Kävin tässä taannoin keskustelua blogistani sekä sen tulevaisuudesta uuden blogikotini kanssa. Puhuin innoissani siitä, miten nykyään, pienen taukoni jälkeen haluan ehdottomasti kirjoittaa vain silloin, kuin siltä tuntuu. Haluan että jokainen sana, jonka vuodatan, on sellainen, jonka haluan vuodattaa ja jonka vuodatuksesta joku toinenkin ehkä hyötyy. Sain perään aiheellisen kysymyksen: ”Kuinka usein tämä fiilis tulee?”. 

No hehe, nykyään aika harvoin, kiitos kysymästä. Jotenkin tämä somen ylikulutus nykypäivänä varmistaa sen, että informaatiota tulla putkahtelee joka suunnalta. On kaikkea inspiroivista voimalauseista videoihin, jossa reagoidaan toisten sometteluihin. Kun informaatiota tulee ovista ja ikkunoista, välillä pyytämättäkin, on sellainen olo, että mitä minä sitä turhaa lisäämään. Ja onko minulla edes mitään annettavaa? Sinäänsä hieman absurdi ajatus ihmiseltä, joka työkseen tuottaa sisältöä. 

Toisaalta pidän ajatustani jalona, toisaalta pyristelen sitä vastaan. Sillä joskus tekee hyvää kirjoitella jonninjoutavia ja jakaa niitä jonninjoutavia nimenomaan omaksi iloksi. Pitäisikö suurten inspiraatiohetkien tai informaatiopläjäysten sijaan jakaakin enemmän ajatuksia, joista ei hyödy kukaan, ei pakosti edes kirjoittajansa? Sillä kirjoittaminen on parasta omatoimi-terapiaa heti kaatokännien jälkeen, sanokaa minun sanoneen.

Niinpä palasin langoille. Olen nimittäin hieman terapian tarpeessa. On joku loppukesäinen ahdistus, joka saa arkipäivät tuntumaan yhdeltä tervassa tarpomiselta ja vapaa-aikana sitä makaa sohvalla miettin, että olisipa kiva tehdä jotain, mutta sitten ei kuitenkaan tee yhtään mitään. Näinä hetkinä huomaan uppoutuvani someen, mutta en tuottaakseni vaan kuluttaakseni.

Ehkä kesä on kaikessa ihanuudessaan ollut niin hektinen, että nyt olisi aika levähtää. Niin arkisesta pyörityksestä kuin somestakin. Onneksi kesäloma siintää alle kuukauden päässä. Olen pohtinut pitäväni sometauon, mutta toisaalta, ehkä pidän sellaisen stressittömän loman, jossa saa somettaa, jos siltä tuntuu. Ehdottomuus ei toimi itselläni missään, joten tuskin tässäkään. 

Tuntuu, että tänä kesänä sometauko on ollut pinnalla erityisen paljon, siksi se varmaan minunkin takaraivossani kolkuttelee. Somesta olen lukenut, että somettomuus voisi olla ihan hyvä vaihtoehto – ainakin hetkellisesti.

Edellisinä vuosina somelakko tai -paasto, miksi sitä tahtookaan kutsua, on ollut vielä asia, josta huudellaan aika äänekkäästikkin. ”Minä rohkea suljen itseni nyt pois sosiaalisesta mediasta, ettäs tiedätte”. Nyt tuntuu, että sometauko on ollut hiljainen päätös, jonka kanssa palataan asiaan vasta silloin, kun tuo aika on onnistuneesti takana päin. Tuntuu, että moni on jättänyt puhelimensa täysin huomioimatta lomansa aikana. Mielenkiintoinen, mutta täysin ennustettavissa ollut ilmiö tänä somentäyteisenä aikakautena. Miksi pitäisi olla kokoajan online? 

Olen seurannut paastoilijoita ja lakkoilijoita mielenkiinnolla. Tuntuu, että jokainen somepaasto todistaa itse itsensä, kun joku taukolainen taukonsa jälkeen ilmoittaa paluunsa. Ja veikkaisin, että 78% seuraajista ei ole edes huomannut poissaoloa – itse ainakaan en ole. Sisältöä tuotetaan niin käsittämättömän paljon jokaisena hetkenä, että se minun ja sinun julkaisusi hukkuu tuohon sisältömereen. Että jos sometauko on mietinnässä, niin sanoisin että anna mennä. Kukaan tuskin edes huomaa hiljaisuuttasi ja jos huomaa, niin puhelimesta löytyy edelleenkin sellaiset ominaisuudet kuin tekstiviesti ja puhelu.

Olen paastoillut itse puolivahingossa useamman kerran – blogin lisäksi myös lempparisomessani eli instagramissa. Parhaat somettomat aikani olen viettänyt ehdottomasti reissussa, jossa mobiilidataa on saatavilla rajoitetusti. Olen saattanut havahtua kuukauden reissussa olemisen jälkeen siihen, että en ole jakanut yhtäkään kuvaa tai stooria. Pieni askel yhteiskunnalle, suuri lievessä somekoukussa olevalla ihmiselle.

En tiedä olenko kiinnostunut täysin somettomasta lomasta tai elämästä ylipäänsä. Huomaan kuitenkin, että hakeudun puhelimeni pariin ärsyttävän paljon. Poikaystäväni ystävällisesti jaksaa onneksi vittuilla asiasta, jotta huomaan käyttäytymiseni paremmin. Sosiaalisen median koukuttavuudesta kertovat tutkimukset eivät ole mitään höpönlöpöä, sanokaa mun sanoneen. Siksi olenkin miettinyt, että auttaisiko ärsyketulvan selkeä vähentäminen myös tähän olooni, jossa en tunnu keskittyvän oikeisiin asioihin elämässä – tai oikein mihinkään. Olisiko somepaasto todella paikallaan, jotta arkikin rullailisi leppeämmin ja loma tuntuisi lomalta?

Somepaasto 2.0 voisikin olla (itselleni) seuraavanlainen:

• Julkaise ja kirjoita kun siltä tuntuu, ottamatta paineita siitä, mitä julkaiset
• Älä selaa somea jokaisena vapaana hetkenäsi, piste.

Paaston pitäminen kuulostaa sitä houkuttelevammalta, mitä enemmän sitä ajattelee. En edes uskalla tietää, montako minuuttia vietän somen parissa päivittäin. Eikä siis edes työni puolesta vaan ihan omalla kallisarvoisella vapaa-ajallani. Mihin kaikkeen nuo hetket voisi käyttää? Selkeä somen vähentäminen auttaisi varmuudella myös siihen, että oma sisällöntuottaminen tuottaisi enemmän iloa myös minulle. Kun muiden somettamiset eivät vilise silmissä jatkuvalla syötöllä, ehkä oma ideapankkikin alkaisi raksuttamaan kiivaammin. 

Oletko sinä pitänyt somepaaston, pitänyt pidemmän lakon somen käytöstä tai luopunut täysin jostain sosiaalisen median palveluista?

Kerro ja inspiroi meikälikkaa kiitti pliis.