HETKIÄ

Kesä saapui niin rysäyksellä, ettei auttanut kuin antautua sen syleilyyn ja viettää kaikki liikenevä aika sen kanssa.

Olen istuttanut noin kaksituhatta kesäkukkaa isoäitini luona, nenänpäätä myöden mullassa. Olen tehnyt lounaan rasiaan, napannut kirjan kainaloon ja mennyt sisäpihalle syömään sitä. Haltioituneena havainnoinut ympärillä muuttuvaa luontoa, hihkunut jokaisesta nupusta ja auki rullautuvasta lehdestä.

Lenkkeillyt paljon.

Meren rannassa, maalla linnunteitä peltoja pitkin tai ihan vain lähipuistossa. Saanut rusketuksenkin jo melkein takaisin kaiken tämän lomassa. Korkannut sandaalikauden ja epäuskoisena pukeutunut vaatekaapin lemppareihin, jotka vaativat plussa-asteita. Etsinyt kesätöitä, lähettänyt hakemuksen ja etsinyt taas uudestaan. Koittanut luottaa siihen, että kyllä tuuli vielä lennättää nenän eteen jotain mielenkiintoista.

Heitellyt koripalloa ystävien kanssa, voittanut pukkitappelussa. Herännyt siihen, että peiton alla tulee hiki tai siihen, että aurinko kurkkii luomien takaa vaativasti. Ostanut kaupan tyhjäksi kasviksista.

Ottanut kaiken irti, niin sanotusti. Suomen kesä on lyhyt, sanotaan, mutta toivoisin, että tällä kertaa se jaksaisi sinnitellä useamman kuukauden.

LUKUTOUKAN LUKUPINO

Syksy haukkasi johonkin kuukauden, elämänmullistukset toisen. Siispä muistui mieleeni vasta viikonloppuna, että määhän kyselin teiltä jossain vaiheessa, että millaisia postauksia toivoisitte täältä löytyvän. Ideoita saa heitellä edelleenkin tai oikeastaan aina, mutta nappasin nyt tuolta kommenttikasasta yhden.

Sen inspiroimana kasasin ikkunalaudalle kasan kirjoja, joita olen viime aikoina lukenut. Paljon olen kyllä lukenut muutakin, mutta ne eivät olleet joko kuvan arvoisia tai ovat palautuneet aikapäiviä sitten kirjaston hellään huomaan.

Kasan päälimmäisenä olevan Tove Janssonin luin eräs viikonloppu, kun köröttelin bussissa kohti Tamperetta moikkaamaan serkkulikkaani. Muumilaakson marraskuu toimii aina, varsinkin silloin, kun syksyn masentavuus meinaa ottaa vallan. Sen sanoissa on jotain yksinkertaisen lohdullista.

Kaksikko Muumien alla tuli puolestaan mukanani Tampereelta Helsinkiin, nappasin ne mukaani samaisen serkun kirjahyllyltä. David Safierin Huono karma ei meinannut oikein aluksi sytyttää, mutta loppujen lopuksi ahmaisin sen muutamassa päivässä. Se kertoo Samsarasta eli elämän kiertokulusta ironistiseen sävyyn. Päivi Kanniston Elämäni nomadina on ollut lukulistalla ikuisuuden, mutta uskaltauduin tarttua siihen vasta nyt. Jos elämä kiertolaisena tai muuten vain sen käsittäminen kiinnostaa, suosittelen lukaisemaan. Itse epäröin, koska pelkäsin aiheen kahmaisevan mukanaan entisestään.

Umayya Abu-Hannahin Nurinkurin on löytö kierrätyskeskuksesta jo viime talvelta, mutta tartuin siihen vasta kesän lopulla. Muistan lukeneeni sekä tätä että pinon alimmaista, Cecilia Samartinin Kaunis sydän -kirjaa kesän viimeisinä lämpiminä päivinä. Heitin vain tyynyn tuuletusparvekkeelle ja uppouduin vieraisiin maailmoihin. Ensimmäisessä kiehtoi kerronnan kauneus, jonka avulla tunsi itsekin kasvavan Pohjois-Israelin etnisessä ympäristössä, toinen oli puolestaan ihan sydäntä särkevän surullinen rakkaustarina.

John Green ja Tim Sandlin pitivät mulle seuraa jo viime huhtikuussa Malesiassa, josta ne ostinkin, kun vihdoin löysin kirjakaupan, josta sai englannin kielisiä opuksia. Muistelen kumpaakin lämmöllä. Green sai mut itkemään vuolaasti, vaikka tiesin kyllä tarinan kulun, olinhan vuotta aikaisemmin itkenyt sille myös elokuvissa. Sandlinin tarinan muistan kutkuttavana, herättelevänä, naurettavana. En muista puoliakaan kirjan tapahtumista, mutta fiilis siitä on hyvä. Ehkäpä sen pitää päästä uusintakierrokselle.

MATERIA-AHDISTUS

Kaappien siivous. Raivaus.

Turhista tavaroista luopuminen ja niiden jättämästä tyhjästä tilasta nauttiminen. Vaatekaapit, joista tiedät, mitä ne ovat syöneet sisäänsä. Kirjahyllyssä kirjat, jotka aiot tulevaisuudessakin avata. Kuivahtaneet kynsilakat roskiksessa, kuusi vuotta vanhat muotilehdet paperinkeräyksessä. Tila, jossa on vain sitä, mitä tarvitset ja joka tuottaa sulle iloa.

Kuuloistaisko hyvältä? Voisko sun koti olla sellainen? Voisi, sanon minä.

Aloin reilu kaksi vuotta sitten luopumaan tavaroistani. Myin mielin määrin kukkamekkoja, jotka eivät näyttäneet enää minulta, vaikka olivatkin kauniita. Laitoin kiertoon lahjaksi saatuja astioita, joita en osannut käyttää. Olen suorittanut kaappien tyhjennystä kohta kaksi vuotta. Innostun siitä aina aika ajoin ja kerta toisensa jälkeen ne jäävät tyhjemmiksi sekä taakka hartioilla tuntuu kevenevän. Pikku hiljaa on ollut mitä ilmeisimmin vähän turhan ylimalkaista. Sillä vaikka tavara kyllä vähenee, niin silti sitä on aina vaan. Tämän tajusin, kun lukaisin Marie Kondon kirjoittaman KonMarin.

Se on kirjoitettu jotenkin niin maagisen yksinkertaisesti, että vaikutus on taattu. Luin tätä Jennin kanssa yksi päivä koulun jälkeen, kun poikkesin kahville. Kahvi vaihtui viiden tunnin raivaukseen, jolla remontin keskellä olleesta asunnosta tuli jälleen asuttava. Luin tästä siskolleni muutamia harkittuja kohtia, jonka jälkeen siivottiin kaikki hänen vaatekaappinsa. Ja sisko jatkoi hommaa vielä mun lähdettyänikin. Tuntuu siis toimivan.

Joten jos kaaos, turhat tavarat ja materia ahdistaa, muttet oikein tiedä mistä aloittasit, niin aloita tästä. Istu sohvalle, keitä kahvia ja lueskele koko teos lävitse. Jos siis pystyt, ilman, että ampaiset ylös ja käännät jokaisen kaappisi ympäri.