Mielenkiintoisin koti on mielestäni sellainen, jota ei voi ostaa suoraan sisustusliikkeestä. Tiedättehän, sellainen joka on kerätty pala palalta vähän sieltä sun täältä. Osa voi olla peruja sukulaisilta tai tuliaisia maailmalta. Tai ihan vaikka sieltä Ikeastakin, mutta jos niihin liittyy jokin tarina tai tunne, ne tuntuvat heti paljon erityisemmiltä.

Olen yrittänyt kasata meidän kodin sisustusta juurikin näin.

On toki paljon uutta, mutta pidän siitä, että niidenkin taakse kätkeytyy yleensä jonkinlainen tarina. Esimerkiksi meidän olohuoneen valtava matto, joka löytyy trendikkyytensä vuoksi monelta, on minulla rakas muutoinkin kuin ulkonäkönsä suhteen.

Saatiin se tähän kotiin tuparilahjaksi poikaystäväni äidiltä ja se taisi olla ensimmäinen asia, jonka levitin kun oltiin saatu huoneiston avaimet kouraan. Herättiin molemmat sen päältä myös ensimmäisenä aamunamme tässä kodissa, kun ilmapatja oli tyhjentynyt ja kaikki muut pehmoiset paikat olivat jo täytetty muuttoapulaisilla.

Nukutaan molemmat sen pehmoisella pinnalla edelleenkin päiväunia silloin tällöin.

Lempihuonekaluni puolestaan on puinen senkki, joka ostettiin ensimmäiseen yhteiseen kotiimme.

Löysin sen kierrätysryhmästä edullisesti ja olimme vakuuttuneita, että saisimme mahtumaan sen silloisen auton takapenkille. Mahtui, mutta ovi ei mahtunut enää kiinni. Köytettiin avonaiseen oveen jonkinlainen remmi, josta minä sitten pidin kynsin ja hampain kiinni, kun köröteltiin kallion mukulakivikaduilla.

Se on jollain tapaa se huonekalu, joka muistuttaa mua noista ajoista ja siitä meidän Vallilan hurmaavasta kodista.

Uusin tulokas meidän huonekaluperheeseen on tämä kuvissa näkyvä ruokaryhmä. Olin edellisenä päivänä sanonut, että haluaisin vihdoin löytää pyöreän ruokapöydän meidän vanhojen pinnatuolien kaveriksi. Vastaan kävelikin koko setti, joka sopii meidän kotiin kuin nenä päähän.

Se on puinen, mutta niin siro, että koko asunto tuntuu yhtäkkiä isommalta. Ja sen ääressä on hyvä istua. Pyöreässä pöydässä on mukavampi kestitä, tulee sellainen lämmin yhteenkuuluvuuden tunne. Kaksistaankin voi istahtaa vierekkäisille tuoleille. No, oli taika mikä tahansa, viihdyn tämän pöydän ääressä paremmin kuin edellisen kiikkerän ja vähän liian pienen.

En sentään niin paljoa kuitenkaan, että olisin viisana vaihtanut kirjoituspisteeni sen ääreen. Ergonomiaa uhmaten istun tälläkin hetkellä risti-istunnassa meidän vähän jo aikaa nähneellä sohvalla, läppäri tukevasti sylissä ja niska kenossa.