PIKAKELAUS VUOTEEN 2017

Huh, nytkö se jo on? Vuoden viimeinen päivä.

Vuoden, joka on ollut mielenkiintoinen yhdistelmä totaalista rentoutumista ja älytöntä kiirettä. Itse toki olen näin valinnut. Ja se tekeekin tästä kuluneesta vuodesta juuri minun näköiseni.

Ja koska ihmismieli on niin omituinen, osaa arvostaa yleensä paremmin mennyttä hyvää kuin nykyistä, ajattelin vähän kerrata mitä tämä nopsaan hujahtanut vuosi on pitänyt sisällään.

TAMMI/HELMI/MAALIS/HUHTI Viime talvena kävi niin hassusti, että yhtä aikaa tapahtui kaksi onnenkantamoista: minä sain nelivuotisen kouluni kaikki kurssit suoritettua kunnialla loppuun ja meidän asunnossa alkoi putkiremontti, jonka vuoksi jäätiin käytännössä kodittomiksi. Siispä lentoliput takataskuun ja maailmalle. Viime kevät vietettiin siis tiiviisti paitana ja perseenä poikaystävän kanssa ja nautittiin Kaakkois-Aasian lämmöstä. Vuokrattiin oma asunto Kampotista, käytiin vähän vierailemassa Kuala Lumpurissa ja laiskoteltiin vielä oikein olan takaa kuukausi Chiang Main lämmössä, ennen kuin oli aika kapata kimpsut ja palata kotiin.

Stressasin meidän loppureissun ihan hulluna. Mun huolettoman ulkokuoren alla pesii järkyttävä perfektionisti, joka söi salaa kynsiään pelkästä ajatuksesta, että palattaisiin Suomeen ilman kotia ja työpaikkaa. Oltiin kuitenkin onnekkaita. Mä tein oman alustavan työhaastatteluni skypen välityksellä jo Thaimaassa ja poikakaverikin nappasi duunin muistaakseni viikon sisään kun oltiin tultu kotiin. Asunto järjestyi myös jo reissun päällä. Huutelu facebook-ryhmän kautta toi meille meidän nykyisen kodin sekä vuokraisännän, joka luotti meihin niin paljon, että lupasi asunnon meille pelkän whatsapp-keskustelun perusteella. Aika onnekkaita oltiin, pakko sanoa.

Täältä voi lukea lisää meikän mietteitä reissun viimeisiltä päiviltä!

TOUKO/KESÄ/HEINÄ/ELO Muistan edelleen sen tunteen, kun oli taas oma koti, johon purkaa astiansa ja pannunsa. Miltä tuntui nukkua omassa sängyssä ja keittää omat kahvinsa. Kutsua ystäviä kylään ja ottaa sen jälkeen torkut pehmoisella matolla. Kevään reissu teki hyvää, oppi arvostamaan sellaisia pieniä asioita, joita kotona ollessaan pitää niin itsestäänselvinä. Sain hirveen boostin kokkailuun, karsin vaatekaapistani juttuja, joista tajusin etteivät ne kuvastaneet minua enää millään tasolla ja hankin aika paljon uuttakin, tosin sellaista kovin ajatonta, jota voin käyttää vielä monta vuotta eteenpäin. Tuntui että nyt on hyvä olla. Hyvä olla omassa kehossa, omassa kodissa, suhteessa, kaikessa.

Kesä oli ihana ja kovin inspiroiva, mutta tuli myös tehtyä aika paljon duunia, jotta reissussa ehtynyt säästötili saisi taas täytettä. Kaikki harvat vapaat viikonloput tuli onneksi vietettyä ystävien ja perheen kanssa. Duunissa viihdyin kyllä hyvin, ei siinä mitään. Vaatteet ovat mun alaani ja asiakaspalvelu jo aika naurettavan tuttua, oon tehnyt sitä jo puolet elämästäni, mikä kuulostaa aika hurjalta 26-vuotiaan suusta.

Täältä voi lukea lisää kesän onnellisuusajatuksia! 

SYYS/LOKA/MARRAS/JOULU Syksyn tullen alkoi taas uusi, hieman erilainen vaihe elämässä. Kesän duunit jatkuivat, mutta hieman pienemmillä tunneilla, osin omasta pyynnöstäni. Syyskuun alussa aloitin meinaan harjoitteluni, viimeisen etapin ennen opinnäytetyöni aloittamista. Löysin mieluisan harjoittelupaikan sattumalta ja tähän sattumukseen olen ollut kyllä oikein tyytyväinen. Pääsin tekemään paljon sellaista, jota en ollut aikaisemmin tehnyt ja siinä samassa ehkä hieman selkiyttämään myös omaa tulevaa urapolkuani. Ainakin ajatus siitä, missä olen hyvä ja mistä nautin, alkoi selkeytyä urakalla.

Viime syksynä blogi puolestaan kärsi aika kovan kolauksen, sillä sille ei ollut yksinkertaisesti enää aikaa. Mun normaali arkipäivä alkoi usein ennen yhdeksää harjoittelupaikallani, jonka jälkeen koukkasin äkkiä himassa vaihtamassa vaatteet ja jatkoin melkeinpä samalla ovenavauksella illaksi duuniin. Vähän ennen kymmentä himaan, iltapala sekä usein päivän ainut yhteinen hetki poikakaverin kanssa ja suihkun kautta nukkumaan. Sitten aamulla taas uusi rumba. Jossain vaiheessa tajusin olevani niin väsynyt, että koitin erottaa harjoittelupäivät ja duunipäivät toisistaan niin, että olisin päivän aikana vain toisessa.

Sitten, en edes muista milloin, alkoi taas kyteä ajatus: mehän voitaisiin ottaa ja lähteä. Ja niinhän me tehtiin. Hommattiin asuntoon vuokralaiset, pääteltiin onnistuneesti niin työt kuin harjoittelutkin ja pakattiin kamamme. Ennen lähtöä meikä pyöräytti käyntiin opparini samaan yritykseen, jossa olin harjoittelussakin ja se olisi tarkoitus saada valmiiksi ensi kevääksi, jotta voisin vihdoin valmistua.

Täältä voit lukea lisää syksyn kuulumisia!

Joulukuu onkin ollut taas sellaista kullanarvoista omaa aikaa, jota en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Olen nukkunut, oikein olan takaa, vähintään kahdeksan tuntia yössä. Syönyt paljon tuoretta, vältellyt kaikkea epäterveellistä ja alkoholia, ihan vain siksi että voin. Joogaillut, kuunnellut musiikkia ja tanssinut ihan vain tanssimisen ilosta ja mennyt sitten jääkylmään suihkuun. Pukeutunut 75% ajasta pelkkään pellavaan ja lukenut kaikki kirjat jotka olen käsiini saanut. Ollut ihanan levollinen, lataileva joulukuu. Sellainen, jonka jälkeen on hyvä aloittaa vuosi 2018.

Mahtavaa tulevaa vuotta kaikille tasavertaisesti, tehdään siitä hyvä!

REISSUSSA TAAS

Lomafiilis on virrannut jo jäseniin, nyt, kun reissuelämää on takana taas viikon verran. Pidin lähdön ajan tietoisesti pientä radiohiljaisuutta yllä. Halusimme yllättää perheen, jonka luona aina Kambodzassa elelemme. Perheen tyttö on sen verran someaktiivinen salapoliisi, että oli parempi, että siirryn reissufiilistelyyn kunnolla vasta paikan päällä.

Reissuminä putkahti esiin heti lentokentällä, vaikka ennen lähtöä ei tuntunut miltään. Tai toki hieman jännitti. Tuntui omituiselta pakata kamansa, luovuttaa asunnon avaimet alivuokralaisille ja pukeutua lämpimän pooloneuleen sijasta ohuisiin housuihin ja mesh-lenkkareihin lentokentälle lähtiessä. Mutta ei silti tuntunut, että olisi lähdössä. 

Lensin ensimmäistä kertaa ikinä Aasiaan ilman välilaskuja. Oli utopistista kävellä koneeseen Helsingissä ja tulla sieltä ulos Bangkokissa. Yleensä tuohon väliin mahtuu muutamat laskut ja nousut, panikointia lennolle ehtimisessä ja loputtomalta tuntuvaa odottelua. Vietimme yhden yön Bangkokissa. Ruokatorilta löytyi pakolliset paistetut nuudelit, kotikadulta tuoreita hedelmiä ja tahmaista riisiä. Oli mukava herätä tutusta paikasta, vaikka käsitys ajasta olikin täysin sekaisin. Ensimmäistä kertaa ikinä myös aikaerorasitus pääsi yllättämään. Ei se kovin kamalaa ollut, mitä nyt heräilin keskellä yötä, luuli kroppa kai olevansa päiväunilla yöunien sijaan.

Yksi lento lisää ja olimme jo Phnom Penhissä. Yksi aamubussi myöhemmin löysimme itsemme tutuilta kaduilta Kampotista. Tuntui mukavalta olla takaisin, vaikkakin niin moni asia oli myös muuttunut. Lempiravintola lopettanut, perheen tytär mennyt kihloihin. Tiedättehän, elämä kulkee eteenpäin, vaikka sitä ei itse olisikaan todistamassa.

Rutiineita on alkanut jo putkahdella, hyviä sellaisia. Aamulla aikainen herätys, jotta pääsee nauttimaan aamun viileistä tunneista. Lämpötila alkaa nousemaan puolenpäivän jäljestä, mutta ei se haittaa, kun siihen mennessä on ollut helposti hereillä jo kuusi tai ainakin viisi tuntia. Joka päivä juon yhden kookoksen ja yhden inkivääriteen. Syön niitä ruokia, joita olen kotona ollessa ikävöinyt: raakaa mangoa chilin kanssa, kevätkääryleitä ja isoja kulhoja höyryävää nuudelikeittoa.

Eilen aloitin opinnäytetyöni työstämisen. Tuntui raa’alta tuijottaa tyhjää tiedostoa ja koittaa aloittaa työ, jonka kanssa valmistua ensi keväänä. Ehkä sekin alkaa tästä muodostua, samaa tahtia kuin arki täällä Kaakkois-Aasiassakin. Jos kiinnostaa tarinat täältä reissusta enemmänkin, suosittelen seuraamaan Instagramin puolella. Sinne päivitän tuttuun tyyliini paljon tasaisemmin kuin tänne hylätyn blogilapseni puolelle.

VIIMEAIKOINA

Viimeaikoina, olen tuijottanut kalenteriani ja miettinyt, että mihin tuo aika oikein karkaa. Syksy, jonka oletin tuntuvan pitkältä ja puuduttavalta, onkin vilahtanut jo melkein ohitse. Varattiin lentoliput jo syyskuussa, muistaakseni, ja oletettiin, että odotus tuntuu mielettömän pitkältä. Ei ole tuntunut, päinvastoin.

Viikot alkavat loppumaan ja vielä olisi vaikka mitä tehtävää. Paniikin en anna iskeä, se sekoittaisi pakkaa täysin turhaan, mutta ne sellaiset ”teen tämän sitten myöhemmin”-asiat alkavat olemaan nyt aika ajankohtaisia. Se olisi meinaan tasan kolme viikkoa, kun meidän nokka osoittaisi taas kohti Kaakkois-Aasiaa.

Tarkoituksenani on kirjoittaa palmun alla lähinnä oppariani, mutta blogiakin palan innosta päivittää, sitten kun siihen olisi taas aikaa. Esimerkiksi matkustamiseen liittyviä postausideoita otan ilolla vastaan. Joskus aikaa sitten joku toivoi, että avaisin hieman kustannuspolitiikkaa näiden pidempien reissujen osalta ja sitä olenkin muhitellut päässäni jo siihen pisteeseen, että se odottaa vain näppäimistön nakuttamista. Kunhan kerkeisin.

Viimeaikoina on kyllä ollut niin mielettömästi tekemistä, että en itseäni lähtisi ihan laiskottelustakaan syyttämään, vaikka to-do-lista aika pitkältä näyttääkin. Harjoittelujaksoni on muutamia hassuja päiviä vajaa valmis ja siirryn samassa yrityksessä luontevana jatkumona opinnäytetyötä kirjoittamaan. Se meinaisi sitä, että valmistun ensi keväänä. Pelottava ajatus jollain tapaa. Enoni vitsaili eilen, että olen erikoistunut etäopiskeluun toiselta puolen maapalloa ja on kyllä aivan oikeassa. Aloin miettimään, että millainen työpaikka sallisi etätyöskentelyn myös, tuskin kovinkaan moni.

Eikä niitä työaamujakaan, siis siinä työssä josta saan palkkaa, ole enää kovinkaan montaa. Alle kymmenen sanoisin summan mutikassa, ilman että vilkaisen kalenteriini. Olen ollut samassa myymälässä nyt toukokuun alusta lähtien ja tuntuu haikealta jättää mukavat työkaverit taakseen. Tosin myyjän tehtäviä en ihan pakosti tule ikävöimään. Vaikka kyllä minä myyntityöstä pidän ja se on minulle vielä kovin luontevaa. Silti olisi ehkä aika alkaa haastamaan itseään myös ammatillisesti. Tai sitten voi olla, että riemusta kiljuen palaan taas myyntitiskin ääreen ensi keväänä. Saas nähdä mihin tuo elämä taas kuljettaa, en nykyään oikein jaksa ottaa paineita.

Paitsi ehkä just nyt siitä, että pitäisi tehdä miljoona pientä asiaa vielä ennen töihin menoa. Kuten soittaa vakuutusyhtiöön ja ilmoittautua seminaariin, jossa esittelen opinnäytetyöni idean. Kuumottavan aikuismaista, sanoisin.