MARJAISA IHONHOITORUTIINI

Kirjoitin maaliskuussa ihostani. Siitä, miten se oli alkanut voimaan hyvin, vihdoinkin. Olin tuolloin varma, että saisin kiittää reissua: trooppista ilmastoa, hedelmien suurkulutusta ja rennon letkeää elämää. Muistan jopa miettineeni, että tämä on hetken ilo ja kotiinpaluu toisi vanhat tutut finnit takaisin. Mutta eipä ole näkynyt. Toki muutama pieni näppylä silloin tällöin, mutta yleisilme on edelleen sellainen, että voin ihan helposti jättää ihoni meikkaamatta, jos mielin. Olen asiasta luonnollisesti hyvin iloinen.

Tiedän, että iho-ongelmat on monelle arkipäivää, itsellenikin ne ovat olleet vuosia ja toki asia saattaa muuttua jälleen. Mutta jos silloin isojen tulehtuneiden näppylöiden kanssa olisin saanut lukea tarinaa siitä, että se iho tosiaan voi rauhoittua ajan kanssa, olisin ollut todella iloinen.

Kun asiaa nyt pohdin, listaisin ehkä tärkemmiksi tekijöiksi seuraavat. 

1. Lopetin hormonaalisen ehkäisyn lopullisesti vuosi takaperin. Aikoinaan yli viisi vuotta sitten lopetin e-pillerit (josta ihoni räjähti) ja sittemmin lopetin myös näiden jälkeen aloittamani minipillerit. Iho voi muistaakseni hetki tämänkin jälkeen huonosti, mutta on tasaisesti sen jälkeen alkanut parantumaan. Niin kuin kroppani toiminnat muutenkin. Ensimmäiset normaalit kuukautiskierrotkin viime keväänä tuntuivat jonkinlaiselta merkkipaalulta. On jollain tavalla mahtavaa, että kroppa toimii ihan omalla syklillään, eikä lisähormoonien sanelemana.

2. Olen alkanut kiinnittää huomiota jaksamiseeni. Otan päikkärit, jos siltä tuntuu ja yritän pitää huolen siitä, että syön ja nukun säännöllisesti. Juon alkoholia huomattavasti vähemmän ja olen oppinut myöntämään, jos väsyttää. On parempi ottaa itselleen yksi vapaapäivä viikkoon, kuin yrittää väkisin mahduttaa kalenteriinsa kaikki mahdollinen ja kiillottaa omaa työntekijän sädekehäänsä ylitöillä.

3. Olen siirtynyt pysyvästi luonnonkosmetiikkaan ja hoidan ihoani. Tässä yhteydessä termi ”hoidan” on se tärkein. En enää nypi, ylikuori ja kohtele ihoani, kuin se kaipaisi kuivattavia tuotteita rasvoituksen vähentämiseksi. Vaan hoidan ja kuuntelen. Joinain päivinä se kaipaa ekstrakosteutusta, joinain annan sen hengittää yön yli vain kevyen kasvoveden voimin. Kun kasvojaan on hoitanut ajatuksella hieman pidempään, osaa jo jotenkin aavistaa, että mitä se kaipaa. Erityismaininnan haluaisin antaa myös Everyday Mineralsin meikkipohjille, joiden ansiosta en enää tuki ihoani päivän ajaksi.

Kotiin tultuani laitoin ihonhoitorutiinini taas uusiksi. Reissussa mennään aina suhteellisen minimaalisella varustuksella ja monitoimituotteilla, mutta nyt halusin keskittyä ihonhoitooni oikein kunnolla. Ja se on mielestäni kannattanut. Kävin jo toukokuussa Sugarin toimistolla ja katsoimme minulle setin Mossan tuotteita, joita lähdin testaamaan. Ja nyt kun niitä tosiaan on tyytyväisenä testattu, ihan pidemmän kaavan kautta, olen valmis niistä kirjoittamaan teillekkin. Kiitos että olette malttaneet odottaa.

Mossasta haluaisin kertoa sen verran, että se on ollut nyt reilun vuoden saatavilla Suomesta ja on oikeasti erittäin kohtuullisen hintaista luomulaatuista ECOCERT-sertifikoitua kosmetiikkaa. Tuotteet valmistetaan Latviassa, samalla tehtaalla kuin Madarakin. Tuotteet pohjautuvat pohjoisen marjoista saataviin vitamiinikoostumuksiin ja niiden tarkoitus on ennen kaikkea hoitaa, kosteuttaa ja suojata ihoa. Kaikki tässä postauksessa esitellyt tuotteet olen saanut tetaukseen blogini kautta, mutta kuten tiedätte, kirjoitan vain tuotteista, jotka koen suosittelemisen arvoiseksi.

Siispä tämän hetkinen ihonhoitorutiinini pähkinänkuoressa: 

Puhdistus&Tasapaino

Mossalta löytyy kaksi erilaista puhdistustuotetta, minulla on ollut testissä niistä molemmat. Pumppupullosta löytyvää Cleansing Creme Moussea käytän iltaisin. Puhdistan sillä meikit ja päivän aikana iholle kertyneet saasteet. Ainetta on helppo annostella ja se on erittäin riittoisaa. Kasvojen kostutus, tuotteen hierominen iholle ja sitten huuhtelu. Lopputulos on pehmoinen, joten tuote ei missään nimessä ole liian pesevä. Voide sisältää kuitenkin valkoherukan AHA-hedelmähappoja, jotka tekevät ihosta ihanan hehkuvan. Sopii siis erityisesti meille, joiden iho on helposti hieman samean oloinen.

Keskeltä löytyy Active Vitamin Toner, jota laitan kasvoille iltaisin pesun jälkeen vanulapun avulla. Mustikkauutetta sisältävä tuote supistaa ihohuokosia ja tasapainoittaa ihon ph:n normaaliksi. Mun mielestä tämä pesucombo on aivan ihana ja sen jäljiltä kasvot jää jotenkin todella freeseiksi ja vastaanottavaiseksi kosteuttaville tuotteille.

Toinen puhdistustuote on tuo kuvalla oikealla näkyvä Cleansing Micellar Water. Tämä on todellinen monitoimituote, jota käytän aamuisin. Pyyhin tällä kostutetulla vanulapulla kasvoilta yön ajan vaikuttamassa olleet tuotteet ja saan vastineeksi kimmoisan hehkuvan ihon, jolle on hyvä aloittaa meikkaaminen. Tuote sisältää vadelman vitamiineja ja hyaluronihappoa ja puhdistamisen lisäksi se myös toimii kasvovetenä ja kosteuttaa. Itse tosiaan en tarvitse tämän päälle enää muuta kosteutusta, mutta tämä on toki yksilöllistä.

Kosteutus&Elinvoima

Tämä pieni, hieman jo kärsineen näköinen pullo hoitaa pääasiallisesti mun ihoni kosteutuksen. Vitamin Oil Cocktail sisältää nimensä mukaisesti hirmuisen määrän erilaisia ravitsevia öljyjä mm. tyrni- ja vadelmaöljyjä, joiden avulla se sekä uudistaa että kosteuttaa ihoa. Mä itse suosin ihon kosteutuksessa enemmän öljyjä kuin rasvoja ja tää on ehdottomasti parasta tavaraa mitä olen iholleni laittanut. Noin puolikas pipetti riittää mainiosti kasvojen ja kaulan alueelle ja se imeytyy ihoon täysin yön aikana. Jos olet oikein kuivaihoinen, tämän päälle voi levittää vielä kasvovoiteen.

Tehotuotteet 

Vasemmalla lepäilevä Energy Boost-voide on sarjan tämän syksyn uutuus, jonka sain testiini hieman muita tuotteita myöhemmin, muutama kuukausi takaperin. Tämä on se tuote, jota käytän, kun iho kaipaa lisäkosteutusta. Siinä yhdistyy naamio sekä yövoide ja sitä voi käyttää tosiaan kumpaan tarkoitukseen tahansa. Itse nukun tämä kasvoilla noin kerran viikossa yön yli ja illalla hieman vaaleaksi kerrokseksi jäänyt voide on aina imeytynyt kasvojen uumeniin. Kuivaihoisemmat voivat käyttää tätä ihan päivittäin ja voipi olla että joudun itsekin syksyn tullen hieman tihentämään käyttökertoja. Tuote sisältää tuttuun tapaan kasviuutteita, C- ja E-vitamiinia sekä myös hyaluronihappoa, jolloin iho ikäänkuin hehkuu aina seuraavana päivänä. Pidän itse myös erityisesti siitä, että vaikka tuote on hoitava ja aika tuhtikin, mun ihoni ei silti mene tästä laisinkaan tukkoon.

Oikealla näkyykin sitten mun ihonroitorutiinini viimeinen tuote eli ihon kimmoisuutta parantava Peeling Mask. Se sisältää AHA-hedelmähappoja, jotka sekä pienentää ihohuokosia että tekee ihosta kirkkaamman. Tää sopii myös hieman vanhemmille leideille, sillä ominaisuuksiin kuuluu myös pigmenttiläiskien ja ryppyjen väheneminen. Ennen rakeisiin kuorintoihin tottuneelle tää tuote tuntuu aluksi omituiselta. Geelimäinen naamio levitetään kasvoihin ja pestään pois 5-15 minuutin kuluessa. Mä itse käytän tätä noin kerran viikossa iltaisin, sillä AHA-happojen jälkeen ei suositella auringolle altistusta. Siispä perään öljyä ja aamulla kasvot ovat jotenkin erityisen raikkaat ja siloisat.

Kehitysaskelia ihossa viimeisen puolen vuoden aikana: 

– Ei edelleenkään juurikaan näppylöitä. Joskus harvoin, mutta nekin pieniä ja lähtevät nopeasti. Mustapäitä on edelleen, mutta lähinnä nenänpielissä.
– Ihoni on sileämpi ja tasaisempi, johtuen varmaankin AHA-hapoista ja ihohuokosia supistavista ainesosista. Tuntuu kuin myös ihonsävy olisi nykyään tasaisempi enkä esimerkiksi häpeile enää ollenkaan meikitöntä ihoa.
– Iho tuntuu jatkuvasti kosteutetulta ja hyvinvoivalta. Tuntuu kuin otsan ilmerypyt olisivat hieman tasoittuneet tai eivät ainakaan erotu niin selkeästi kuin ennen.

Siinäpä se, vähän isommassa pähkinänkuoressa kuin postausta alotellessani ajattelin. Mutta mieleisistä tuotteista, joiden takana seisoo, on aina mukava kirjoittaa. Toivottavasti tästä oli apua jollekkin, edes sille yhdelle, joka kyseli Mossa-postauksen perään jo joskus alkusyksystä.