HELLO SUNSHINE

Olenko ainoa, jonka mielestä tämä kesä on ollut jumalattoman pitkä, sillä tavalla hyvällä.

En usko. Tuntuu kuin muutama viimeinen, täysin surkea ja kolea kesä olisi nyt hyvitetty. Aurinko hellii ja olo on keveä. Onnellinen. Olo on kuin tuolla minun kierrätettynä hankittuna korikassillani. Päivänsäde ilman sarkasmin häivääkään. En oikeastaan jaksa edes vaivata päätäni ja valittaa siitä, että olen viettänyt jo muutaman kuukauden kauppakeskuksen uumenissa. Aurinkoa on ollut jokaiselle päivälle ja olen siitä kyllä saanut osani.

Lämmin kesä näkyy myös pukeutumisessa. Viime kesänä en muista ostaneeni juuri mitään uutta, tuntui turhalta, kun farkuissa ja samoissa ohuissa neuleissa sitä veteli kuin keväälläkin. Tänä kesänä kuoriutui esiin taas mekkotyttö ja sen myötä vaatekaappiin on eksynyt muutamia uusia hankintoja.

Olen tällaisen astetta naisellisemman mekkotytön paluusta hieman ihmeissäni, mutta onhan tuo nyt loogista. Mikäpä juhlistaisi lämpimiä ilmoja paremmin kuin paljaat sääret ja liehuvat helmat.

Korikassi vain käsikynkkään, tukka nutturalle ja asu on valmis. Jotkut saattaisivat kuorruttaa asunsa vielä sandaaleilla, mutta seisomatyötä on kohdallani jäljellä vielä vajaat kymmenen vuoroa ja sen ajan pysyttelen visusti tennareissa.

Ja kuinka innoissani muuten olenkaan, että parin viikon päästä se uusi duuni alkaa? Himpun verran sanoisin. Se on pääteltävissä jo siitäkin, että uusien kesämekkojen lisäksi olen metsästänyt aleista toimistokenkiä ja toimistovaatteita. Ah miten aikuismaista!

Kietaisumekko InWear/ Lenkkarit Adidas Gazelle/ Laukku 2ndhand/