Neljä satunnaista kuvaa ja satunnaista ajatusta näin maanantai-illan kunniaksi.
Pesänrakennus alkaa olemaan loppusuoralla. Kuten olen kertonut, jylläsi aivan mieletön sisustuskuume kun tultiin kotiin, mutta nyt se tuntuu jo onneksi rauhoittuneen. Uudet taulut piristivät yleisilmettä yllättävn paljon (kuva ajalta ennen piristystä) ja olohuoneen uusi nojatuoli on kotiutunut nurkkaansa paremmin kuin hyvin. Löysin tuolipolon kaveriksi kierrätys-ryhmästä jalkalampunkin, niin sen ei tarvitse patsastella aivan yksinään.
Parveke laitettiin kuntoon tänään. Kevätjynssäyksestä kiiltävä parveke ansaitsi muutaman kesäkukan, valkoisia pelargonioita sekä kasan yrttiruukkuja. Kaipa sitä voisi nyt kutsua mahtipontisesti hyötypuutarhaksikin. Kunhan eivät kuolla kupsahda lasitetun parvekkeen kuumuudessa. Jos näin tapahtuu, syytän juurikin kuumutta enkä itseäni.
Ainoastaan sänky on menossa vaihtoon (meinaan siskollani ja me saadaan sitten hänen vanhansa, jotta voimme lopettaa kylki kyljessä nukkumisen omassa pienessämme) ja sitten alkaisi olla taas ihmisen hyvä olla. Paitsi yhdet pellavalakanat voisi kyllä tipahtaa taivaasta, niistä olen unelmoinut jo kauan, mutta en ole raaskinut ostaa. Oisko teillä suositella hyviä, jos kuitenkin innostun ja kiskaisen ostohousut jalkaani? Mahdollisimman simppeli ilme ja jokin kaunis murrettu sävy kiinnostaisi.
Oma väri on kiva ja saksien kaihtaminenkin on joskus rohkeaa. Vaikka olin keväällä napsaisemassa hiuksiani jälleen lyhyemmiksi, ja te minua vielä innostitte Instagramin puolella, olen tyytyväinen etten tehnyt sitä. Olen värjännyt hiukseni viimeksi nelisen vuotta sitten ja yllätyn silti aina yhtä vilpittömästi sitä, että projekti on lusittu jo aika päivää sitten.
Pidän omasta väristäni hirmuisesti, vaikka sitä ehkä voisikin kuvailla sellaiseksi pliisuksi maantienharmaaksi, jota tunnutaan välttelevän keinolla millä hyvänsä. Itse kuvailisin ehkä kylmäksi keskiruskeaksi, mutta mielipiteitä on varmaan monia. Pituus on myös kivaa vaihtelua, vaikka eipä mun kampaukset edelleenkään nutturoita ja ponnareita kummallisempia ole. Mutta joku tässä pitkässä nyt viehettää, en osaa kertoa mikä. Enkä koita vakuutella teitä polkkatukka-intoilijoita, vaan puhun täydestä sydämestäni. Niin kiihkeästi kun nyt hiuksista voi puhua.
Ainoa muutos mikä kiinnostaisi, on kevyt raidoitus. Niin ihana kuin oma väri onkin, niin sen ansiosta hiukset ovat ihan ärsyttävän hyvässä kunnossa. Kuulostaa huvittavalta ongelmalta, mutta todellisuudessa hyväkuntoinen hius on ihan todella hankalaa hallita. Pieni karheus ja tekstuuri olisi toivottua.
Fiiliksen mukaan pukeutuminen on vapauttavaa. Vaatekaapilla pyöriminen on tällä hetkellä jotenkin todella rentoa ja helppoa. Ehkä se on muutaman kuukauden ero sen sisällöstä tai sitten vain tämä elämäntilanne, kun ei pukeudu vielä mitään tiettyä varten. Voi kiskaista aamulla päällensä mitä lystää, kun sen sisältökin on samojen ajatusten varassa. Joinain päivinä on tehnyt mieli jotain kuvankaltaista, ryhdikästä ja aikuismaista tai kepeitä liehuvia helmoja. Toisina päivinä en oo pukeutunut ollenkaan, vaan hengaillut pelkissä kotivaatteissa. Fiiliksen mukaan siis, todellakin.
Tuntuu myös, että oma tyyli on taas hioutunut jollain muotoa ja asut tuntuu helpommin omilta. Vähemmän on tunnetusti enemmän ja se tuntuu pätevän entistä enemmän vaatteiden saralla. Yksi laadukas t-paita on parempi kuin kymmenen rimpulaa, sanokaa mun sanoneen.
Joskus lomaakin voi olla liikaa. Mua stressaa sillai sopivissa määrin se, että en ole vielä löytänyt itselleni duunipaikkaa. Haluaisin ehdottomasti työskennellä vaatetusalalla, sitähän mä juuri opiskelin viisi vuotta ja vielä parempaa olisi löytää sellainen duuni, joka ihan oikeasti innostaa ja inspiroi. Ehkä tuo reissuluonnekkin vähän rauhottuisi, kun arkipäivät täyttyisi sellaisesta tekemisestä, johon ihan oikeasti on paloa. Että jos sieltä löytyy joku, joka etsii remmiinsä vaatetusalan osaajaa, niin moi vaan, minut saa palkata.
Eipä mulla muita ajatuksia tähän maanantaihin. Kertokaapa te vaikka omianne!
