Juhannus on kaikista pyhäpäivistä ja kissanristiäisistä suosikkini. Yöttömän yön juhla on mielestäni parhaimmillaan hyvässä seurassa ja luonnon helmassa. Olen viettänyt juhannusta rankkasateessa saaristossa, kääriytyneenä villasukkiin ja -vilttiin, lätkien korttia ja lämmittäen saunaa. Yhden juhannuksen olen istunut vuoronperään paljussa ja pihasaunassa, ja kömpinyt sitten suorilta nukkumaan. Useimmiten olen viettänyt juhannuksen saaristossa kaukana sivistyksestä.
Tänä vuonna jäimme kotiin, Helsinkiin. Ilman sen kummempia syitä päätimme, että voisi olla aika viettää elämänsä ensimmäinen keskikesä kaupungissa.
Pelkäsin aluksi, että minulle rakas juhla ei tunnu miltään, jos jäämme kaupunkiin. Että se jää mieleeni vain yhtenä niistä kaikista viikonlopuista, jotka vietämme kotona. Kotihiiriä kun olemme. Lopulta tajusin, että tarvitsee vain tehdä jotain sellaista, mitä ei normaalisti tekisi.
Uusia perunoita ja lohta, pieni pullo Proseccoa. Hiukset kiharalle ja kesämekko niskaan. Puhelimeen kahden vuorokauden matkalippu ja reppuun mansikoita, virtapankki ja kaikkea muuta, mitä kesäisellä seikkailulla voisi kaivata.
Näillä varustuksilla päädyimme juhannusaattona kahvilaan, jonka pihapiiri oli kaunis ja omistaja puolestaan totaalisen hämmentävä tapaus. Bussin penkeille rouskuttamaan sipsejä, samalla kun ikkunan takana vaihtui maisema toiseen. Päädyimme Seurasaaren lähistölle katselemaan meren liplatusta, Sibeliuspuiston kulmille piknikille ja lopuksi Ravintola Meritallin terassille, josta avautuvat maisemat muistuttavat enemmänkin vanhaa Suomi-filmiä kuin hektistä Helsinkiä. Auringonlaskun aikaan kävimme ottamassa nämä kuvat meren rannassa, ennen kuin lähdimme kävelemään kohti keskustaa. Vielä ystävien kanssa yksille ja sitten kotiin nukkumaan.
Juhannuspäivänä retkikassi täyttyi muutamasta viinipullosta ja eväistä, kun suuntasimme Suomenlinnaan. Viimeistään Suomenlinnan lautalla iski juhannus-fiilis: merituuli kasvoilla ja odottava tunne rinnassa. Löysimme tuuliselta saarelta suojaisan kohdan, jossa tuntui hetken aikaa siltä, kun olisi ollut lomalla etelä-euroopassa. Oliko syynä tapas-henkiset eväämme, iholla lämmittävä aurinko vai kaiuttimista pauhaava italialainen musiikki, en ole aivan varma. Mutta oli mukavaa. Niin mukavaa, että hyvästeltiin ystävämme vasta kaksitoista tuntia myöhemmin, kun aurinko oli jo noussut toistamiseen ja päivä vaihtunut aika päiviä sitten.
Nyt jälkiviisaana, juhannuksen jälkeisenä maanantaina, kun aamukahvi on juotu ja uusi viikko korkattu, on hyvä summata itselleen selviytymiskeinot seuraavaa mahdollista kaupunki-juhannusta varten. Luulen että näillä kahdella pärjää, kunhan on alkujärkytyksestä selvinnyt: stressaa vähemmän, nauti enemmän.