Lomafiilis on virrannut jo jäseniin, nyt, kun reissuelämää on takana taas viikon verran. Pidin lähdön ajan tietoisesti pientä radiohiljaisuutta yllä. Halusimme yllättää perheen, jonka luona aina Kambodzassa elelemme. Perheen tyttö on sen verran someaktiivinen salapoliisi, että oli parempi, että siirryn reissufiilistelyyn kunnolla vasta paikan päällä.
Reissuminä putkahti esiin heti lentokentällä, vaikka ennen lähtöä ei tuntunut miltään. Tai toki hieman jännitti. Tuntui omituiselta pakata kamansa, luovuttaa asunnon avaimet alivuokralaisille ja pukeutua lämpimän pooloneuleen sijasta ohuisiin housuihin ja mesh-lenkkareihin lentokentälle lähtiessä. Mutta ei silti tuntunut, että olisi lähdössä.
Lensin ensimmäistä kertaa ikinä Aasiaan ilman välilaskuja. Oli utopistista kävellä koneeseen Helsingissä ja tulla sieltä ulos Bangkokissa. Yleensä tuohon väliin mahtuu muutamat laskut ja nousut, panikointia lennolle ehtimisessä ja loputtomalta tuntuvaa odottelua. Vietimme yhden yön Bangkokissa. Ruokatorilta löytyi pakolliset paistetut nuudelit, kotikadulta tuoreita hedelmiä ja tahmaista riisiä. Oli mukava herätä tutusta paikasta, vaikka käsitys ajasta olikin täysin sekaisin. Ensimmäistä kertaa ikinä myös aikaerorasitus pääsi yllättämään. Ei se kovin kamalaa ollut, mitä nyt heräilin keskellä yötä, luuli kroppa kai olevansa päiväunilla yöunien sijaan.
Yksi lento lisää ja olimme jo Phnom Penhissä. Yksi aamubussi myöhemmin löysimme itsemme tutuilta kaduilta Kampotista. Tuntui mukavalta olla takaisin, vaikkakin niin moni asia oli myös muuttunut. Lempiravintola lopettanut, perheen tytär mennyt kihloihin. Tiedättehän, elämä kulkee eteenpäin, vaikka sitä ei itse olisikaan todistamassa.
Rutiineita on alkanut jo putkahdella, hyviä sellaisia. Aamulla aikainen herätys, jotta pääsee nauttimaan aamun viileistä tunneista. Lämpötila alkaa nousemaan puolenpäivän jäljestä, mutta ei se haittaa, kun siihen mennessä on ollut helposti hereillä jo kuusi tai ainakin viisi tuntia. Joka päivä juon yhden kookoksen ja yhden inkivääriteen. Syön niitä ruokia, joita olen kotona ollessa ikävöinyt: raakaa mangoa chilin kanssa, kevätkääryleitä ja isoja kulhoja höyryävää nuudelikeittoa.
Eilen aloitin opinnäytetyöni työstämisen. Tuntui raa’alta tuijottaa tyhjää tiedostoa ja koittaa aloittaa työ, jonka kanssa valmistua ensi keväänä. Ehkä sekin alkaa tästä muodostua, samaa tahtia kuin arki täällä Kaakkois-Aasiassakin. Jos kiinnostaa tarinat täältä reissusta enemmänkin, suosittelen seuraamaan Instagramin puolella. Sinne päivitän tuttuun tyyliini paljon tasaisemmin kuin tänne hylätyn blogilapseni puolelle.
