Kylläpä muuten helpotti, kun viikko sitten verbaalioksensi pahan olonsa näppäimistön kautta teidän luettavaksenne. Ehkä tässäkin pätee se sama vanha mantra, että kaikki alkaa hyväksymisestä. Tuli meinaan paljon parempi olo, kun hyväksyi, että ei ole kovin hyvä.
Sitten lähdin availemaan solmuja. Mikä ahdistaa? No hitto vie, liiallinen vapaus. Se, etten ole onnistunut rakentamaan itselleni kummoisia arkirutiineja, vaikka kovin arkista elämää elelläänkin. En ole laittanut herätyskelloa aamuisin soimaan, enkä joogaillutkaan alkuinnostukseni jälkeen. Kuulostaa täydelliseltä, ehkä hetken aikaa, mutta pitkällä tähtäimellä minun pääni ilmeisesti tarvitsee rutiineja. Jollain tavalla koomista, sillä ne ovat yksi niistä asioista, joita lähden aina pakoon reissatessani.
”Jos oli tylsää ja vitutti, sitä oli vaikeampi päästä karkuun. Ehkä sitä myös kaipasi jonkinlaisia rutiineja ja rakennetta päiviin – liika vapaus kun voi lamauttaa siihen pisteeseen, ettei sitten huvita tehdä mitään, kun on yksinkertaisesti maailma täynnä vaihtoehtoja.”
Tällaisia sanoja yksi viisas ja tsemppaava lukijani oli jättänyt kommenttilaatikkoon. Kiitos niistä, ne puki hienosti sanoiksi myös sen toisen ahdistavan solmun: passiivisuuden. Tiedättekö, aina on tapana suunnitella, että sitten kun mulla on aikaa, mä alan toteuttamaan itseäni ja maalaan tauluja sielunmaisemistani ja opettelen puhumaan kiinaa. Ja ehkä tässä maailmassa tosiaan on ihminen, joka tässä onnistuu. Minä en onnistu, tai en ainakaan vielä ole onnistunut. Kun aikaa on vaikka muille jakaa ja melkein jokaisen päivän kohdalla kalenteri huutaa tyhjää (jos siis käyttäisin tällä hetkellä moista), alkaakin se jossain vaiheessa tuntumaan tylsältä, eikä mikään enää meinaa innostaa.
Nyt olo on jo parempi, ainakin hiukan. Mikä auttoi?
Poistu mukavuusalueeltasi ja tee jotain, mitä et ole tehnyt aikaisemmin. Meillä tämä tarkoitti viime lauantaita, jolloin tartuttiin naapuriemme heittämään ideaan osallistua heidän japanilaisten ystäviensä järjestämälle vegaanibrunssille. Saatiin käteemme jonkinlainen kartta ja huruteltiin keskelle viidakkoa. Pari tuntia kului oikein leppoisasti syödessä ja kuunnellessa hyvää musiikkia, vaikka emme tunteneet yhtäkään ihmistä ympäriltämme. Kahdelle ujopiimälle tämä oli aikamoinen harppaus.
Hemmottele itseäsi tekemällä jotain erityisen mukavaa. Me tuhlailtiin vähän enemmän rahaa ja käytiin hyvissä ruokapaikoissa. Kunnon vegeruokien päälle oli luksusta juoda iso kupillinen capuccinoa jälkiruoaksi, vaikka se maksoikin yli neljä kertaa enemmän kuin paikallinen sumppi. Oli sen arvoista, vaikka seuraavana yönä en meinannut saada unta kofeiinipiikin vuoksi.
Lähde hetkeksi pois, jotta saat etäisyyttä asioihin. Muutama yö netittömällä saarella palmupuiden katveessa teki enemmän kuin hyvää (ja oli se myös aika romanttinen spotti ystävänpäiväksi). Sai tilaa omille ajatuksilleen ja ymmärsi taas, että mihin sitä päivänsä haluaa käyttää. Kummasti sitä riippumatossa makoillessa, varpaat hiekassa kulki ajatus paremmin. Ymmärsi, että kaikki on ihan hyvin ja ainoa asia mikä on hukassa, on tietynlainen rakenne, runko.
Viimeiseksi vielä riskialtis neuvo: vedä kännit. Mitä sitä sen enempää selittelemään. Kasaa kokoon joukko ystäviä (tai tuntemattomia, who cares) ja vedä pidemmän kaavan kautta. Tämäkin tuli testattua ja kyllähän se auttoi, vaikka krapulassa se ei enää siltä niin tuntunutkaan.
Nämä auttoivat selättämään pahimman reissuväsymyksen, mutta veikkaisin, että poistaa hyvin myös nuutuneen kevätjumituksen, jos sellainen on päässyt salakavalasti jostain luikertelemaan. Pitäkäähän itsestänne huolta, se taitaa olla minun pointtini. Minäkin teen niin, ja lähden nyt kylmän suihkun kautta pyöräilemään llounaalle (kyllä, ostin itselleni myös pinkin polkupyörän, jotta kroppa saisi hieman enemmän liikuntaa).