Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2018

22.9.2018

KOTIHIIREN TUNNUSTUKSET

Sisäinen kotihiireni heräsi sillä sekunnilla kun helle väistyi kaatosateiden tieltä. Joku biologinen vaisto ajaa minut kaivautumaan kotikoloon ja tekemään siitä sellaisen pesän, johon piiloutua pakoon pimeää syksyä. Varmasti täysin sallittua, mutta silti on vienosti sellainen olo, että olen hetkellisesti kadottanut kaikki elämänhallintataitoni. Olen muun muassa:

Kehitellyt sokerikoukun. Se alkoi viattomasti laatikollisesta lokumeja, joita siskoni miehensä kanssa toi meille tuliaisiksi Turkista. Yksi tai kaksi kahvin kanssa, sitten pala tummaa suklaata iltateellä, you know, kierre on valmis.

Homma huipentui tänään kun kahvittelimme Jeren äidin ja isovanhempien kanssa ja vetäisin napaani mutakakkua, jäätelöä ja muutaman namusen enkä kaatunut kuolleena sohvalle sokeriöverien kourassa niin kuin normaalisti.

Vieroitushoito alkanee pian.

Ihaillut ja ostanut uusia kotijuttuja, vaikka en yleisesti ottaen ole tällä hetkellä juurikaan kiinnostunut käyttämään rahojani sisustukseen. Ensin tuli viattomasti uusi juliste ja pieni viiruvehka, sitten raahasinkin jo itseni kokoista kultapalmua ovesta sisään.

Sain itseni onneksi kiinni tässä vaiheessa ja olenkin tyytynyt lähinnä siivoamaan ja järjestelmään vähän huonekaluja ympäriinsä. Koska ihan oikeastihan ei tarvita meille kotiin yhtään mitään uutta.

Paitsi ehkä ne pellavalakanat, joista olen haaveillut jo vuoden päivät, mutta en ole vieläkään raaskinut sijoittaa mokomiin.

Käpertynyt sohvannurkkaan teepannun sekä iltapalan kanssa ja koukuttanut itseni etelä-korealaiseen tv-sarjaan. Tai no, se on jo katsottu ja nyt olen sillä tasolla, että selvittelen mistä löydän lisää vastaavia. Heräsikö uteliaisuus?

Kurkkaa Yle Areenasta sarja nimeltä W ja varaudu siihen, että ahmit sarjan alle viikossa. Siitäkin huolimatta että se vie 16 tuntia elämästäsi ja huomaat pian seuraavasi pääosanäyttelijöitä Instagramissa kuin mikäkin teini-ikäinen.

Ottanut etätyöpäivinä niin lungisti, että olen havahtunut neljältä iltapäivällä poikaystäväni kotiintuloon ja siihen tosiasiaan, että olen edelleenkin yöpaidassani ja työpisteeni on se samainen sohvannurkka, jossa jumitan sitten iltaisin höperönä sen teepannun kanssa. Perjantaina kävi näin ja tajusin myös samalla, etten ollut fyysisesti puhunut yhdenkään ihmisen kanssa, vaikka olin ollut hereillä kymmenen tuntia. Hehe, morjens.

Toisaalta on tämä kotihiireily tehnyt ihan hyvääkin. Meidän koti on siistimpi kuin kertaakaan kesän aikana ja olen nukkunut kuin tukki. Mieli tuntuu rauhoittuneelta, kun ei ole kokoaikaa kiire johonkin.

Sitten vielä vähän balanssia tämän syyshirviön ja aktiivisen ihmisen välille ja alkaisi olemaan asiat ihan mallillaan.

 

12.9.2018

MAAILMAN MUKAVIN COLLEGEPAITA

Asukokonaisuuksia, jotka harvemmin päätyvät blogiin: arki-iltojen juoksutrikoot ja ylisuuret hupparit, joilla fillaroin kylään kaverin luokse tai oikeastaan ihan joka paikkaan noin muutoinkin. Kotipäivien nujahtaneet kotiasut, joita ei pitäisi ehkä edes olla olemassa. Ne sellaiset tylsät ja turvalliset, joilla hengailen vapaa-aikanani, kun en yhtään jaksa panostaa.

Kaikkia niitä asuja yhdistää mukavuus.

Olen nykyään mukavuudenhaluinen pukeutuja ja uskoisin, että aika moni muukin. Pikku hiljaa ne mukavuusvaatteet ovat siirtyneet vähän sinne vapaa-ajan ulkopuolellekkin. Syyttäkäämme sporttitrendiä! Oivallus, jonka olen näiden mukavuusvaatteiden kanssa tehnyt, on ehdottomasti se, että materiaalilla ja laadulla on väliä. Niin ja sillä, että ne tuntuvat omilta. Silloin niillä voi huolettomammin hengailla kotisohvan ulkopuolellakin.

Tämä ajatusketju tupsahti mieleeni kun mietin, että millä saatesanoilla esittelisin kuvissa näkyvän maailman-mukavimman-collegepaidan, joka on lisäksi oikein salonkikelpoinen. Tuntui omituiselta kirjoittaa siitä, vaikka pukeudunkin collegeen useimpina päivinä viikossa. Minulla on siisti ja trendikäs huppari, joka on sopivan katu-uskottava ja jolla voi mennä töihinkin, kun sen oikein stailaa. Sitten minulla on hieman rutkahtanut college, jolla hengailen kotona. Muutamia niitä sellaisia, jotka kiskon niskaani kauppareissuille ja urheilemaan mennessä.

Ja sitten minulla on sellainen siisti college, joita pidän oikeastaan ihan missä tahansa ja yhdistän ihan mihin vain. Tämä kaunokainen liittyi nyt tähän jälkimmäiseen kategoriaan.

Mitä sitten kirjoittaa collegepaidasta, vaikka se ihan pirun mukava onkin? Halusin ehdottomasti kertoa sen, että se on väriltään aivan tajuttoman villi omaan mukavuusalueeseeni, mutta pidän silti sen pehmoisesta, persikkaisen nudesta sävystä. Että se on pehmoinen myös materiaaliltaan, ihanan laatikkomaisen mallinen ja juuri sellainen vaate, jossa on helppo kuvitella itsensä jumittamaan päivästä toiseen nyt kun tuo syksy tuntuu virallisesti saapuneen.

Vähän niitä sellaisia vaatteita, joilla voi ensin mennä päivällä töihin, kun sen yhdistää siisteihin housuihin (kuten kuvassa), nilkkureihin ja nahkatakkiin. Ja jonka seuraksi voi vapaalla vaihtaa ne kuuluisat juoksutrikoot ja tennarit. Collegepaidat on mun mielestä muutenkin ihan ehdottoman monikäyttöisiä vaatteita, jos siis ei jo tullut tästä oodista selväksi. Itse yhdistän ne tänä sesonkina joko edellä mainitulla tavalla tai vaikka hameen tai mekon kaveriksi. Rennon sporttisen yhdistely siistiin ja naiselliseen kun on tänä syksynä kuumempaa kuin ehkä koskaan ennen.

Mistä tämä tällainen college sitten maailmaani tupsahti? Kaikolta, totta kai. 

Siinä on tiettyjä etuja, että paras ystävä suunnittelee työkseen vaatteita (minä vaan puhun ja kirjoitan niistä, ei yhtään niin hohdokkaan kuuloista). Saattaa käydä esimerkiksi niin, että pääsee sovittelemaan uudet mallistot kokonaisuudessaan ja valitsemaan sieltä muutaman herkun itselleenkin. Ja mä totta kai tahdon jakaa ilosanomaa teillekkin.

Jos Kaiko ei ole teille ennestään tuttu niin vilpittömin mielin suosittelen tutustumaan. Kaiko keskittyi alkuvuosina lastenvaatteisiin, mutta naisten vaatteet tulivat rinnalle viime keväänä. Mallistot suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan kankaita myöten Portugalissa. Kaiko lahjoittaa 7% myytyjen vaatteiden tuotosta naisten ja lasten kouluttamiseen kehitysmaissa. Slogan onkin osuvasti ”Fashion with a Mission”. Kurkkaa lisää Kaikon sivuilta!

Luomupuuvillainen Drop Shoulder Collegepaita Kaiko Clothing*/ Ruudulliset housut Kekäle/ Tennarit Adidas Stan Smith/ *Collegepaita saatu lahjaksi

11.9.2018

OMENANVIHREÄ TRENSSI

Tuntuupa jokseenkin koomiselta katsoa näitä kuvia viime perjantailta nyt, kun pihalla sataa jo toista päivää putkeen ja istun viluisena neuletakkiin kääriytyneenä. Pakko silti pullauttaa nämä ulos, sillä kuvissa esiintyy mun yksi tämän hetken lempivaatteistani, nimittäin tuo vihreä trenssi, jossa olen suunnitellut asustavani tämän syksyn.

Tiiättekö kun jotkut vaatteet on sellaisia, että niitä sovittaa puoliksi vitsillä, mutta sitten ne onkin ihan huippuja? Ja niitä vaatteita, jotka päällä tuntee itsensä voimakkaaksi, omaksi itsekseen? Tää takki on molempia.

Ensi kerralla taidan kuitenkin pukea sen suosiolla neulepaidan ja farkkujen kaveriksi. Tuntuu vahvasti siltä, että paljaat sääret alkavat olemaan jo turhan uhkarohkeaa toimintaa.

Muistan muuten vielä sen kaukaisen päivän reilusti yli vuosi sitten, kun jostain syystä tiirailin trendiennusteita vuodelle 2018 ja eteeni lävähti omenanvihreä värikaaos, josta olin kauhuissani. Muistan nauraneeni ja todenneeni, että en ikinä pysty kuvittelemaan vaatetta, jonka ostaisin räiskyvän vihreänä, vaikka vihreästä muuten paljon pidänkin. Se on vain aikaisemmin ollut kaapissani murrettuna, oliivin ja smaragdin pehmoisina sävyinä.

Niin vaan on ihmismieli taipuvainen. Tiedän kuitenkin, että tälläinen liikennevalojen vihreä ei pakosti keiku suosikkilistallani ikuisuuksia. Siksipä taidan pitää hankinnat tässä yhdessä ja käyttää tätä superaktiivisesti nyt, kun se näyttää silmääni hyvältä.

Tää on muuten harmillisesti ostettu alemyynneistä. Ei omaksi harmikseni vaan teidän, jos joku tähän palavasti rakastuu. Onneksi tätä tälläistä kirkasta vihreää näkyy nyt muuallakin. Ja pitkiä trenssejä vasta näkyykin. Tuntuu kivan freshiltä pukeutua johonkin näin klassiseen, joka on maustettu kuitenkin uudella twistillä.

Nää kuvat ei oo muuten mitään kauneinta maailmassa. Olin pitkästä aikaa pressipäiviä kiertelemässä viime viikolla ja oltiin juuri marinoitu itsemme Mimmin kanssa kosteankuumassa showroomissa. Ja pitkästä aikaa myös otettiin kuvia keskellä kaupunkia. Olipa kiusallista! En tajua miten siihen on joskus pystynyt niin pokalla. Nyt oli joka toinen kuva hajoamista tai sitten vähän tällaista kiukkuisen oloista, kun yritti miettiä, että miten päin sitä oikein olisi. En tiiä pistäskö jatkoon tämän, ehkä ei, hehe.

Nyt vedän vielä yhden ekstravaatekerroksen niskaani ja lähden uhmaamaan vesisadetta. Olin leperrellyt niin kauniisti syksystä, että unohdin mitä se sit ihan oikeesti onkaan. Koleaa kylmyyttä ja mokkakenkien varjelua.