Kesäpukeutuminen saa sisuksissa vuodesta toiseen myllertämään omituisen ristiriidan. Ei sillä, että siinä mitään pahaa olisi, mutta hämmennyn siitä, miten paljon yhtäkkiä viehätyn pastellisista sävyistä ja kukallisista kuoseista. Ne kun varsinkin nykyiseen vaatekaappiin katsahtaessa näyttävät niin kovin tyttömäisiltä.

Vaikka eihän siitä edes ole kovinkaan montaa hassua vuotta, kun vielä jaloista löytyi lenkkareiden sijaan balleriinat ja nahkatakin alta melkein jokaisena päivänä jokin erilainen kevyt kesämekko. Niin on vaan muuttunut sekä ajankohtainen tyyli että ehkä vähän nainenkin.

Oli jollain tapaa kutkuttava fiilis, kun ostin itselleni alennusmyynneistä uuden mekon. Täyspitkän, naruolkaimisen ja räsikyvällä kukkakuosilla varustetun. Se tuntuu päällä ihanan ohuelta ja kepeältä, sellaiselta täydelliseltä valoiselta kesäyöltä, jos tohdin mielikuvilla näin maalailla.

Päällekkin se pääsi heti, kun säät sallivat. Kesytin sen tyttömäisyyden ikivanhalla kirpparilöydöksellä, huvittavan vajaamittaisella ja hieman liian suurella farkkurotsilla. Mustat asusteet seuraavat minua vuodesta toiseen, niistä en osaisi enää luopua.

Hiukseni olen kietaissut sotkuiselle nutturalle tutusta tottumuksesta, eihän reissussa kyennyt tällaista paksua lämmintä pehkoa niskassa aukikaan pitämään. Olen ehkä jumittanut nutturassa turhankin paljon, sillä yksi uusista työkavereistani ei meinannut tunnistaa minua, kun saavuin töihin hiukset auki loivilla kiharoilla.

Tältä olen näyttänyt melkeinpä koko kesäkuun, tosin ehkä vielä hieman minimalistisemmalta, itseltäni. Olen yhdistellyt vanhoja tuttuja uusiin löydöksiin, niihin harvoihin jotka olen kiikuttanut kotiin. Muina pikkumyinä viipottanut, koittanut näyttää vähän normaalia huolitellummalta töissä. Pukeutuminen, se kiinnostaa aina, on se tyyli sitten millainen tahansa ja lempivaate vaikkapa kulahtaneet mammafarkut, niin kuin tällä hetkellä.