KAUNEUSKYSELY

Sunnuntai, tekisi mieli kirjoittaa hyvin levänneen aivokopan kera, mutta ideat vähissä?

Tällaisten tilanteiden vuoksi olen alkanut pitämään puhelimessa muistiota, johon kirjailen kivoja postausideoita tai asioita, joista haluaisin kirjoittaa, kun aika on otollinen. Tällä kertaa onnenpyörä valitsi listalta Kauneuskyselyn, jonka bongasin jo joskus alkukeväästä blogikollegoiden tonteilta. Siispä täältä pesee, selfieitä ja vastauksia.

1) Varhaisin meikkimuistosi?

Muistan lapsuudestani edelleen elävästi sen, miten äidilläni oli huoneessaan kampauspöytä. Varhaisin muistoni on se, kuinka äiti istuu kampauspöytänsä ääressä, harjailee tummia alaselkään ulottuvia hiuksiaan ja meikkaa itseään. Olimmekohan lähdössä johonkin juhliin? Minä muistan istuneeni äidin sängyn jalkapäädyssä ja ihailleeni toimitusta. Pöydällä oli kirkas kohdevalo nipsaistuna peiliin ja paljon kaikkia aarteita. Korurasioita, hajuvesiä ja sellainen kätevä meikkisetti, joka oli silloin jokaisella naisella. Siis sellainen, jossa yhteen rasiaan on yhdistetty huulipunia, poskipunia ja luomivärejä. Muistatteko nämä?

2) Mitä meikkejä löytyy käsilaukusta?

Nuorempana kannoin laukussani aina koko meikkipussia. Johtuikohan siitä, että yövyin niin usein silloisen poikaystäväni luona, ehkäpä. Nykyisin kuljetan mukanani vakituisesti ainoastaan Hurraw!:n huulirasvaa. Silloin tällöin mukana saattaa olla myös Bangkokista ostettuja puuteripapereita tai sen päivän huulimeikkituote. Meikkaan nykyään sen verran yksinkertaisesti, etten juurikaan joudu korjailemaan meikkejäni päivän mittaan.

3) Lempituoksusi?

Victoria’s Secretin Citrus Dream, joka on greipin ja liljan tuoksuinen bodymist, jonka joku salakuljetti minulle muutamia vuosia sitten Jenkeistä. Olikohan se Mimmi tai Tiiamari, en muista millään. Tätä mulla on myös esimerkiksi reissuissa mukana pienempään suihkepulloon siirrettynä, sillä se tuoksuu tropiikissakin ihanan freshiltä. Toinen lempituoksuni on Acorellen Teepuutarha-tuoksu, jota käytän vuorotellen tuon bodymistin kanssa, fiiliksen mukaan. Kummatkin ovat aika kirpeitä ja piristäviä tuoksuja, en osaa oikein käyttää enää sellaisia mausteisen makeita, joita käytin paljon nuorempana.

4) Henkilökohtainen kauneusvinkkisi?

Näitä on useampia, vaikka eivät ne todellakaan ole mitään tähtitiedettä: päätä päiväsi suihkulla ja huolellisella kasvojen hoidolla, jotta päivän liat eivät muhi yön yli iholla, kiinnitä huomiota sisäiseen kauneudenhoitoon (esim. vedenjuontiin ja ravintorikkaaseen ruokaan), opettele tulkitsemaan ihoasi ja hoida sitä sen tarpeen mukaan (esim. milloin kosteuttava yönaamio, milloin teepuuöjyä nitistämään puhkeavia näppyjä) sekä se, että vähemmän tosiaan on useimmiten enemmän.

5) Uusi kosmetiikkalöytösi?

Listasinkin hetki sitten uusimpia kosmetiikkalemppareita, joista annan tässäkin erityismaininnan luonnolliselle hampaidenvalkaisulle. On ekstramahtavaa, kun peilistä näkyy valkoiset leegot ilman kahvitahroja. Tämän lisäksi kävin juuri Sugarin toimistolta hakemassa uusia tuotteita testaukseen. Raportoin niistä sitten sen mukaan, jos löydän jotain sellaista, joka ansaitsee palstatilaa!

6) Ikimuistoinen virheostoksesi?

Kreisit huulipunat, joita hamstrasin muutamia vuosia sitten välittämättä siitä, mikä oikeasti sopii minulle. Näistä lämmöllä muistelen kylläkin yhtä ihanaa, tumman siniluumuista huulipunaa, joka oli päheän näköinen kuulaan pohjan ja ripsivärittömien silmien parina. Virhe oli myös testata testiin saatua synteettistä kasvojen kuorinta-ainetta viime keväänä, kun olin jo pidemmän aikaa käyttänyt luonnonkosmettiikkaa. Ihon pinta ei suinkaan siloittunut vaan muuttui santapaperiröpelöksi.

7) Meikkivoiteella vai ilman?

Kevyt kuulas meikkipohja useimpina päivinä, joskus olen kyllä täysin ilmankin. Lempparina tällä hetkellä Everyday Mineralsin mineraalipohjat sekä Dr. Hauschkan meikkivoide. Ensimmäisen levitän kuivalla kabukilla, jälkimmäisen kasvovedellä kostutetulla siveltimellä. Kummallakin saa aikaiseksi kevyen peittävän meikkipohjan, joka ei näytä kasvoilla maskilta. Kummatkin on saatu testaukseen blogin kautta.

8) Eyeliner vai kynä?

Kynä! Näytän mielestäni todella omituiselta, jos rajaan silmäni eyelinerilla tai ehkä en vaan osaa tehdä sitä oikein. Lempparikajal on tummanruskea suhteellisen kova kynä, jolla piirrän pehmeän rajauksen ripsien tyveen yläluomelle, ulkonurkkaan. Koko mitalta rajaaminen saa pienet ja pyöreät silmäni näyttämään entistä pienemmiltä ja pyöreämmiltä, ulkonurkan rajaus saa ne puolestaan tasapainoisemmiksi.

9) Tuote jota ilman et tule toimeen?

Yksikö tässä pitäisi osata nimetä, oh my god, ei onnistu. Neljän kanssa tulisi jo varmasti toimeen, joten sainoisin että hyvä naamanpesuaine, deodorantti, arganöljy ja kulmakynä riittäisivät. Reissussa ollessa kosmetiikka on aina ihan tosi minimissä ja silloin huomaakin, että pärjää suhteellisen pienellä jos vain haluaa.

10) Tuote jota haluaisit kokeilla?

Eco by Sonyan itseruskettava kasvovesi tulee ensimmäisenä mieleen. Lisäksi odotan innolla, että viimeisiä vetelevä kasvojenpesuaineeni loppuu, jotta pääsen Mossan puteleiden kimppuun, joita sain juuri testaukseen.