennyt, mitä se on. Tällöin purin sitä kipinää tänne, blogiini. Kävin paljon blogitapahtumissa, nautin siitä maailmasta, johon en uskonut edes kuuluvani. Kärsin huijarisyndroomasta kaiken suhtaan mitä teen, bloggaajana olo on ollut vahvasti yksi näistä osa-alueista. Nyt tunnen tuota samaa oloa, kun olen valmistumassa. Tuntuu, että olen vieläkin se pieni tyttö sieltä pellon laidalta, jonka isoäiti soitteli naapureille huolissaan, että missä minä taas luuhaan. Ikuinen haahuilija, sellaiseksi voisin itseäni kai kutsua.

Se mitä en osannut silloin viisi vuotta sitten aavistaa, oli se, miten paljon viettäisin aikaani ulkomailla kuluvina vuosina. Kipinäni siirtyi vahvasti niihin kuukausiin. Kiitän ja syytän tästä eniten miestäni, jota veri vetää ulkomaille vielä vahvemmin kuin minua. En voi väittää olevani sijaiskärsijä, nautin elostani täällä. Olen tehnyt paljon duunia, että tämä olisi ylipäänsä mahdollista. Paiskinut pitkiä päiviä koululla, mahduttaen vuoden kurssit puoleen ja säästänyt kärsivällisesti kesätyöpalkoistani, jotta saisin ostettua lentoliput taas seuraavalle talvelle. Se on toiminut hyvin ja tuntunut oikealta. Tuntuu että matkustaminen on avannut niin paljon minua, että sitä on vaikea edes selittää.

Kuitenkin nyt, kun opparini on viimeistä silausta valmis, on olo, että elämä on muuttumassa. Suurin haaveeni tällä hetkellä on se, että valmistumisen myötä pääsisin myös työllistymään. Omalle alalle, tekemään niitä asioita, joissa olen hyvä. Tahtoisin laittaa kotia, pukeutua hetkeksi muuhunkin kuin shortseihin ja katsoa, miltä tuntuisi olla ihan sellainen kokopäiväinen oravanpyöräläinen. Uskon, että oikean työpaikan kanssa se onnistuisi, eikä ahdistaisi.

Mitä kaikkea sitten tulevat kuukaudet tuovat tullessaan?

Sitä en vielä tiedä, mutta jään innolla odottamaan. Enää en jaksa stressata, vaan otan vastaan kaiken, mitä on tullakseen. Alle kuukauden päästä ollaan takaisin kotona. Olettaisin, että viimeistään siinä vaiheessa alan työstämään tulevaisuutta.

PS. Vahva fiilis on myös siitä, että blogi tulee elämään ja ehkä jopa hieman muuttumaan tässä tämän vuoden aikana. Otan kommenttilaatikkoon vastaan ajatuksia siitä, mikä teitä kiinnostaa. Suosittelen myös vastaamaan tuohon alareunassa keikkuvaan lukijatutkimukseen, siitä voi myös voittaa aika kivan palkinnon kiitokseksi vastauksista.