Eilen se sitten taisi loppua. Kesä. Ainakin minulle se taisi tehdä niin.

Iltateen seuraksi pystyi hyvin sytyttämään kynttilöitä, nuuhkia niistä leviävää vienoa tuoksua. Juomaan kaksi pannullista teetä, ihan vaan koska se maistui vaihteen vuoksi niin hyvältä.

Kuunnella musiikkia, sellasta sopivan rauhallista, mutta mukaansatempaavaa. Pötkähtää sotkuiselle sängylle ja piirrellä. Kelailla tulevaa, tehdä suunnitelmia, jotka eivät pakosti edes koskaan toteudu. Suunnitella reissuja, jotka haluaisi toteuttaa heti, luopua joistain haaveista pala kerrallaan.

Vetää yllensä muhkea pooloneule ja käydä iltakävelyllä viereisessä siirtolapuutarhassa. Haistella ilmassa leijuvaa käyneen omenamehun tuoksua. Ihastella sitä väriloistoa, joka jaksaa sinnitellä vielä hetken.

Rakastan vuodenaikojen vaihtumista, todella, vaikka kiukuttelenkin kesän loppumisesta. Rakastan sitä tunnetta tuntemattomasta, uudesta, jolloin voi rikkoa kaavaa, oppia ehkä jotain uutta.

Tänä syksynä olen ajatellut pitää itsestäni hyvää huolta. Olla lempeä. Koittaa saada elämän sille tolalle, kuin sen haluaisinkin. Olla rohkea ja tehdä valintoja, jotka kantaisi toivottavasti pitkälle. Lennättäisi maailmalle. En tiedä mitä tulee tapahtumaan, mutta haluaisin että jotain.

Yleensä riittää, kun valmistaa itsensä siihen. Että muutoksia on edessäpäin.