Ekologisempi karvanpoisto – Sokerointi + Geisha Shaver kokemuksia

 

Pyrin tekemään kauneudenhoidossani mahdollisimman paljon ekologisia valintoja. Ihan jo siksikin että se on niin helppoa ja järkevää, etten oikein keksi syytä miksi en tekisi.

Polkuni tähän pisteeseen alkoi viitisen vuotta sitten, muistelisin. Lopetin tuolloin hiusteni värjäämisen, sillä en nähnyt enää mitään järkeä kuormittaa niillä kemikaaleilla luontoa, saatika sitten itseäni. Siirryin luonnonkosmetiikkaan tyystin noin nelisen vuotta sitten enkä ole liiemmin tuolta polulta hairahtanut. Päivittäinen rutiinini koostuu 95% luonnonkosmettikasta. Poikkeuksen tällä hetkellä tekee luomivärini sekä hammastahnani, jonka ostan silloin tällöin lähi-Alepasta tuli hännän alla. 

 

 

Olen siirtynyt ekologisempien valintojen pariin hiljalleen ja olenkin asian suhteen aikamoisen hyvillä kantimilla. Yksi asia on kuitenkin vaivannut, karvanpoisto. Olen hoitanut kyseisen asian vuosikausia perinteisellä tyylillä eli höylällä, joka hoitaa homman nopeasti ja ilman kemikaaleja. Höyliä kuitenkin kuluu suhteellisen paljon ja niiden kierrättäminen on tuhottoman vaikeaa. Kertakäyttöhöylistä irti pyristelyllä oli myös toinen iso kannustin: ihon ärsyyntyminen. Ihoni reagoi nimittäin suhteellisen herkästi karvanpoistoon. Vaikka kuinka kuorisin, rasvaisin ja vaihtaisin höylää kuin sukkia, tuloksena on usein punoittavia näppylöitä ja sisäänpäinkasvaneita karvoja. Auts.  

 

Lyömätön kaksikko: Hellävarainen sokerointi & ekologinen Geisha Shaver -höylä

 

Aloitin uuden karva-elämän tänä keväänä, kun marssin päättäväisin mielin sokerointiin. Olen käynyt sokeroinnissa aikaisemminkin, mutta niin epäsäännöllisesti, että en ole päässyt nauttimaan pitkäjänteisen sokeroinnin riemusta. Nyt olen kuitenkin päättänyt, että yritän tehdä tavasta säännöllisen. Ihoni kiittää, kun karvat poistetaan noin kerran kuukaudessa hellävaraisesti, muutaman päivän välein tehtävän höylällä raastamisen sijaan ja minäkin kiitän, kun iho voi paremmin. 

 

Ihon sokerointi – kokemuksia:

 

Jos sokerointi ei ole tuttua, niin sokeroinnissa ihokarvat poistetaan 100% luonnontuotteella, joka karvojen poistamisen lisäksi kuorii ihoa ja tekee siitä unelmaisen pehmeän. Sokeroinnin jälkeen iho ottaa hoitavat tuotteet paremmin vastaan ja karvojen takaisin kasvu kestää kauemmin, sillä ne lähtevät irti juurineen. Itselläni karvat alkavat ärsyttämään n. 3 viikkoa sokeroinnin jälkeen, jolloin on aika varata taas uusi aika.

Ensimmäinen sokerointikäynti on itselläni aina kivulias. Olinpa sitten täysin ensimmäistä kertaa tai vain pitkästä aikaa liikenteessä. Tästäkin saan toki syyttää höyläämistä. Höylätessä karvatuppi vahvistuu ja on lopulta aikamoinen möllykkä. Sokeroinnin seurauksena karva poistuu kokonaan, jolloin isohko karvatuppi luonnollisesti sattuu poistuessaan ihon alta. Karva tuppineen kuitenkin heikentyy sokerointikertojen myötä ja samalla myös kivulias kokemus helpottuu huomattavasti. Kipu on kuitenkin yksilöllistä. Minulle esimerkiksi kainaloiden sokerointi ei tunnu yhtikäs missään, kun taas kosmetologini sanoi, että se on hänelle itselleen kaikista pahin. 

 

 

 

Zero Waste- höylä – Geisha Shaver kokemuksia:

 

Sokerointien välissä tulee joskus aikoja, kun karvat on kuitenkin poistettava itse. Näin kävi esimerkiksi silloin, kun kosmetologini kesäloma osui sopivaan rakoseen eli siihen aikakauteen, kun rehottavat kainalokarvat alkoivat tulla päiväuniin. Itsenäiseen välisheivaukseen hankin Geisha Shaverin. 

Geisha Shaver on perinteinen, metallinen höylä, josta on iloa vuosikausiksi. Ainoa ”kuluva” osa tässä höylässä on vaihtoterä, jonka saa kierrättää metallijätteenä sitten, kun se alkaa olemaan liian tylsä tekemään työtänsä. Terä asetetaan paikoilleen ruuvaamalla höylän varsin irti, avaamalla höylän pää ja asettamalla terä sille suunniteltuun koloseen. Varsi takaisin paikalleen ja höylä on käyttökunnossa! 

Höylä on terävä, tarkka ja vaatii oman totuttelunsa, mutta olen ostopäätökseeni ihan erittäin tyytyväinen. Nyt on taas yksi ekologisempi valinta onnistuneesti tehtynä!

 

 

 

Muita ekologisempia valintoja kylpyhuoneessa

 

  • Hyvästit vanupuikoille! Meidän talouteen ei ole ostettu vanupuikkoja ainakaan kolmeen vuoteen, koska en yksinkertaisesti koe, että niille olisi tarvetta. Oikeastaan ainoa asia, johon kaipaisin vanupuikkoja on korvakäytävien ronkkiminen (jota ei edes saisi tehdä, hehe), mutta olen ratkaissut ongelman ostamalla reissusta tähän tarkoitukseen oman välineensä. Omani on metallia, mutta Suomessa olen nähnyt näitä ainoastaan bambuisina

  • Kestovanulaput osaksi rutiinia! Omistan yhden, isohkon ja froteisen kestovanulapun, mutta huomaisin tarvitsevani näitä muutaman lisää, jotta saisin luovuttua täysin kertakäyttöisistä vanulapuista. Onko vinkkejä mistä löytyy hyviä? 

  • Kuratoitu meikki-valikoima. Meikkaan lähes päivittän täysin samalla rutiinilla ja käytän siihen tällä hetkellä alle kymmentä tuotetta. Enkä juuri omista muita näiden lisäksi, koska noh, en tarvitse. 

  • Menkkapäivien pelastaja – kuukuppi. En ole ikinä pitänyt perinteisistä kuukautissuojista. Tamponit ajatuksena ovat ahdistavia ja siteet vastenmielisiä. Siispä kokeilin kuukuppia muutama vuosi takaperin. Jäin sille tielle, enkä ajatellut enää takaisin kääntyä. Huollan kuppiani kattilassa keittämällä ja koen, että kupille suunnitellut erilliset pesuaineet ovat tarpeettomia, paitsi ehkä reissun päällä kun keittäminen on mahdotonta.

  • Bambuhammasharja on kaveri. Ja kaiken lisäksi oikein nätti sellainen. Ei kaivanne sen kummempia selittelyjä. 

 

 

Tuleeko mieleen muita hyviä vinkkejä? Jaa kommenteissa!

 

Somepaasto 2.0 – uhka vai mahdollisuus?

 

Kävin tässä taannoin keskustelua blogistani sekä sen tulevaisuudesta uuden blogikotini kanssa. Puhuin innoissani siitä, miten nykyään, pienen taukoni jälkeen haluan ehdottomasti kirjoittaa vain silloin, kuin siltä tuntuu. Haluan että jokainen sana, jonka vuodatan, on sellainen, jonka haluan vuodattaa ja jonka vuodatuksesta joku toinenkin ehkä hyötyy. Sain perään aiheellisen kysymyksen: ”Kuinka usein tämä fiilis tulee?”

No hehe, nykyään aika harvoin, kiitos kysymästä. Jotenkin tämä somen ylikulutus nykypäivänä varmistaa sen, että informaatiota tulla putkahtelee joka suunnalta. On kaikkea inspiroivista voimalauseista videoihin, jossa reagoidaan toisten sometteluihin. Kun informaatiota tulee ovista ja ikkunoista, välillä pyytämättäkin, on sellainen olo, että mitä minä sitä turhaa lisäämään. Ja onko minulla edes mitään annettavaa? Sinäänsä hieman absurdi ajatus ihmiseltä, joka työkseen tuottaa sisältöä. 

 

 

Toisaalta pidän ajatustani jalona, toisaalta pyristelen sitä vastaan. Sillä joskus tekee hyvää kirjoitella jonninjoutavia ja jakaa niitä jonninjoutavia nimenomaan omaksi iloksi. Pitäisikö suurten inspiraatiohetkien tai informaatiopläjäysten sijaan jakaakin enemmän ajatuksia, joista ei hyödy kukaan, ei pakosti edes kirjoittajansa? Sillä kirjoittaminen on parasta omatoimi-terapiaa heti kaatokännien jälkeen, sanokaa minun sanoneen.

Niinpä palasin langoille. Olen nimittäin hieman terapian tarpeessa. On joku loppukesäinen ahdistus, joka saa arkipäivät tuntumaan yhdeltä tervassa tarpomiselta ja vapaa-aikana sitä makaa sohvalla miettin, että olisipa kiva tehdä jotain, mutta sitten ei kuitenkaan tee yhtään mitään. Näinä hetkinä huomaan uppoutuvani someen, mutta en tuottaakseni vaan kuluttaakseni.

Ehkä kesä on kaikessa ihanuudessaan ollut niin hektinen, että nyt olisi aika levähtää. Niin arkisesta pyörityksestä kuin somestakin. Onneksi kesäloma siintää alle kuukauden päässä. Olen pohtinut pitäväni sometauon, mutta toisaalta, ehkä pidän sellaisen stressittömän loman, jossa saa somettaa, jos siltä tuntuu. Ehdottomuus ei toimi itselläni missään, joten tuskin tässäkään. 

 

 

Tuntuu, että tänä kesänä sometauko on ollut pinnalla erityisen paljon, siksi se varmaan minunkin takaraivossani kolkuttelee. Somesta olen lukenut, että somettomuus voisi olla ihan hyvä vaihtoehto – ainakin hetkellisesti.

Edellisinä vuosina somelakko tai -paasto, miksi sitä tahtookaan kutsua, on ollut vielä asia, josta huudellaan aika äänekkäästikkin. ”Minä rohkea suljen itseni nyt pois sosiaalisesta mediasta, ettäs tiedätte”. Nyt tuntuu, että sometauko on ollut hiljainen päätös, jonka kanssa palataan asiaan vasta silloin, kun tuo aika on onnistuneesti takana päin. Tuntuu, että moni on jättänyt puhelimensa täysin huomioimatta lomansa aikana. Mielenkiintoinen, mutta täysin ennustettavissa ollut ilmiö tänä somentäyteisenä aikakautena. Miksi pitäisi olla kokoajan online? 

Olen seurannut paastoilijoita ja lakkoilijoita mielenkiinnolla. Tuntuu, että jokainen somepaasto todistaa itse itsensä, kun joku taukolainen taukonsa jälkeen ilmoittaa paluunsa. Ja veikkaisin, että 78% seuraajista ei ole edes huomannut poissaoloa – itse ainakaan en ole. Sisältöä tuotetaan niin käsittämättömän paljon jokaisena hetkenä, että se minun ja sinun julkaisusi hukkuu tuohon sisältömereen. Että jos sometauko on mietinnässä, niin sanoisin että anna mennä. Kukaan tuskin edes huomaa hiljaisuuttasi ja jos huomaa, niin puhelimesta löytyy edelleenkin sellaiset ominaisuudet kuin tekstiviesti ja puhelu.

 

 

Olen paastoillut itse puolivahingossa useamman kerran – blogin lisäksi myös lempparisomessani eli instagramissa. Parhaat somettomat aikani olen viettänyt ehdottomasti reissussa, jossa mobiilidataa on saatavilla rajoitetusti. Olen saattanut havahtua kuukauden reissussa olemisen jälkeen siihen, että en ole jakanut yhtäkään kuvaa tai stooria. Pieni askel yhteiskunnalle, suuri lievessä somekoukussa olevalla ihmiselle.

En tiedä olenko kiinnostunut täysin somettomasta lomasta tai elämästä ylipäänsä. Huomaan kuitenkin, että hakeudun puhelimeni pariin ärsyttävän paljon. Poikaystäväni ystävällisesti jaksaa onneksi vittuilla asiasta, jotta huomaan käyttäytymiseni paremmin. Sosiaalisen median koukuttavuudesta kertovat tutkimukset eivät ole mitään höpönlöpöä, sanokaa mun sanoneen. Siksi olenkin miettinyt, että auttaisiko ärsyketulvan selkeä vähentäminen myös tähän olooni, jossa en tunnu keskittyvän oikeisiin asioihin elämässä – tai oikein mihinkään. Olisiko somepaasto todella paikallaan, jotta arkikin rullailisi leppeämmin ja loma tuntuisi lomalta?

 

 

Somepaasto 2.0 voisikin olla (itselleni) seuraavanlainen:

  • Julkaise ja kirjoita kun siltä tuntuu, ottamatta paineita siitä, mitä julkaiset
  • Älä selaa somea jokaisena vapaana hetkenäsi, piste.

Paaston pitäminen kuulostaa sitä houkuttelevammalta, mitä enemmän sitä ajattelee. En edes uskalla tietää, montako minuuttia vietän somen parissa päivittäin. Eikä siis edes työni puolesta vaan ihan omalla kallisarvoisella vapaa-ajallani. Mihin kaikkeen nuo hetket voisi käyttää? Selkeä somen vähentäminen auttaisi varmuudella myös siihen, että oma sisällöntuottaminen tuottaisi enemmän iloa myös minulle. Kun muiden somettamiset eivät vilise silmissä jatkuvalla syötöllä, ehkä oma ideapankkikin alkaisi raksuttamaan kiivaammin. 

 

Oletko sinä pitänyt somepaaston, pitänyt pidemmän lakon somen käytöstä tai luopunut täysin jostain sosiaalisen median palveluista?

Kerro ja inspiroi meikälikkaa kiitti pliis. 

 

Lempivaatteista (ja vähän myös Arelan Sylvia-mekosta)

 

Jos saisit valita vaatekaappisi tasan kymmenen vaatetta, joissa eläisit loppukesän, mitä valitsisit?

Jäin pohtimaan tätä yksi päivä sohvalla makoillessani, kun mietiskelin sitä, millaiset vaatteet ovat lempivaatteitani tällä hetkellä. Kuulostaa hölmöltä, mutta tällainen vaatteista suunnattomasti kiinnostunut nainen miettii moisenkaltaisia ajatuksia aika usein. Oman tyylin loputon jäsentely ja analysointi ei ole mielestäni hedelmällistä, mutta välillä on hyvä pysähtyä miettimään, jotta vaatekaappi pysyisi koordinoituna eikä räjähtäisi käsiin. Yksi ongelmistani on nimittäin se, että tykkään vähän kaikesta, niin kuin eräs ystäväni skumppapäissään summasi katsellessaan vaatevalikoimaani.

 

 

No mistä kaikesta sitten tykkään? Mitä enemmän vuosia kertyy mittariin, sitä enemmän arvostan vaatteissa laatua, käytönnällisyyttä ja sitä, että ne ovat päällä miellyttäviä. Viihdyn väljissä leikkauksissa, hulmuavissa helmoissa ja kankaissa, jotka hengittävät ja kestävät aikaa. Siksipä inhoan akryylia, mutta sorrun kyllä aina välillä polyesteriin. Lempimateriaalini ovat villa, puuvilla, silkki, nahka ja viskoosi. 

Väripalettini vaihtelee sen mukaan mikä kiinnostaa sillä hetkellä eniten. Tällä hetkellä siitä löytyy paljon beigeä, oranssia, mustaa sekä laventelia. Lähes kaikki T-paitani ovat mustia, valkoisia tai raidallisia. Rakastan väljiä lahkeita, muhkeita neulepaitoja ja skarppeja takkeja. Ostan jumalattoman harkinnan jälkeen ja aina ainakin koon liian isoja. Olisin taatusti onnellisempi kaksikymmentä senttiä pidempänä, koska silloin voisin pukeutua vielä isommin ja väljemmin.

Seuraan ihan liikaa trendejä, mutta pyrin noukkimaan joukosta vain sellaisia asioita, joiden uskon kestävän aikaa useamman sesongin. Ja joskus lämpenen ihan todella myöhässä vaikka olisin aluksi tyrmännyt ajatuksen täysin. 

 

 

Minun kymmenen vaatettani, joilla väittäisin pärjääväni onnellisena syksyyn asti: 

  • 1. Vaaleanbeige silkkipaita, jossa on kaunis pyöristetty helma ja väljä leikkaus
  • 2. Ohuet ja leveät leopardikuosiset housut kevyttä viskoosia
  • 3. Mokkanahkainen bikertakki
  • 4. Laatikkomainen valkoinen T-paita jämäkkää puuvillaa
  • 5. Oranssit hamppushortsit
  • 6. Nude, ohut trenssitakki
  • 7. Vaaleanpunainen pörröinen villaneule
  • 8. Arelan täydellinen Sylvia-trikoomekko*
  • 9. Mustat leveälahkeiset pliseeratut housut
  • 10. Ohut sifonkitunika kesäisellä kuosilla

Mitä sun kymmenen vaatetta pitäisi sisällään? Vaikket jaksaisi kommentoida (sillä kukapa nykypäivänä enää blogeihin kommentoi), niin käy ajatusleikki ainakin läpi päässäsi. Siinä samalla tulet listanneeksi kymmenen kuluvan kesän lempivaatettasi. 

PS. Listassa mainittu Arelan T-paitamekko ja sen kuvankaunis paperikassi saatu blogin kautta. Käy kurkkaamassa Instagramista kuva siitä, miltä se näyttää päällä, CLICK!

Onko teillä kokemuksia Arelan ikonisesta T-paidasta? Jos oot rakastunut sen laadukkaaseen, napakkaan ja pehmoiseen puuvillatrikooseen, niin suosittelen testaamaan myös Arelan trikoomekkoja. Materiaali on sama ja mallit (Kimsy ja Sylvia) ovat sopivan minimalistisia jokapäiväiseen käyttöön!