Termostaattini on taatusti rikkoutunut Aasian lämmössä vietettyjen vuosien seurauksena. Männäviikolla, hellettä 26 astetta, havahduin siihen tosiasiaan, että kiskon trenssitakkia niskaani työmatkalle, jottei vaan tulisi vilu. Harvinaisen kovaa varmaan saisi pyöräillä, että itsensä saisi tuolla kilometrin matkalla jäätymään, mutta aina on toki hyvä pelata varman päälle. Sadepäivän iskiessä kaivan mohairneuleet kaapista ulos ja muhin niissä tyytyväisenä työpöytäni ääressä, sormet kahvikuppia vasten lämmitellen. Varsinainen seksihelle koettelee tätä toimiston tätiä siis.
Ei sillä, että harmittaisi tämä termostaattini temppuilu, sillä en innostu kesävaatteista noin hirveästi muutenkaan. Ainakaan just-nyt-tällä-hetkellä. Kesäpukeutuminen on sanana sellainen, että mielikuvissani assosioin sen yhteyteen hulmuavia, hippasen boheemeja mekkoja, remmisandaaleja ja kaikkea muuta, mitä katalogi tarjoaa lomakauteen. Upeaa, ajattelen, mutta tunnen tämän loma-asun sopivan itseäni paremmin sille onnekkaalle, joka viettää kesänsä biitsillä makoillen. Kun kesä kuluu töissä, on boheemin mekon sijaan niskassa useimmiten ihan tuikitavalliset työvaatteet.
On minulla myös yksi kesäpukeutumisen muoto, jota en voi sietää ollenkaan, myönnettäköön nyt samaan hengenvetoon.
Nimittäin kertakäyttöiset, järkyttävän huonolaatuiset viiden euron rytkylät, jotka joutaisivat mielestäni vain ja ainoastaan roskakoriin. Tai sinnehän ne lopulta joutuvatkin, kun muutaman pesun jälkeen nyppyyntyvät ja kuolevat surullisena pois. Tämän lisäksi niukat, paljastavat ja heppoisen oloiset kesähetkulat eivät sytytä. Olen vakaasti ja vanhanaikaisesti sitä mieltä, että katselen ventovieraan pakaraposkia mieluiten ja ainoastaan uimahallin saunassa ja sielläkään en mieluusti kovin läheltä. Tämä vakava ja konservatiivinen toimiston täti on nyt paasauksensa paasannut, pahoittelen jo ennakkoon ja siirryn takaisin aiheeseen.
Mihin minä, paasaava vilukissa sitten olen pukeutunut työpäivinäni? Lähinnä leveisiin lahkeisiin, kauluspaitoihin, tuiki tavallisiin t-paitoihin ja noh, aika paljon kyllä niihin mekkoihinkin. Ei mitään hirveen uutta eikä jännittävää, mutta visuaalisesti juuri sitä, mistä minun (huomio: voidaan olla eri mieltä, se on ihan jees!) silmäni pitää tällä hetkellä. Olen myös ostanut levottoman määrän uusia kesävaatteita: muun muassa oranssit hamppushortsit (joita virallisesti jo rakastan, ensi kesänä naimisiin), kukallisen mekon, joka vilkkui muutama postaus aikaisemmin sekä nämä kuvissa näkyvät leopardipöksyt. Näistä kaksi viimeisintä on päässyt työkäyttöönkin, shortsit assosioin enemmän vapaa-aikaan.
Olen miksannut niin töissä kuin vapaallakin sekaisin uutta sekä vanhaa, kerrostanut kauluspaitoja ja collegepuseroita sekä yhdistellyt muhkeita villaneuleita ohuen ohuisiin hameisiin. Ollut täydellisiä pukeutumissäitä siis, ainakin tämän rikkinäisen termostaattini kanssa. Olen myös houkutellut poikaystävää tasaisesti kameran taakse ja koneelta löytyykin liuta asukuvia, jotka odottavat vain julkaisu-napin painallusta. Toivottavasti kiinnostaa tai mies meni ja uhrautui turhaan.
Mokkatakki Relove/ Mohairneule Object/Kekäle/ Housut H&M/ Sneakerit Blue on Blue/Kekäle/ Laukku Marimekko/
Kuvissa yksi kesäinen taidonnäytteeni asusta, jossa voisin mennä tällä hetkellä oikeastaan mihin vaan – niin sinne toimistoon täteilemään kun vaikka kavereiden kanssa kaljalle. Kuvatkin voisivat olla tältä viikolta, sillä pukeuduin exact samoihin vaatteisiin kaksi päivää takaperin. Ja itseasiassa tuohon neulepuseroon kaksi päivää putkeen. Sen sijaan nämä kuvat ovat toukokuulta tai korkeintaan kesäkuun alulta, jolloin oli vielä ihan normaalia kulkea neulepaidassa. Eilisessä (kuolemanhiljaisessa) toimistossa sen sijaan olin hieman korni näky.
Pärjäilen, mutta hieman myös mietiskelen, että mihin meinasin sitten talvipakkasilla pukeutua.
