Kesä etenee mieletöntä vauhtia. Ja samalla tuntuu, kuin se olisi kestänyt jo ikuisuuden. Kuin olisi normaalia kulkea päivä toisensa perään sandaaleissa ja rouskuttaa aamiaiseksi avomaankurkkua ja kirsikoita. Tuntuu oikeastaan ihan mahdottomalta, että kesästä pitäisi luopua. Ei nyt ainakaan vielä kuukauteen, mutta silti.

Että joku kaunis päivä onkin vilu, kun astuu ovesta ulos. Joutuu kaivamaan sukat varpaidensa peitoksi ja hyväksymään sen tosiasian, että syksy on saapunut. Omituinen ajatus, jota on varmaan hyvä alkaa kypsyttelemään jo nyt. Sen ohessa haluaisin jakaa teille kuvia instagramista, jossa olen ollut tämän kesän noin miljoonasti aktiivisempi kuin blogin puolella. Se kun ei vaadi pitkäksi aikaa paikalleen istumista, jota tämä minun rankani on tuntunut nyt viime aikoina vierastavan.

Tänä kesänä oon keskittynyt jollain tapaa oikeisiin asioihin, ainakin osittain. Aikaisin heräämiseen, mahdollisimman tuoreeseen ruokaan. Hyötyliikuntaan, pyöräilyyn, pysähtymiseen. Välillä on toki mennyt ihan penkin alle, niin kuin erehtyväisellä ihmisellä on tapana, mutta palaset loksahteleekin usein kohdalleen parhaiten pikku hiljaa.

Toivottavasti ne hyvät pienet tavat, joita aurinkoiset päivät ovat pitäneet yllä, pysyisivät matkassa myös kesän jälkeen. Sitten kun vihdoin olen pureskellut sen asian, että kappas, kuukauden päästä pitäisi jälleen istahtaa koulun penkille. Millään en malttais sellaista ja taas toisaalta, millään en malttais odottaa.