ELOKUUN LIVBOX + ALEKOODI

Bella-blogit, kaupallinen kampanja

Muistan joskus taannoin, kun sain ensimmäisen kosmetiikkalähetyksen blogin tiimoilta. Olin asiasta ihan pähkinöinä ja availin sormet syyhyten nätisti pakattua laatikkoa, jonka sisältö tuli mulle totaalisena yllätyksenä. Oli jollain tavalla kutkuttavaa, kun joku toinen on valinnut sulle tuotteita testattavaksi, niin, ettei sun ole pakko itse pyöriä hyllyjen välissä ja pohtia, että mitäs sitä tällä kertaa testaisi.

Livbox aiheuttaa ihmisessä vähän samanlaisia väreitä. Pikkuinen musta, ennakkoon tilattu laatikko sujahtaa postiluukkuun kuukauden välein ja sieltä löytyy kasa tuotteita, jotka joku muu on sinne valinnut. Sieltä voi löytyä vaikkapa huulipunasävy, jota et olisi itse ikinä kaupasta ostanut, mutta joka sopiikin sulle ihan täydellisesti. Tai ihonhoitotuote, jota et ehkä raaskisi muuten ostaa, mutta testiputelin käytettyäsi olet ihan myyty.

Mä olen tilannut Livboxia joskus aikoinaan ja tykkäsin siitä silloin ihan tosi kovasti. Sitä kautta testasin elämäni ensimmäistä ekomeikkiä ja tutustuin esimerkiksi ikoniseen Burt’s Bees-mehiläisvahavoiteeseen. Nyt pääsin pitkästä aikaa aukaisemaan taas tuon mystisen laatikon, kun mua pyydettiin mukaan Bella-blogien kampanjaan.

Mun elokuun laatikostani löytyi jopa seitsemän tuotetta. Lumenen pikakasvohoito, joka lupaa kaunistaa vähän sameammankin naaman edustuskuntoon, Cutrinin jumalaiselta tuoksuva hoitoaine sekä Maybellinen mattainen huulikiilto saavat multa isoimmat peukut. Mielenkiinnolla testaan kyllä myös Cienin ripsivärin, joka on itseasiassa Lidlin valikoimasta sekä huomattavasti tyyriimpää Ahavan tehoseerumia, jonka Kuolleen meren mineraalit lupaavat tehdä ihosta heleämmän ja siloisemman.

Sen sijaan Neutrogenan kuorinta-aine ei aiheuttanut mussa kummoisia hurraa-huutoja, sillä olen testannut kyseistä tuotetta tänä keväänä ja todennut sen täysin epäsopivaksi omalle nassulleni. Toisaalta mikä ei toimi mulla, voi toimia täydellisesti jollain toisella. Pepsodentin hammastahna oli mun mielestä jotenkin huvittava lisä boksiin, mutta tuleehan tuo nyt varmasti käytettyä. Jotenkin sitä kai vaan saa enemmän mielihyvää tuollaisista vähän erikoisemmista tuotteista, kuin arkistakin arkisemmasta hammastahnasta.

Konseptina Livbox toimii muutaman vuoden tauonkin jälkeen ja varmaan itse tilaisin tätä edelleenkin, jos ei tulisi testailtua kosmetiikkaa niin paljoa jo muutenkin blogin ansiosta. Sen sijaan jos sä olet puteleista kiinnostunut ja haluat testata kaikki mielenkiintoiset uutuudet tai olet vaikkapa kosmetiikkaostoksilla arkailijat, joka jumittaa aina samoissa vakkarituotteissa, suosittelen laittamaan tilaukseen.

Mulla kun olisi teille tarjottavana ah-niin-ammattimaisen arvioni lisäksi alekoodi, jolla saatte syyskuun Livboxin alehintaan 13,90e (normaalisti 16,90e). Alekoodi on niinkin helppo kuin yesdear, se on voimassa 28.8 asti ja tilauksen pääset tekemään täältä. Alennus koskee joko normaalihintaisen jatkuvan tilauksen ensimmäisen boxin hintaa tai normaalihintaisen kolmen kuukauden määräaikaisen tilauksen kokonaissummaa. Syyskuun boxista vinkkaisin vielä sen verran, että se tulee olemaan täynnä bloggaajien suosikkeja, jänskää!

Nyt mä ajattelin sulkea läppärin ja mennä testaamaan tuon Lumenen kasvonaamion. Iho on just niin samea ja tukkoinen, kuin sunnuntaina yleensä onkin. Palaillaan ensi viikolla beibet.