Somepaasto 2.0 – uhka vai mahdollisuus?

 

Kävin tässä taannoin keskustelua blogistani sekä sen tulevaisuudesta uuden blogikotini kanssa. Puhuin innoissani siitä, miten nykyään, pienen taukoni jälkeen haluan ehdottomasti kirjoittaa vain silloin, kuin siltä tuntuu. Haluan että jokainen sana, jonka vuodatan, on sellainen, jonka haluan vuodattaa ja jonka vuodatuksesta joku toinenkin ehkä hyötyy. Sain perään aiheellisen kysymyksen: ”Kuinka usein tämä fiilis tulee?”

No hehe, nykyään aika harvoin, kiitos kysymästä. Jotenkin tämä somen ylikulutus nykypäivänä varmistaa sen, että informaatiota tulla putkahtelee joka suunnalta. On kaikkea inspiroivista voimalauseista videoihin, jossa reagoidaan toisten sometteluihin. Kun informaatiota tulee ovista ja ikkunoista, välillä pyytämättäkin, on sellainen olo, että mitä minä sitä turhaa lisäämään. Ja onko minulla edes mitään annettavaa? Sinäänsä hieman absurdi ajatus ihmiseltä, joka työkseen tuottaa sisältöä. 

 

 

Toisaalta pidän ajatustani jalona, toisaalta pyristelen sitä vastaan. Sillä joskus tekee hyvää kirjoitella jonninjoutavia ja jakaa niitä jonninjoutavia nimenomaan omaksi iloksi. Pitäisikö suurten inspiraatiohetkien tai informaatiopläjäysten sijaan jakaakin enemmän ajatuksia, joista ei hyödy kukaan, ei pakosti edes kirjoittajansa? Sillä kirjoittaminen on parasta omatoimi-terapiaa heti kaatokännien jälkeen, sanokaa minun sanoneen.

Niinpä palasin langoille. Olen nimittäin hieman terapian tarpeessa. On joku loppukesäinen ahdistus, joka saa arkipäivät tuntumaan yhdeltä tervassa tarpomiselta ja vapaa-aikana sitä makaa sohvalla miettin, että olisipa kiva tehdä jotain, mutta sitten ei kuitenkaan tee yhtään mitään. Näinä hetkinä huomaan uppoutuvani someen, mutta en tuottaakseni vaan kuluttaakseni.

Ehkä kesä on kaikessa ihanuudessaan ollut niin hektinen, että nyt olisi aika levähtää. Niin arkisesta pyörityksestä kuin somestakin. Onneksi kesäloma siintää alle kuukauden päässä. Olen pohtinut pitäväni sometauon, mutta toisaalta, ehkä pidän sellaisen stressittömän loman, jossa saa somettaa, jos siltä tuntuu. Ehdottomuus ei toimi itselläni missään, joten tuskin tässäkään. 

 

 

Tuntuu, että tänä kesänä sometauko on ollut pinnalla erityisen paljon, siksi se varmaan minunkin takaraivossani kolkuttelee. Somesta olen lukenut, että somettomuus voisi olla ihan hyvä vaihtoehto – ainakin hetkellisesti.

Edellisinä vuosina somelakko tai -paasto, miksi sitä tahtookaan kutsua, on ollut vielä asia, josta huudellaan aika äänekkäästikkin. ”Minä rohkea suljen itseni nyt pois sosiaalisesta mediasta, ettäs tiedätte”. Nyt tuntuu, että sometauko on ollut hiljainen päätös, jonka kanssa palataan asiaan vasta silloin, kun tuo aika on onnistuneesti takana päin. Tuntuu, että moni on jättänyt puhelimensa täysin huomioimatta lomansa aikana. Mielenkiintoinen, mutta täysin ennustettavissa ollut ilmiö tänä somentäyteisenä aikakautena. Miksi pitäisi olla kokoajan online? 

Olen seurannut paastoilijoita ja lakkoilijoita mielenkiinnolla. Tuntuu, että jokainen somepaasto todistaa itse itsensä, kun joku taukolainen taukonsa jälkeen ilmoittaa paluunsa. Ja veikkaisin, että 78% seuraajista ei ole edes huomannut poissaoloa – itse ainakaan en ole. Sisältöä tuotetaan niin käsittämättömän paljon jokaisena hetkenä, että se minun ja sinun julkaisusi hukkuu tuohon sisältömereen. Että jos sometauko on mietinnässä, niin sanoisin että anna mennä. Kukaan tuskin edes huomaa hiljaisuuttasi ja jos huomaa, niin puhelimesta löytyy edelleenkin sellaiset ominaisuudet kuin tekstiviesti ja puhelu.

 

 

Olen paastoillut itse puolivahingossa useamman kerran – blogin lisäksi myös lempparisomessani eli instagramissa. Parhaat somettomat aikani olen viettänyt ehdottomasti reissussa, jossa mobiilidataa on saatavilla rajoitetusti. Olen saattanut havahtua kuukauden reissussa olemisen jälkeen siihen, että en ole jakanut yhtäkään kuvaa tai stooria. Pieni askel yhteiskunnalle, suuri lievessä somekoukussa olevalla ihmiselle.

En tiedä olenko kiinnostunut täysin somettomasta lomasta tai elämästä ylipäänsä. Huomaan kuitenkin, että hakeudun puhelimeni pariin ärsyttävän paljon. Poikaystäväni ystävällisesti jaksaa onneksi vittuilla asiasta, jotta huomaan käyttäytymiseni paremmin. Sosiaalisen median koukuttavuudesta kertovat tutkimukset eivät ole mitään höpönlöpöä, sanokaa mun sanoneen. Siksi olenkin miettinyt, että auttaisiko ärsyketulvan selkeä vähentäminen myös tähän olooni, jossa en tunnu keskittyvän oikeisiin asioihin elämässä – tai oikein mihinkään. Olisiko somepaasto todella paikallaan, jotta arkikin rullailisi leppeämmin ja loma tuntuisi lomalta?

 

 

Somepaasto 2.0 voisikin olla (itselleni) seuraavanlainen:

  • Julkaise ja kirjoita kun siltä tuntuu, ottamatta paineita siitä, mitä julkaiset
  • Älä selaa somea jokaisena vapaana hetkenäsi, piste.

Paaston pitäminen kuulostaa sitä houkuttelevammalta, mitä enemmän sitä ajattelee. En edes uskalla tietää, montako minuuttia vietän somen parissa päivittäin. Eikä siis edes työni puolesta vaan ihan omalla kallisarvoisella vapaa-ajallani. Mihin kaikkeen nuo hetket voisi käyttää? Selkeä somen vähentäminen auttaisi varmuudella myös siihen, että oma sisällöntuottaminen tuottaisi enemmän iloa myös minulle. Kun muiden somettamiset eivät vilise silmissä jatkuvalla syötöllä, ehkä oma ideapankkikin alkaisi raksuttamaan kiivaammin. 

 

Oletko sinä pitänyt somepaaston, pitänyt pidemmän lakon somen käytöstä tai luopunut täysin jostain sosiaalisen median palveluista?

Kerro ja inspiroi meikälikkaa kiitti pliis. 

 

Lempivaatteista (ja vähän myös Arelan Sylvia-mekosta)

 

Jos saisit valita vaatekaappisi tasan kymmenen vaatetta, joissa eläisit loppukesän, mitä valitsisit?

Jäin pohtimaan tätä yksi päivä sohvalla makoillessani, kun mietiskelin sitä, millaiset vaatteet ovat lempivaatteitani tällä hetkellä. Kuulostaa hölmöltä, mutta tällainen vaatteista suunnattomasti kiinnostunut nainen miettii moisenkaltaisia ajatuksia aika usein. Oman tyylin loputon jäsentely ja analysointi ei ole mielestäni hedelmällistä, mutta välillä on hyvä pysähtyä miettimään, jotta vaatekaappi pysyisi koordinoituna eikä räjähtäisi käsiin. Yksi ongelmistani on nimittäin se, että tykkään vähän kaikesta, niin kuin eräs ystäväni skumppapäissään summasi katsellessaan vaatevalikoimaani.

 

 

No mistä kaikesta sitten tykkään? Mitä enemmän vuosia kertyy mittariin, sitä enemmän arvostan vaatteissa laatua, käytönnällisyyttä ja sitä, että ne ovat päällä miellyttäviä. Viihdyn väljissä leikkauksissa, hulmuavissa helmoissa ja kankaissa, jotka hengittävät ja kestävät aikaa. Siksipä inhoan akryylia, mutta sorrun kyllä aina välillä polyesteriin. Lempimateriaalini ovat villa, puuvilla, silkki, nahka ja viskoosi. 

Väripalettini vaihtelee sen mukaan mikä kiinnostaa sillä hetkellä eniten. Tällä hetkellä siitä löytyy paljon beigeä, oranssia, mustaa sekä laventelia. Lähes kaikki T-paitani ovat mustia, valkoisia tai raidallisia. Rakastan väljiä lahkeita, muhkeita neulepaitoja ja skarppeja takkeja. Ostan jumalattoman harkinnan jälkeen ja aina ainakin koon liian isoja. Olisin taatusti onnellisempi kaksikymmentä senttiä pidempänä, koska silloin voisin pukeutua vielä isommin ja väljemmin.

Seuraan ihan liikaa trendejä, mutta pyrin noukkimaan joukosta vain sellaisia asioita, joiden uskon kestävän aikaa useamman sesongin. Ja joskus lämpenen ihan todella myöhässä vaikka olisin aluksi tyrmännyt ajatuksen täysin. 

 

 

Minun kymmenen vaatettani, joilla väittäisin pärjääväni onnellisena syksyyn asti: 

  • 1. Vaaleanbeige silkkipaita, jossa on kaunis pyöristetty helma ja väljä leikkaus
  • 2. Ohuet ja leveät leopardikuosiset housut kevyttä viskoosia
  • 3. Mokkanahkainen bikertakki
  • 4. Laatikkomainen valkoinen T-paita jämäkkää puuvillaa
  • 5. Oranssit hamppushortsit
  • 6. Nude, ohut trenssitakki
  • 7. Vaaleanpunainen pörröinen villaneule
  • 8. Arelan täydellinen Sylvia-trikoomekko*
  • 9. Mustat leveälahkeiset pliseeratut housut
  • 10. Ohut sifonkitunika kesäisellä kuosilla

Mitä sun kymmenen vaatetta pitäisi sisällään? Vaikket jaksaisi kommentoida (sillä kukapa nykypäivänä enää blogeihin kommentoi), niin käy ajatusleikki ainakin läpi päässäsi. Siinä samalla tulet listanneeksi kymmenen kuluvan kesän lempivaatettasi. 

PS. Listassa mainittu Arelan T-paitamekko ja sen kuvankaunis paperikassi saatu blogin kautta. Käy kurkkaamassa Instagramista kuva siitä, miltä se näyttää päällä, CLICK!

Onko teillä kokemuksia Arelan ikonisesta T-paidasta? Jos oot rakastunut sen laadukkaaseen, napakkaan ja pehmoiseen puuvillatrikooseen, niin suosittelen testaamaan myös Arelan trikoomekkoja. Materiaali on sama ja mallit (Kimsy ja Sylvia) ovat sopivan minimalistisia jokapäiväiseen käyttöön!

4+1 LEMPPARIA

1. Alennusmyynnit ja hillityt täsmäiskut niihin. Olen uskaltautunut jo muutamaan liikkeeseen sisään ja poistunut sieltä maltillisten, mutta mielestäni oikein tarpeellisten ostosten kanssa. Pystyraidat ja ruudut yllättäen viehättävät (miten niin trendien orja after all) ja olenkin kiikuttanut muutaman vaatekappaleen kotiin näillä kuoseilla varustettuna.

Tämä punainen raitakaunotar on yksi niistä. Ikuista fanitusta tunnen raitojen lisäksi tälläisiä kevyitä puuvillapaitoja kohtaan, joita voi käyttää vaikka ulkona meinaisi kuinka sulaa yllättävän helleaallon seurauksena. Röyhelöhihat ja nappilista selän puolella eivät haitanneet nekään. Nämä tällaiset paidat on hyviä myös siitä, että ne voi huoletta siirtää normivaatetuksen joukosta reissuvaatteisiin, sitten kun tuntuu ettei niitä ehkä kotisuomessa tule enää käytettyä. Sikäli mikäli sitä tulee taas reissuun lähdettyä.

Suuntasin askeleeni tällä viikolla myös työpaikkani vierestä löytyvään Lindexiin, kun huomasin heidän ikkunoissaan punaiset julisteet. Alusvaatevarastoni kaipasi kipeästi päivitystä ja mikäpä parempi hetki täydennykselle kuin kesäalet. Suosittelen käyttämään tilanteen hyödyksi. Terveisin en edes muista, koska viimeksi olisin ostanut kasan yhtä kauniita alushousuja pilkkahintaan. Tai ylipäänsä ostanut alushousuja.

2. Iltapalat ja yhteiset iltahetket poikaystävän kanssa. Niille osaa taas antaa kummasti painoarvoa, kun mennä palasin taas vaatekauppaan, tuohon iltavuorojen luvattuun maahan. Eipä siinä, työtä kuin työtä, mutta välillä se hieman harmittaa, kun toisen  työpäivä alkaa seitsemältä aamulla ja omani loppuu harmillisen usein yhdeksältä illalla. No ainakin niitä vähiä yhteisiä hetkiä oppii taas arvostamaan. Varsinkin kun tuli taas vietettyä melkein puoli vuotta paitana ja perseenä.

Iltapalasta vielä sellainen sivuhuomautus, että jos ette ole vielä ostaneet tuoreita marjoja niin herranjumala ostakaa. Mikään ei huuda yhtä paljoa kesää kuin mansikoihin päätetty lounas, välipalaksi natustetut kirsikat ja iltajugun sekaan ripotellut pensasmustikat.

3. Yllättäen venähtäneet hiukset ja niiden ihmettely. Olin täysin vakuuttunut, että tulisin leikkaamaan hiukseni kevään korvilla jälleen lyhyiksi tai ainakin tuohon solisluihin. Jotenkin se sitten vain jäi ja yhtäkkiä hiukset ovatkin venähtäneet pituutta ihan mielettömästi. Mukavaa vaihtelua ulkonäköön vaikka myönnän, että pitkien hiusten kanssa eläminen on huomattavasti raskaampaa kuin lyhyiden. Saa nähdä kuinka pian kyllästyn ja painelen kampaajan tuoliin.

Näiden pitkien hiusten myötä elämääni on muuten palanneet sellaiset omituiset asiat kuin hiusten säännöllinen harjaaminen, hoitoaineen käyttö pesun jälkeen sekä hiusten letitys yön ajaksi. Onkohan ihan hukkaan heitettyä aikaa.

4. Kultaiset asusteet ja yksityiskohdat. Onko se kesä vai mikä, mutta kulta tuntuu just nyt todella omalta. Useimpina päivinä puen vähintään kultaiset nappikorvikset, ranteeseen samaa sävyä toistavan kellon ja nenälle nämä viimeisen vuoden ehdottomat luottoarskat.

Huomasinpa yhtenä päivänä, että myös kesän luottokassini vetoketjut ovat kultaiset niin kuin työpäivinä useimmiten jaloissa olevien Adidasten leimatkin. Tai mitä mä valehtelen, ei se mitään sattumaa ollut. Onpahan helppo mätsäillä kun kaikki asusteet on yhtäkkiä vaihtunut ympärillä kultaiseksi.

+1 Se että kuvia voi ottaa melkeinpä milloin huvittaa. Tai voihan niitä muutenkin, mutta näin kesäkuun yöttöminä öinä niitä voi ottaa ilman pelkoa siitä, että valo loppuisi kesken. Nämäkin myöhäisillan kuvat on hieman ehkä hämyisiä, mutta pidin tunnelmasta niin paljon, että annoin niiden ollakin sellaisia. Hurraa Suomen kesä, joka kerrankin tunnut kesältä. Oot ihana!