HUONE NUKKUMISTA VARTEN

Yksi huone riittää mainiosti, kunhan se sisustaa oikein.

Näin ajattelin minä, myönnän, kunnes löysimme nykyisen kodin, jossa yhden valtavan huoneen lisäksi on yksi pienempi. Sellainen, jota kutsutaan makuuhuoneeksi. Minulla ei ole ollut erillistä makuuhuonetta vuosiin, joten onhan se ymmärrettävää, että olin ehtinyt unohtamaan sen ihanuuden.

Maalasimme huoneen päätyseinän, reikäjuustoksi jonkun porakoneesta muuttuneen, rauhallisella sinisellä sävyllä. Toimme sisään vanhoja huonekalujamme, ostimme uuden hervottoman kokoisen kattolampun sekä maton, joka tuntuu pehmoiselta paljaiden varpaiden alla. Ah, miten kliseistä.

Makuuhuoneeseen ei päässyt mitään ylimääräistä, ei edes puhelin ole päässyt vielä sinne asti. Olen jättänyt sen olohuoneen lipaston päälle latautumaan. Sillä tämän tilan halusimme säilyttää vain rauhoittumista varten ja puhelimen sininen näyttö ei ole tunnetusti paras unta edistävä tekijä.

Makuuhuoneella on tasan kaksi käyttötarkoitusta, luin joskus jostain minimalistista elämäntapaa käsittelevästä artikkelista ja allekirjoitan sen täysin.

Yöpöydät ovat ikivanhoja molemmat. Puisen, miehen käyttöön päässeen pelastin joskus kymmenisen vuotta sitten silloisen kotikaupunkini Euromarketin loppuunmyynneistä. Puinen pöytä maksoi muutaman lantin ja on kulkenut mukanani asunnosta toiseen. Minun puolellani olevan metallisen jakkaran olen ostanut taannoin minun ja serkkuni kimppakämpän keittiöön ja se on ollut ullakon asukkina muutamat viime vuodet. Nyt se saa kannatella meikäläisen herätyskelloa kunniapaikalla.

Puinen tuoli on myöskin vanha, olen ostanut sen mielestäni ensimmäiseen omaan kotiini, kierrätettynä, niin kuin tuon vierestä löytyvän lipastonkin. Sen kaivoimme kaksi ja puoli vuotta sitten kyläsaaren Kierrätyskeskuksesta kun muutimme Vallilaan. Sängylläkin on ikää jo neljä vuotta ja sen kyllä huomaa. Vaikka huone muutoin huutaa levollista unta, huono sänky aiheuttaa sen, että herään useimpina aamuina niskat juntturassa. Se on siis menossa vaihtoon, heti kun kerkeämme paneutumaan asiaan sen verran, että menemme koemakoilemaan huonekaluliikkeeseen.

Petivaatteisiinkiin löytyi jotain uutta, vaikka vannoin, etten sellaisia edes tarvitse. Miehen äiti osti meille tuparilahjaksi olohuoneeseen ison pörröisen maton Ellokselta ja samaan tilaukseen sujahti sängyn helmalakana, jonka silittäminen on edelleen allekirjoittaneen tehtävälistalla. Nukkumatyynyt saivat myös uudet tyynyliinat, kun törmäsin näihin peikonlehtiin puolivahingossa. Ne ovat jo nyt lempiasiani koko huoneessa.

Muutakin vihreää haluaisin. Nimittäin tuonne lipaston viereiseen nurkkaan, parvekkeen ikkunoiden eteen, ison palmun. Sellaisen parimetrisen, ilmaapuhdistavan kasvin, joka hyvällä tapaa muistuttaisi Kaakkois-Aasiasta.

LUPA KYSYÄ

Reilu kolme viikkoa elämää takana Suomessa ja välillä jo päällä se reissaajan kuuluisa olotila, että olenko minä missään ikinä ollutkaan. Arki pyörähti käyntiin, onneksemme, niin hurjaa vauhtia, ettei oikein ole edes ollut aikaa kelailla, että mitä sitä on viimeisen puolen vuoden aikana tapahtunut. Olikohan se kaikki unta?

Siinä samalla kirjoittaminen aiheesta tuntuu jo hieman vieraalta. Mutta koska tiedän, että se teitä kiinnostaa, niin ajattelin, että josko antaisin teille tilaisuuden kysyä. Kysykää mitä vain, mitä mieleen tulee. Tiedän että pitkien reissujen tai ensimmäisten reppureissujen suunnitteluvaiheessa päässä pyörii miljoonittain kysymyksiä, joihin ei meinaa netistä löytyä suoria vastauksia. Siispä mä ajattelin, että voisin yrittää olla tietopankkinne.

Kaikkea käytännönasioista fiiliksiin, antakaahan palaa!

Minä jään mielenkiinnolla odottelemaan ja pyrin sitten parhaani mukaan vastaamaan. Nyt ihanaa aurinkoista perjantaita, meikälikka lähtee suihkun kautta duuneihin, ansaitsemaan niitä seuraavia reissumasseja.

ARKIRUOKAA JA EVÄSLAATIKOITA

Olen aikaisemmin, toisen kehoituksesta, käynyt päässäni leikkiä siitä, millaista elämä olisi, jos ottaisi jokaisen arkisenkin askareen uutena, sellaisena jota ei ole aikaisemmin ikinä tehnyt. Kuin ei olisi ikinä harjannut hampaitaan, vaan opettelisi sen jokaisena aamuna aina uudelleen. Että tuntuisiko elämä vähemmän rutiininomaiselta, uudelta ja jännitävältä, jos siihen vain suhtautuisi niin. Ymmärrättehän.

Ei se tunnu, voin kertoa nyt, kun olen ikään kuin opetellut asioita aivan alusta, varsinkin keittiön puolella. Viisi kuukautta ei ole pitkä aika, mutta siinä ehtii kyllä unohtamaan. Unohtamaan mitä ruokaa sitä tekikään silloin, kun ei yksinkertaisesti jaksanut tehdä mitään. Mitä mausteita sitä pitikään aina kaapissa ja mitä nappasi kiiressä mukaansa ruokakaupasta. Toki uusi keittiö tai varsinkin kaasuhellasta luopuminen on aiheuttanut myös uuden opettelua. Aamukahveja keitteleekin hieman kauemmin, kun kattilallinen vettä porisee piinallisen hitaasti ja taas toisaalta, toimiva uuni muistutti siitä, miten hyviä kasviksista tuleekaan, kun ne laittaa sen lämpöön hetkeksi muhimaan.

Parin viikon jälkeen tuntuu, että ruokahuolto on lähtenyt taas pelaamaan, vaikka se aluksi tökki ja rajusti. Käytiin tuhlaamassa hirveät määrät rahaa ja täytettiin pakastin marjoilla ja kasviksilla, pinottiin kuivakaappiin riisiä, papuja ja linssejä. Jotta ei tarvitse työpäivien lomassa käydä hakemassa kuin tuoreita kasviksia, sammiollinen jugurttia tai kauraista leipää aamujen iloksi. Ja niin vain ruuanlaittaminenkin tuntuu taas ihanalta, nyt, kun siihen on saanut jonkinlaisen uudenlaisen rutiinin. Kun se on arkistunut.

Siksipä ajattelin laittaa jakoon muutamia hyväksi havaittuja arkiruokia.

Minulla on tapana etsiä reseptejä yksittäisten raaka-aineiden pohjalta, jos sellainen löytyy jääkaapista, mutta en keksi siitä mitään loihdittavaa. Kun juureslaatikosta kurkkasi yksinäinen bataatti, eikä mieli tehnyt sosesoppaa, laitoin Googlen laulamaan. Löytyi tämä resepti, johon rakastuttiin molemmat ihan tosi palavasti. Suosittelen kokeilemaan. Sovellettiin sitä itse hieman vaihtamalla rucola kaapista löytyvään pinaattiin ja maustettiin papuihin käytettävä oliiviöljy vain paprikajauheella, jeeralla sekä srirachalla. Tuli niin maukas, että teki mieli nuolla lautanen ruokailun jälkeen.

Mä kannan töihin aina omat eväät ja varsinkin nyt, kun työpäivät ovat aikaisempia paljon pidempiä, oikeanlainen ravinto on ihan ensisijaisen tärkeä. Koitan pitää mukanani aina sekä lounasta että kevyttä välipalaa, jotta ruokailuvälit ei veny liian pitkäksi ja nälkäkiukku kasva uhkaavaksi ennen kotiin paluuta. Mitään hirmuisen ihmeellistä sinne eväslaatikkoon ei nyt ensimmäisellä viikolla ole sujahtanut. Parina ensimmäisenä päivänä keitin couscousin kaveriksi tuoretta parsakaalia, soijapapuja ja pitkiä papuja, heitin päälle seesaminsiemeniä ja kunnon palasen savustettua lohta. Tai sitten olen pakannut mukaani edellisen päivän kokkailuja, niin kuin miehen muhittelemaa munakoiso-linssipataa, joka maistuu seuraavanakin päivänä vielä ihan mainiolta ellei jopa paremmalta.

Kuvissakin näkyvä sisältö on edellisen illan tarkoituksenmukaisia jämiä, kun tehtiin päivällinen kaksinkertaisena, jotta siitä riittäisi seuraavaksikin päiväksi vielä lounasta. Pohjalla kevätkaalia ja porkkanaraastetta, päällä tabulehia, (jossa kurkkua, tomaattia, punasipulia, sitruunamehua, minttua, basilikaa sekä mustapippuria) ja päällä annos proteiinia. Kevyesti ruskistettu halloumi ja öljyn ja mausteiden kanssa pannulla pyöritellyt kikherneet pitävät nälän loitolla pitkään.

Tämän hetkinen lemppari, iltapäivän pikkunälän taltuttajana, on tämä vihreä smoothie. Sinne on sujahtanut mantelimaitoa, kesäkurpitsaa, kurkkua, kypsä banaani sekä muutama lehti tuoretta minttua.

Arkiruuista arkisin on kuitenkin tämä yllä näkyvä setti, johon saa hyvin tuhottua kaikki vihanneslaatikon pohjalle jääneet asukit. Ja kun sen maustaa jeeralla ja paprikajauheella sekä hunnuttaa srirachalla, ranskankermalla ja korianterilla, meksikolaissävytteinen makuelämys on taattu. Tähän luomukseen sujahti kelta- sekä valkosipulia, pätkä kesäkurpitsaa, paprikaa, superkypsiä tomaatteja sekä maissia. Sipulin kuullotus, loput ainekset pannulle, mausteet, loraus vettä ja muhittelu. Lisukkeeksi keittelin parsakaalia, josta en saa taaskaan tarpeekseni sekä riisiä ja täysjyväohraa.

Huh, nyt alkoi lounasnälkä taas ilmoittelemaan olemassaolostaan.
Katsotaan mitä sieltä jääkaapista tällä kertaa loihtisi ruuakseen.