Tunsin tarvetta tulla kirjoittamaan juuri tänään.

Istahdin eilen sohvalle, kliseisesti kera teekupin, hiukset märkinä kaatosateesta. Navigoin blogiini, en ollut suonut sille juuri ajatuksia ennen sitä hetkeä. Huomiotta jäänyt, raukkaparka.

Huomasin etten ole kirjoittanut. Viimeksi 10. päivä edellistä kuuta. Niinkö kauan siitä muka oli? Välillä viikot hujahtaa hurjaa tahtia, vähän liiankin, jos minulta kysytään. Syyskuu tuntui kestävän kokonaiset kaksi päivää ja nyt lokakuukin on jo edennyt yhdellä viikolla eteenpäin.

Ajattelin että huomenna minä kirjoitan. Olisi vähän noloa olla kirjoittamatta kuukauteen.

Mutta mistä? Onko tapahtunut mitään mainittavaa? Tuntuisi vielä vähän nolommalta palata langoille kosmetiikkapurkkien tai satunnaisten fiiliskuvien kera.

Kuulumisista aloittaminen kuulostaisi hyvältä. On sitä kai vähän jotain tapahtunutkin.

Aloitan siitä jännittävimmästä, joka saa hymyn huulille: huomenna tulee tasan kahdeksan viikkoa aamukampaan ja siitä ne päivät sitten alkavat taas tipahteleman yksi kerrallaan. Emme taida nähdä lunta tänäkään talvena. Sen sijaan järjestelin tänään aiotun siivouspäivän sijaan pellavapaitoja ja shortseja riviin. Koitin päättää mitä pakkaisin tällä kertaa.

Toiseksi sanoisin että voi kiirettä, voi arkea. Olen puskenut pitkiä, kylläkin antoisia päiviä. Olen ollut harjoittelussa, duunissa ja kaikkea siltä väliltä. Oppinut uutta ja sitä rataa. Tuntuu kuin olisi löytänyt oman juttunsa ja toisaalta on ulkona kuin lumiukko. Joka ikinen kerta kun joku kysyy mitä teen valmistumiseni jälkeen, menen lukkoon. Ehkä se ajatus tästä vielä muotoutuu. Olen ihan taitava kyllä, mutta ammatillinen itsetuntoni on vielä lapsen kengissä.

Kiireen keskellä blogi aina tipahtaa, olette sen varmasti huomanneet. Noukin sen taas matkaani, jospa aika antaisi enemmän myöden aktiiviselle päivittämiselle. Se olisi musta oikein mukavaa.

Entä mitä kuuluu teille?