Asioita, joita olen huomannut lähipäivinä ajattelevani.

Luovat ajatukset kukkivat parhaiten yöaikaan. Saatan illalla sängyssä, unta odotellessani, kehitellä mitä mainioimpia postausideoita, sana sanasta miettiä mitä kirjoittaisin ja mitä kuvaisin. Mutta kun istun tietokoneelle keskellä kirkasta päivää, pää lyökin tyhjää. Olen kuullut, että muistikirja sängyn vieressä voisi olla tähän ratkaisu. Ehkä unikin tulisi paremmin, kun ei mietiskele turhia, vaan piirtää tai sanoittaa ajatushautumonsa ulos paperille. Tähänkin postaukseen minulla oli olevinaan joku mainio punainen lanka, mutta en saa sitä puristettua ulos enää millään.

Olen lievässä somekoukussa. Hullua, eikö? Täällä sitä vietellään talvea palmupuiden katveessa ja olen onnistunut koukuttamaan itseni someen, mielestäni pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Saatan havahtua siihen, että olen selannut instagramia apaattisena viimeiset kaksi tuntia, vaikka olen jo nähnyt puolet kuvista. Mitä järkeä, huutaa pieni ääni silloin tällöin sisälläni ja viskaisee puhelimen menemään. Apua somevieroitukseen otetaan vastaan. Onko paras keino vain yksinkertaisesti kytkeä nettiyhteys pois päältä?

Huomaan itsessäni pientä kaipuuta länsimaiseen elämäntapaan. En siksi, etteikö olisi hyvä nyt, vaan siksi, että se on jotain tuttua ja turvallista. Lähdemme kahden päivän päästä tuulettamaan päitämme Malesiaan ja odotan pelottavan paljon Kuala Lumpurin jättiläismäisiin kauppakeskuksiin hautautumista. Toisaalta, ei olisi ennenkuulumatonta, että shoppailuintoni laantuu niin pahasti vaaterekkien välissä, etten lopulta osta yhtään mitään. Tällä viikolla olen ehtinyt jo myös leikkaamaan hiukseni, metsästämään kuumeisesti kulmakarvojen värjäykseen tarvittavaa ainetta sekä miettinyt, miten sisustaisin tulevan kotimme. Turhamaisuus, sinäkö siellä?

Koti-ikävä on asia, jolta on vaikea paeta. Ei siksi, että haluaisin lähteä, eikä sillä tavalla, että itkisin tuskissani. Elämä täällä on mukavaa ja rentoa, mutta kaipaan silti omaa kotia, Helsinkiä. Eritoten sellaisia aamuja, jolloin lämmittelen kaikessa rauhassa kaasuhellalla vettä pressopannua varten, virittelen lautaselle kauraleipää lisukkeineen ja luen kirjaa kaikessa rauhassa. Tai kun voi hypätä fillarin selkään ja sotkea viidessä minuutissa kaverin sohvalle röhnölleen, soittaa siskolleen silloin kuin huvittaa tai istua kotopuolessa tuntikaupalla isoäidin kahvipöydässä. Sellaisia juttuja kaipailen. Niin ja tietty myös vähän viherkasvejani, vaatteitani ja kahvin juomista Marimekon kahvikupista.

Kissat osavaat olla aivan jumalattoman ärsyttäviä. Yksi pikkuinen makaa juuri läppärini kannen takana, kurkkii välillä toiselta puolelta tai kynsii näppäimistöllä viuhuvia sormiani toiselta. Eilen tappelimme samaisen katin kanssa siitä, onko soveliasta järsiä nahkasandaalejani. Toisaalta on tuo kisu välillä aika mukavakin, tulee masun päälle kehräämään, kun sen nostaa aamu-unisena oven takaa maukumasta ja seuraa jokaista askeltani kuuliaisesti, menin sitten vessaan tai keittiöön.

Mitäs sinne?